Tavan takaa

Ihan pienellä viilauksella

2012-01-27T19:17:00.007+02:00

Se on sitten tammikuu kohta mennyt....

Pitäisi kai olla ylettömän ahdistunut siitä, että kirjoittaa tavattoman hitaasti, mutta yritän pyristellä vastaan. Alkuvuoden olen nimittäin kuluttanut sen ihmettelyyn, miten ilmaisu ymmärretään käsityötaiteen perusopetuksessa. Tai se alkoi oikeastaan jo loppuvuonna, kun sain tilaisuuden puhua aiheesta Käsityönopetuksen kehittämispäivillä. Esitysten tekemisessä olen jo suht nopea, mutta kirjoittamisessa en tosiaankaan. Mulla on sitä paitsi ihan kuolematon metodi. Riippumatta siitä, mihin ja kuinka pitkä (tieteellinen, pedagoginen) teksti olisi saatava aikaan, en jostakin kumman syystä malta pysyä ennalta suunnittelemassani ruodussa vaan tavoittelen läpikotaista ymmärtämystä aiheesta. Tietäen varsin hyvin, että se on paitsi mahdotonta myös järjetöntä jo pelkästään siksi, että maailma on koko ajan kesken ja hyvä niin.

No, tästä pinttymästä johtuen, mulla on kohtuullinen varanto keskeneräistä tieteellistä löpinää, josta "ihan pienellä viilauksella" saisi artikkelin tai pari. Nyt on just semmonen tilanne päällä tän ilmaisun kanssa. Ylimäärästä on ja jos vanhat merkit yhtään pitää paikkansa, ylimääräinen ei jalostu lopputuotteeksi. Mä tiedän, että kaikilla tutkijoilla on keskeneräistä kamaa odottelemassa, mutta luulen, että mulla kuluu aika paljon enemmän aikaa turhiin juttuihin kuin tosiammattilaisilla.

Tulee sitä onneksi jotakin valmista ja se tuntuu ihan uskomattomalta. Mun ja Tiina Heinosen yhteisartsu Art making as an act of theory kirjaan Art and Social Justice Education. Culture as Commons on kaiketi jo julkaistu. En ole vielä nähnyt teosta livenä enkä tiedä milloin sen saan käteeni, mutta on kyllä makeeta olla mukana tuollaisessa opuksessa. Culture as commons, social justice education. Allekirjoitan täysin kirjan idean ja just tollaista haluan olla osaltani edistämässä. Julkkarit on 16.2 tuolla rapakon takana. Ehkä me kohotetaan Tiinan kanssa maljat, kun kirja saapuu tänne periferiaan.

Ihan hyvä idea siinä meidän artsussakin on, teoria-käytäntö -jaon purkamista pohditaan...mutta...olisin halunnut tanakampaa käsitteellistystä, joka tuohon kirjaan ei ymmärrettävästi sovi, kun sillä halutaan tavoittaa kentän opet. Ja tiedän kyllä, että mä olen varsin kuivanrapeaan taipuva ja, ja....kauhee itsekritiikki nyt lainehtii ylitseni...

Jos lopputuloksen konkretisoituminen saa aikaan epävarmuutta, itse prosessi oli kyllä aivan superhieno kokemus ja se, että Tiina lähti tekemään mun kanssa tuota juttua. Se lähti ihan siitä, kun HYssä opetin kässä- ja köksänmaikoiksi opiskeleville kulttuurintutkimuksen metodologiaa ja yritin saada opiskelijat näkemään, että teoria on käytäntöä ja käytäntö teoriaa. Että tutkimuksen tekeminen ei ole sellaista, että kirjoitetaan taustalle ekaksi "teoriaa", joka sitten empirian avulla todistetaan tai että olisi jotakin kiveenhakattuja paradigmoja, joita luettelemalla osoitettaisiin oppineisuus. Et ihan itte voi niinkun ajatella ja pieni problematisointi tekee gutaa. Teetin aluksi esseetehtävää, mutta se ei jotenkin funkannut. Musta tuntui, että täysin fiksut ihmiset menivät tutkimuksen edessä jotenkin ihan jumiin ja kadottivat kykynsä ajatella ja olla oma itsensä.

Jotenkin sitten kekkasin kehittellä semmoisen materialisointitehtävän, jossa opiskelijoiden piti valita omalta alaltaan jokin problematiikka ja analysoida sitä soveltaen joko artikulaatioteoriaa, diskurssianalyysia tai interesektionaalista analyysia. Ideana oli materialisoida analyysi muuhun kuin kirjalliseen asuun ja yhteinen otsake oli "kriittinen katse". Tuotokset niinä kahtena kertana kun näin opetin olivat ihan ässiä ja tuntui, että opiskelijat tavoittivat jotakin olennaisempaa kuin kirjoittamalla esseitä. Varmasti opettajakin kehittyi paremmaksi, mutta kokemusteni mukaan tt-aineiden opiskelijoille kirjoittaminen ei ole se läheisin tapa ajatella ja ilmaista ajatuksiaan. Mä jotenkin järkeilin, että materialisoinnin kautta oli myös mahdollista saada itsevarmuutta käyttää omaa ääntään myös tutkimushommissa. Materialisointitehtävässä oppi mahdollisesti myös sitä, että taito- ja taideaineet ei ole vain teknistä toteuttamista vaan niiden avulla pääsee kiinni itseen ja toiseen, ymmärtää, löytää uusia merkityksiä. Ja että käsityöllä käsitteellistämällä on myös vaikutuksia. Ja että tieteessä on kysymys ihan samoista jutuista. Ja että muut ilmaisumuodot kuin kirjoittaminen ovat aivan yhtä arvokkaita. Ja, ja, ja...(oli se vaan niin hiano tehtävä)

Tiina oli mun kurssilla ja teki Saara Kumpulaisen kanssa aikas makeen ja ajatuksia herättävän teoksen Danny - Armi -teoksen, jossa analysoitiin käsityöhön liittyviä stereotyyppisiä sukupuolijäsennyksiä ja re-artikulaation idealla pyrittiin katsomaan niitä toisin - ja saada katsojakin havahtumaan toisinajatteluun. Stereotyyppinen maskuliinisuus ja feminiinisyys voidaan re-artikuloida vaikka laittamalla tummaan pukuun sonnustautunut Danny virkkaamaan pitsiä. Kuvan äärellä voi miettiä, miksi pitsi ja Danny ovat erikoinen yhdistelmä. Kun virkkaavan Danny rinnalle tuo erään tekstiilityönopettajan ajatuksen: "Poikien ja tyttöjen kätevyydessä on eroja. Koska pojat ovat tottuneita tekniseen työhön, he käsittelevät nuppineuloja kuin nauloja", voi miettiä käsityksiä "normaalista", miten niitä uusinnetaan ja miten kulttuurisia jäsennyksiä voisi rakennella toisin. Mitä kaikkea onkaan taustalla, kun puhutaan käsityöstä ja sukupuolesta.

Tämmöinen re-artikulaation idikselle perustuva praksiksen pedagogiikka olisi minusta aivan mainio lähtökohta kaikessa tt-aineiden opetuksessa (ja kaikessa opetuksessa!) ja siihen se pöytälaatikkoartsunikin tähtää, tuohon nyt ilmestyneeseen tuntui tarttuvan vain raapaisu, tukku käsitteellistystä ja muutama "ylimääräinen" argumentti tallentui artsun ensimmäisen arviointikierroksen jäljiltä kovalevylle ja siitä mun piti yli vuosi sitten kirjoittaa "nopsasti" artsu johonkin kv-journaaliin tyrkylle. No en saanu aikaan ja pahast pelkään, että tälle ilmaisumassalle käypi hieman samoin...Toisaalta, "nopsasti kv-journaaliin"...öööö...

Turinadiskurssia ja sääpalloja

2011-12-20T15:07:00.002+02:00

Vesikeleissä on se hyvä puoli, että ei ulosmennessä ei tarvitse pukeutua kovinkaan moneen kerrokseen ja kenkävalikoimassakin on muutama realistinen vaihtoehto. Keleistä huolimatta, joulu on jo, vaikka Säikeiden joulukalenterissa on vielä muutama luukku jäljellä.

En ole kummoinenkaan joulun valmistelija, saati niin sanotusti jouluihminen. Kai se kaikkialle tunkeva kaupallinen tinkelitankeli jotenkin tuottaa sellaisen vastareaktion, että en viitsi kaivaa niitä harvoja (ja rumia) koristeita, joita omistan. Vaikka ovessa on "ei mainoksia", mihinkään ei pääse pakoon vaatimuksia, että olisi ostettava jotakin elektroniikka ja kotiin juuri tämän joulun trendien mukaiset hikipajatuotetut sisustustuotteet. Osta, osta, osta. Kaupallisen lisäksi joulu tuntuu konservatiiviselta, heteronormatiiviselta, ydinperheeltä, uskonnolta ja isänmaalta.

Mänttiähän tällainen aatos on, kun jouludiskurssissa on vahvana myös ihan vastakkainen, itse tehdyn, antamisen, välittämisen, rauhoittumisen ja huolenpidon eetos. Jotakin ekologista, jotakin eettistä. Jouluna juuri ihmiset lahjoittavat hyväntekeväisyyteen ja eettiset ja ekologiset lahjat senkun kasvattavat suosiotaan. Eikä semmoista jouluihmistä tietenkään oikeasti ole olemassa kuin naistenlehtien sivuilla. Sitä paitsi, jouluna on takuulla tänäkin vuonna kivaa. Esimerkiksi juuri nyt on mukavaa, kun postiluukusta tippuu joulutervehdyksiä. Aattona kokoonnutaan hyvässä seurassa ja aloitetaan muutaman päivän yhdessäolo ilman mitään sen ihmeempiä tavoitteita. (vai mitä kamut?!)

Näitä pohtiessa tulee mieleeni viime viikonlopun Tarja Rautiainen-Keskustalon Kulttuurintutkimuksen päivien mainio luento nykyisestä "surinadiskurssista", jossa taide pyritään nivomaan yhä kiinteämmin taloudelliseen toimintaan. Taide on palvelua ja taitelija brändi. Siis ne kaikki hypetyspölinät taiteen viennistä ja vihaisista linnuista.... Sisällöstä niin väliä, kunhan on surinaa, surinaa, surinaa.

Joulunkin suhteen kannatan turinaa, en surinaa. En nyt muista mitä TRK sanoi turinasta, mutta ite aattellen, että turinoimalla saattaa syntyä jotakin semmoista jota hirmuisessa surinassa ei ennätä huomaamaan.

Tästä terhentyneenä, Mekkotehtaan ihanien naisten innoittamana, tein kuin teinkin pari "joulu"koristetta. Olkoot sääpalloja, koska sää puhuttaa tänäkin jouluna. Hyvää säätä jokaiselle jouluun.

Älä käytä käsiä, vaan päätä

2011-12-11T15:26:00.012+02:00

Työläinen on semmoinen, joka tekee työtään käsillään tai oikeammin koko ruumiillaan. Siinä työssä on "matala yksilöllisten kykyjen ja tietojen vaatimustaso". Sillä on semmoinen "habitus", jossa näkyy vuosien varrella ahnaasti latkittu keskikalja, vähäinen, jollei olematon liikuntaharrastus sekä huulipielestä roikkuva Quattro Stagionin riekale. Käsillä työtään tekevä työläinen saattaisi sijoittaa käytettyyn bemariin, mutta minkäs skorpioni luonnolleen, uudenkarhea toitsu tai nissani se kuitenkin tuli parkkipaikalle ajettua. Käsillä työtään tekevä on hieman epäilyttävä hahmo, jonka tunnistaa siitä että sitä valvomaan ei riitä pelkkä isoveli vaan kokonainen joukkio. Käsillä työtään tekevä, älyllisesti hieman taantunut tositeeveen tuijottaja ei kohtaa kuin kaltaisiaan, koska työelämässä on niin kovin kiire nykyisin.

Käsillä työtään tekevä, sormet näppäimistöllä miettii, että älyllinen toiminta ei kukoista ainakaan valtakunnan suurimmassa päivälehdessä. Jos niillä vaan ei olisi niin kiire siellä työelämässä, että ehtisivät vaikka tavata erilaisia ihmisiä ja miettiä ehkä inasen niitä rakenteita silloin kun kuplassaan sattuvat matkaamaan vaikka Kalliota pidemmäs lähiöiden pimeisiin pitserioihin.

Ei päätä eikä häntää. Siis ihan kädetöntä touhuu. Ja jostakin kantautuu korviini taannoisen dekaanin näkemys liikunnan opetuksen välittämästä ei-toivotusta viestistä: "use your legs, don't use your brain".

Juuh.

Käsissä, ruumiissa asuva viisaus pysyttelee aina vaan siinä kaapissa, johon se renesanssin aikoihin sinetöitiin.

Luokka on nyt ihan pop juttu. Siis tiättekste, luakka.

Koruja

2011-11-08T17:16:00.005+02:00

Pientä koruprokkista on ollut tekeillä kesästä lähtien. Innostuin hirmuisesti kruunukorkkikorviksista, mutta huomattuani että tässä taloudessa ei kalja jostain syystä maistu (ai saako kruunukorkkeja muistakin juomista?) piti ottaa kuohuvien korkitkin käyttöön. Sitä paitsi, on yllättävän vaikea löytää makeita kruunukorkkeja. Onneksi oluisiin erikoistuneista paareista voi ruinata.

Homma menee niin, että ensin pistetään kuvia pohjalle, lakkaa, liimalakkaa tai vaikka koruhartsia päälle, helmiä tms. sekaan. Kuvien ei kantsi olla liian ohutta paperia, se nimittäin kastuu ja ei näytä sit yhtään niin kivalta. Lakkakerroksia kannattaa laittaa muutamia ohuita kerrallaan. Lakoissa en ole huomannut mitään järjetöntä eroa. Huonekalulakka on halvinta ja sitähän on kaikkien komeroissa. Koruhartsi taisi tuottaa kaikkein kirkkaimman lopputuloksen.

Reiät saa varmaan fiksumminkin, mutta käytin semmosta ruuvarinnäköistä piikkiä jonka jostakin syystä omistan. Vanhoista koruista voi purkaa osia ja koota uusia korviksia. Näperrystä, mutta mukavaa sellaista. Suosittelen lämpimästi korupihtien hankkimista.

Kun sitä lakkaa nyt sitten oli niin pakko oli kokeilla tämmöstä pitsihommaa. Pitsit mustiksi painopastalla (sitäkin sattui olemaan valmiina ylimääräistä) ja sitten lakkauitto, muotoilu ja kuivaus. Näitä tuli paljon....vasta yhdet on ehtineet korviksiksi.

Joo, oli ne syyspäivät ja iltajuhla. Kässy teki puvun ja tokihan myös asusteet. Kuten nuo alla olevat korvikset. Pehmoiset, SUURET, jämäpaloista ja toki lakkapitsit. Hirvee turaaminen, mutta tykkään lopputuloksesta.

Koruilu on aika kivaa. Mullahan ei ole oikeasti hajuakaan oikeista työtavoista, mutta on nuo korvissa pysyneet. Jostain syystä koru ei kuulu käsityönopettajan koulutukseen. Pitäiskö? Maalimalla jewelry sijoitetaan craftiin, myös opekoulutuksessa. Tosin kotosuomen kässätunneilla koru lienee tätä nykyä suht suosittu. Jotakin kivaa teemaa siihen voisi ottaa mukaan ettei menisi vaan tekniikka edellä. Toki sukupuoli - feminiinisyys ja maskuliinisuus - olisi open funtsittava. Tai ottaa se teemaksi. Miksi noista koruista tietää oitis, että ne riippuvat naisen korvissa? Millaisia feminiinisiä ja maskuliinisia elementtejä niissä on? Entä alkoholi? Sokerilitkujuomat? Ekologisuus? Korusweatshopit? Oisko noista jokin teemaksi? Tai miten koruilla viestitään yhteiskuntaluokkaa? Mistä johtuu, että valkoinen helmi (muovinenkin) viestii arvokkaasta ja hillitystä? Jos mun korut olisi puolue, mikä ne ois?

Noissa mun pullonkorkeissa on artikulaatioita eli (tässä tapauksessa) kahden erilaisen teeman (oikeammin diskurssin) yhteennivellyksiä. Tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että korkeissa voisi ottaa huomioon tuon sisä- ja ulkopuolenkin. Joo-joo, ja johonkin tuupata empti signifaijeria.

Muutama menovinkki

2011-10-11T15:09:00.000+03:00

Kulttuurintutkimuksen spostilistan kautta tulee aina silloin tällöin mielenkiintoisia menovinkkejä. Ensi viikolla olisi syytä hakeutua Turkuun Vastakertomus 2011 -nimiseen tapahtumaan, joka "yhdistää taiteen ja tieteen ainutlaatuisella tavalla". Tapahtuma käsittää sarjan teatteri- ja elokuvaesityksiä sekä neljä päivää kestävän yleisötapahtuman. Erityisesti kiinnostaisi Vastakertomus -seminaarit ja näytelmät Manilla tehtaassa. Teemoina näkyy olevan toiseus, ruumiillisuus, vapaus ja katse.

Toinen kiintoisa on Kulo-seminaari Oulussa 21.10, joka käsittelee omaehtoista kulttuurin tuottamista ja tutkimista. Jos olisin perustutkinto-opiskelija, harkitsisin liittymistä Kuloon. Käsityötieteessä opiskeleva, jolla on kulttuurintutkimuksellista intressiä saisi yhteisöstä varmasti paljon tukea. Hienoa, että tällainen on perustettu!

Kulttuurintutkimuksen tulevat Kultut-päivät ovat nekin taase tulossa 16.-17.12. Taidan (taas!) mennä ilman paperia vaan kuulemaan, mitä puhutaan "sisäistetystä rahasta". "Kollaboratiivisen kirjoittamisen paja" vaikuttaa kiinnostavalta, mutta tiedä sitten vetääkö "Yhteiset kulttuurit ja politiikat" tai kenties "Taide, työ ja talous" sittenkin puoleensa.

Eskon väikkäri netissä

2011-09-21T17:08:00.000+03:00

Esko Mäkelän väikkäri "Slöjd som berättelse: - om skolungdom och estetiska perspektiv" tuli pari päivää sitten postiluukusta. Kiitos, Esko! Työ löytyy nyt myös verkkoversiona. Väitös on siis 7.10 Uumajan yliopistossa.

Olen vasta puolivälin krouvissa, mutta erittäin mielenkiintoista! Narratiivisuutta, kulttuurista identiteettiä, ilmaisullisuutta. Lasten ja nuorten kulttuurisesta todellisuudesta lähtevää. Kirjassa on mielenkiintoinen ja luovasti toteutettu rakenne ja paljon KUVIA. Palaan varmasti aiheeseen, kunhan saan opuksen luettua. Uskon, että siitä saa paljonkin iloa ja uutta suomalaiseen kontekstiin.

Tuntuu, että ihan ymmärränkin ruåtsia eikä vie edes lainkaan kohtuuttomasti aikaa. Miksihän en osaa kirjoittaa saati puhua? Kan jag få en jaffis?

Päivityksiä ja hukutettuja ajatuksia

2011-09-07T14:46:00.001+03:00

Kylläpä alkoi hienosti tänään. Eilen kirjoittamani jutut olivat kadonneet johonkin. Mur. Enkä keksi syytä. Ja eilen oli vielä mukamas ihan asiallisia ajatuksiakin, jotka vain tänään odottivat viimeistelyä että pääsisin seuraavan topikin pariin.

Etsiessäni kadonneita ajatuksia päivitin käsityön kirjalistan. Nyt listoja on kaksi. Toinen on pelkästään ns. käsityön teoriaan keskittyvä, ehkä käsityötieteilijöille enemmän suunnattu ja toinen sitten enemmän taito- ja taidekasvatuksesta kiinnostuneille. Jälkimmäistä listaa keräsin viime lukuvuonna ja se on ihan valikoitua kamaa. Kasvatustiede-otsakkeellahan on vaikka mitä, mutta tuossa mun listassa on erityisesti kriittistä pedaa ja sen sorttista.

Käsityöteoriaan tuli tämmöisiä uusia, joista osa on "vanhoja":

Buznek, Maria, E. (2011) Extra/Ordinary: Craft and Contemporary Art. Durham & London: Duke University Press Books.
Elinor, Gillian, ym. toim. (1987) Women and Craft. London: Virago Press
Gauntlett, David (2011) Making is Connecting. The social meaning of creativity, from DIY and knitting to YouTube and Web 2.0. Cambridge: Polity Press.
Hafter, Daryl, M (1995) European Women and Preindustrial Craft. Bloomington and Indianapolis: Indiana University Press.
Metcalf, Bruce (2010) Craft’s New Borderland: A grass roots movement of handcraft is taking hold, Metalsmith, Vol.30(1), pp. 36–43.
Nayler, Gillian (1980) The Arts and Crafts Movement: A Study of Its Sources, Ideals and Influence on Design Theory. MIT Press.
Needleman, Carla (1993) The Work of Craft: An Inquiry into the Nature of Crafts and Craftsmanship. New York: Kodansha.
Parker, Rozsika & Pollock, Griselda (1981) Old Mistresses: Women, Art and Ideology. Routledge & Kegan Paul: London and Henley.
Schaeffer, Talia (2011) Novel Craft: Victorian Domestic Handicraft and Nineteenth-Century Fiction. Oxford University Press.

Mieluusti saa laittaa päivitysehdotuksia molempiin listoihin. Myös artikkeleita olen pistänyt, jos ovat tuntuneet erityisen tärkeiltä.

Takaisin sosiaaliseen mediaan

2011-09-02T16:34:00.006+03:00

Johan vierähti edellisestä postauksesta! Ei siksi, että olisi ollut kiire tai ei olisi ollut aiheita kirjoittaa. Bradley Manningin kohtalo ei edelleenkään näytä hyvältä ja Wikileaksiltäkin pääsi kaik ulkoavaruuteen. Arabikadun tapahtumat ovat olleet mielessä alkutalvesta ja sitten se Norja. Kevät meni iki-ihanien opiskelijoiden kanssa Helsingissä. Aivan superporukkaa! Käsityönopetuksella- ja tutkimuksella on tiedossa hieno tulevaisuus, jos ihmiset vaan jaksavat alalla ja jos heille löytyy työpaikkoja.

Niin, ja onhan meillä uusi opetusministeri eikä valinta olisi paljon parempaan voinut osua, erityisesti ottaen vaalituloksen huomioon. Tuntuu, että meillä on vihdoin (ja aivan kreivin aikaan) opetusministeri, joka haluaa tosissaan rakentaa tasa-arvoista ja solidaarista koulutuspolitiikkaa, jossa lähdetään heikoimmassa olevien aseman parantamisesta. Gustafsson on puhunut tästä varmaan jokaisessa yhteydessä valintansa jälkeen. Hänen ensimmäinen Opettaja-lehden kolumninsa sai ihan liikuttuneeksi. Kiitos ja kumarrus siitä. Mielenkiinnolla jään odottamaan tietysti sitäkin, miten Gustafsson tulkitsee tehtyä Perusopetus 2020 -pumaskaa ja erityisesti miten hän ymmärtää "taito- ja taideaineiden painottamisen". Tuleeko tt-aineille oikeasti lisää tunteja, joka olisi sellaista tasa-arvoa jota ymmärtääkseni Gustafsson hakee vai tarkoittaako painotus edelleen valinnaisuuden lisäämistä. Jälkimmäinenhän toteutuisi siellä, missä on jo valmiiksi resursseja ja olisi siksi epätasa-arvoinen valinta.

Oikeastaan blogille suorastaan pakotti vihdoista viimein vääntäytymään muutama käsityöväitös, joista olen niiiiin iloinen. Molemmat väittelijät on huipputyyppejä.

Marja-Leena Rönkkö väittelee Raumalla 16.9! Ihanaa! Hyvä Malla! Väitöskirjan nimi on, "Käsityön monet merkitykset. Opettajankoulutuksen opiskelijoiden käsityölle antamat merkitykset ja niiden huomioon ottaminen käsityön opetuksessa". Sähköinen versio löytyy täältä.

Sitten Uumajan ihanassa yliopistossa väittelee Esko Mäkelä 7.10. Työn nimi on "Slöjd som berättelse, om skolungdom och estetiska perspektiv". Mahtia, Esko! Vielä en tiedä, tuleeko opus sähköisenä saatavaksi, mutta asia selvinnee.

Ja hyvän tähen melkein unohtui, että olen maaliskuussa perustetun Käspaikka-yhdistyksen hallituksessa. Yhdistyksen tarkoitus on tukea ja edistää Käspaikan toimintaa jatkossakin. Käspaikka kun on toiminut ilman rahoitusta jo vuodesta 2007. Tavoite on kehittää Käspaikkaa ja käsityöalan yhteisöä laajemmaksi ja moninaisemmaksi. Yhdistys järjestää jäsenilleen kursseja ja koulutusta. Nyt kun meillä on yhdistys, voimme pitkäjänteisesti kehitellä uusia suuntia tulevaan. Itsellä on ollut mielessä esimerkiksi pedagogisten sisältöjen tuottaminen yhdessä ja avoimesti jakoon sekä taitopedagogisen koulutus/kehittämissessioiden järjestäminen. Ideoita otetaan vastaan! Tervetuloa 7.10 Tampereelle pajapäivään.

Avoimuus ja ääni

2011-01-14T18:16:00.007+02:00

Joululoma takana. Ihan oikea tauko työstä, joka tuli kyllä tarpeeseen. Elämäni kun pyörii tätä nykyä pikkurataa Helsingin ja Tampereen väliä reissatessa ja ajatukseni ovat täyspäiväisesti pedagogiikassa ja käsityönopetuksessa. Öisinkään ei tahdo päästä rauhaan. Vaikka olinkin ihan raato ja vaikka pääkoppani oli ihan ylikierroksilla, oli kyllä mahtava syksy. Klisee, klisee, mutta opiskelijat ovat aika mainioita. Heistä saan energiaa.

Ensimmäinen junamatka alkuviikosta Helsinkiin oli kyllä karmaiseva. Taasko se alkaa, ei tässä ole järkeä. Ainainen väsymys ja kassien raahaaminen. Junien odottaminen. Kallistakin. Onneksi olen innostuvaa sorttia. Putkessa ollaan taas ja uusia tuulia yritetty kehitellä keväälle. Täytyy pitää vaan kiinni omasta ajatuksesta ja yrittää elää hitaasti kiireessä. Ja muistaa syödä. Sitten jaksaa.

Mutta ei se väitöskirja kyllä etene laisinkaan. Onko niin väliä? On ja ei. Mutta.

Hyväosaisena pohjoismaalaisena olen jälleen kerran pohtinut, mikä hitto tässä maailmassa on merkityksellistä. Mihin mun olisi järkevää käyttää energiani? Mihin mun panosta tarvitaan? Niin hemmetin usein tuntuu, että me täällä pohjoisemmassa pyörimme niin omissa mehuissamme? Suomi, suomi, suomi. Ihan kuin olisimme joku hemmetin saareke. Olemme yksiä suuria pelkureita. Minä olen pelkuri. Miksi on niin helppoa ajatella vain omaa napaa? Lisää rahaa, lisää rahaa. Mulle, mulle.

Missä on solidaarisuus? Miksi ketään ei tunnu kiinnostavan sosiaalisesti oikeudenmukaisemman maailman rakentaminen? Miksi mua kiinnostaa, mutta en vaan tee mitään? Mitä se jokin olisi? Ottaa asia puheeksi opettajankoulutuksessa? Rakentaa opetuksesta sellaista, että tulevat opettajat saisivat välineitä nähdä juurille? Taistella sitä vastaan, että emme aseta hintalappua koulutusviennille, alennu brändäämään ajatuksiamme tai pahimmoillaan laittamaan niihin kopiraittimerkkiä? Miksi me kässytkin tapaamme puhua "näkyvyydestä" miten me nyt näkyisimme niin, että olisimme haluttavia? Kässy-sanaakaan ei saisi kaiketi käyttää, koska se alentaa arvoamme. Ei tee hyvää brändille. Aha. Voisimmekohan nyt satavuotisjuhlan kunniaksi pysähtyä ja miettiä, kenelle me haluamme näkyä ja kenelle haluaisimme brändimme kuuluvan? Aika rajattu taitaa olla se kohderyhmä.

Onneksi on olemassa paljon ihmisiä, jotka tietoisesti käyttävät tietämystään ja osaamistaan niin, että maailmasta tulisi sosiaalisesti oikeudenmukaisempi. Kässytkin.

Mutta Wikileaks. Merkityksellisin organisaario sitten...ööö...ei tule mieleen. Mutta meidän pitäisi olla huolissamme. Alun innostus on kääntymässä jenkkien (?) painostuksesta median(kin) hiljaiseen hissutteluun. Tila, jonka wikileaks avasi, uhkaa sulkeutua. Miksi uutinen siitä, että Israel on tietoisesti pitänyt palestiinalaisia nälässä hukutetaan johonkin mainosten sekaan pikkujutuksi? Kansallisen televisiokanavan "pääuutiset" on jo ajat sitten muuttunut vitsiksi. Mitä ajattelemme siitä, että ne muka-avoimet sosiaalisen median välineet eivät olekaan niin avoimia? Miksi mediassa ei ole tilaa keskustelulle siitä, että demokratian nimissä toisen maalla olevat sotilaat pelaavatkin siellä reality-roolipeliä? Miksi emme reagoi ilmiselviin ihmisoikeusloukkauksiin? Miten ihmeessä Tunisiankin tilanteessa meille merkityksellintä tuntuu olevan se, että sinne ei nyt pääsekään lomailemaan?

Iso kysymys on, miten ymmärrämme demokratian? Eivätkö sananvapaus ja avoimuus olekaan enää merkityksellisiä? Suomessa(kin) demokratian idea katoaa yhä kauemmas, mutta sananvapaudesta lienee jäljellä vielä roppakaupalla. Lupaukset ovat mänttejä, mutta minä lupaan olla tänä vuonna 2011 hieman rohkeampi ja käyttää ääntäni. Toivon myös, että voin omalla toiminnallani tehdä tilaa toisten äänille ja toteuttaa mahdollisimman avointa politiikkaa kaikessa mitä teen.

Ja sitten kun se junamatka rupeaa ärsyttämään, yritän muistaa esimerkiksi Bradley Manningin.

Huh, mikä hiki

2010-10-22T15:58:00.001+03:00

Vaikka ulkona on kylmä niin todellinen hiki pisti pintaan, kun väikkäriaineistoni oli tänään kadota taivaan tuuliin. Käytän zotero-plugia analyysin apuna ja uusin tulikettu ei enää tuekaan vanhaa zotero-versiotani. Nettivelhona ajattelin, että nyt päivitän uuteen ja entistä ehompaan zoteroon samalla, kun haen turvallisen uuden selainversion. On varmuuskopiot ja kaikki, mutta argh. Korruptoituneeksi ilmoitti arvokkaan tietokantani. Hirveän hien pisti pintaan ja ehdin jo koko päivän psyykata itseäni ajatukseen uudesta ja entistä ehommasta tietokannasta. Eihän siinä nyt niin monen kuukauden työ kai ole, jos uudestaan ryhtyy tekemään. No, loppu kohtuu ja kaikki suht hyvin. Palasin takaisin aiempiin versiohin ja nyt löytyy taas aineistot. Kylläpä on nyt mieli iloinen!

Hikeä se pistää myös tulevaa tuntijakoa odotellessa. Jännä nähdä, miten demokratia tällä kertaa ymmärretään. Kaikki tahot kun tuntuvat olevan varsin yksimielisiä siitä, että työryhmän esitys ei sellaisenaan ole hyvä ja aikataulu mullistuksille aivan liian lyhyt. Nykyisin ikävä kyllä tuppaa olemaan niin, että ministeri on jonkun asian saanut päähänsä niin sitäpä ei käännetä millään. Olisi kiva joskus tuntea, että elämme vielä demokraattisessa yhteiskunnassa...Onkohan musta tulossa pessimisti?

Toisinkin voisi ajatella. Niin iloinen olin siitä työryhmän ehdotuksesta, että tulisi oppiainekokonaisuudet. Että se olisi ikään kuin askel kohti integroivampaa koulua, jossa oppiainerajat ei olisi niin tiukkoja. Olkoonkin, että esityksessä jätettiin aika vähän mahdollisuuksia integroida kokonaisuuksien välillä...Mutta keppiä on varmaan pakko käyttää, jos haluaa jotakin muutosta. Noh, jo varmaan kuukauden takainen A-talk kyllä pysäytti ja ihmettelen edelleen, että olenkin niin lapsellinen ja idealisti. Siinähän kävi varsin selväksi, että Lankinen ei ymmärrä mitä integraatiolla tarkoitetaan. Hänen mukaansa sellainen opetus kun ei vaadi opettajalta niin paljon tietämystä! Oho. Eikö se ole juuri päinvastoin. Ennen kuin voi mitään yhteyksiä ja siltoja rakentaa, on tunnettava tosi hyvin oman oppiaineen identiteetti että voi lähteä pohtimaan yhdessä muiden viksujen kanssa mikä on se risteys, jossa on mielekästä kohdata!

PS. Lisää lukkokukkaroita löytyy täältä!

Kehyskukkaro

2010-10-09T17:25:00.001+03:00

Vihdoin se onnistui, lukkokukkaro/kassi! Kässykeskiviikkokin on yrittänyt ja tuloksena on ollut erinäistä metallimuusia. Johannan tarkan ohjeistuksen ja valvonnan alaisena Tampereen tekstiiliopejen lukkokukkarikurssilla (eiköolehienosana). Tein käsveskan, olkanauhana puhelinjohto ja sitten käytin vanhaa muovipussisulatusmerkkiä (ainavaanhienojasanoja), jota modasin hieman. Kankaan toin Lontoosta muutama vuosi sitten ja siitä on valmistumassa hame.

Sisus on puuvillaa. Aika kivasti sain tuon kankaan survottua kehykseen. Ei pahoja muhruja. Olen tyytyväinen vaikka laatu ei taidakaan täyttää käsityöopeille asetettua ideaalia. Johanna nimittäin pyydettäessä kieltäytyi antamasta teoksestani arvosanaa.

No sitten lähti vähän lapasesta, kun oli niin herkkuja värejä ja matskuja. Tein vielä tämmöisen rintamerkin. Pohjana tässäkin vanha muovipussisulatusaihio. Japanilaisen vilmitähden valokuva, joka on silitetty muovipohjalle, päällä läpinäkyvää muovia.

numero sata

2010-10-01T14:13:00.000+03:00

“There is no limit to what education can become when empowered teachers as curriculum developers, understanding the forces that oppress our consciousness and shackle our intellects, engage students in analyzing and producing diverse knowledges.”

Joe L. Kincheloe, teoksessa Classroom Teaching: An Introduction (2005)

Haluan uskoa. Kuljetan mukanani.

Draamaa tuntijakoehdotuksesta

2010-08-31T16:37:00.006+03:00

No niin, viihde sikseen ja takaisin asiaan. Monelle taito- ja taideaineen opettajalle tuntijakotyöryhmän esitys on ollut valtaisa pettymys. Ei siksi, etteivätkö tavoitteet joita ehdotuksessa ensimmäiset pari sataa sivua käsitellään, olisi kannatettavia. Siitä vallinee melkomoinen yksimielisyys. Yhteisopettajuus, integroiva ote, oppiainekokonaisuudet, kansalaiskasvatus - me (rohkenen puhua usean suulla) toivotamme ilolla nämä tulevaisuuden kouluuun entistäkin vahvemmin painotuksin. Erityisesti olen seurannut ja osallistunutkin tietenkin käsityön opettajien keskusteluun, mutta myös kuvispuolen keskustelua olen seuraillut. Puhallamme yhteen hiileen.

Mutta, varsinainen tuntijako on kaikkea muuta kuin odotimme. Tunteja vähennetään ja painotusta siirretään alakouluun. Hallitusohjelmassa luvattiin tt-aineille lisää, mutta tarkkasilmäisten olisi pitänyt ottaa vakavasti kohta "lisää valinnaisuutta". Kaikille pakollisia tunteja yläkoulun puolelle jää ehdotuksen toteutuessa jokaiselle tt-aineelle 1. Se on dramaattinen pudotus. Valinnaisuuden "lisääminen" on sekin melkomoisen näennäistä. Aineenopettajan asiantuntemusta ei tulevaisuuden koulussa katsota tarvittavan. Melkomoista, kun luokanopettaja muutamalla opintopisteellä hoitaa suuren osan esim. koko käsityökasvatuksesta. Ei sillä, että opintopisteillä mitattaisiin on hyvä vai huono ope, mutta jokainen tajuaa, että taidon oppiminen vaatii hieman pitkäjänteisempää. Ilman taitoa ei tt-aineita voi opettaa. Ilman taitoa ei voi ymmärtää tt-aineisiin liittyviä diskursseja. Ilman tietoisuutta diskursseista ei voi kasvattaa uutta luovia kansalaisia. Siis, miten niitä luovien alojen innovaattoreita voi kasvaa näillä spekseillä, joita työryhmä esittää? Minä vaan kysyn. Kovin kummalliselta tuntuu sekin, että oppiainekokonaisuutta "matematiikka" edustaa yksi oppiaine, nimittäin matematiikka. Entäs sitten se, että liikunnalle pistetään lisää kun se on hyvinvointiaine. Missä ihmeen kohtaa on unohtunut se, että tt-aineet ovat hyvinvointiaineita. Mietin nyt esimerkiksi kouluampumisten jälkeen esiinnostettua taiteen ja taidon merkitystä nuorten henkiselle hyvinvoinnille.

Sekin on tosi mielenkiintoista, että meidän tt-aineiden edustajat laitetaan kilpailemaan tunneista keskenään valinnaistunneista. Oppilas näet joutuu valitsemaan oppiaineryhmittäin. Joko tai. Ota kaksi. Miten tämä nyt tukee tt-aineita opettavien yhteistyötä? Tuntuu hölmöltä, kun olemme vaikka Konsteissa rakentaneet yhteistä säveltä ilolla ja nyt tämä turkanen pistää taas niitä samansorttisia esteitä. Oh.

Ja sitten draama. Siitä tuntuvat kaikki tt-opet olevan yksimielisiä, että draamaa ei tahdota. Sehän on jo äidinkielessä ja kirjallisuudessa ja siellä pysyköön. Varmasti suurin syy kielteisyyteen on kuitenkin se, että draaman nähdään vievän muiden tt-aineiden tunnit. Toinen syy lienee, että useat näkevät draaman ainoastaan välineenä, jota esim. käsityönopetuksessa voi hyödyntää. Siis erityisenä pedagogisena välineenä. Näin varmasti onkin, mutta jos nyt yhtään olen ymmärtänyt oikein, niin draama on oma, erityinen ja itsellinen oppialansa. Jotakin olen joskus lukenut otsakkeen "perfomance studies" alla, joka on nähdäkseni jotakin sinne päin kuin tuosta uudesta oppiaineesta nyt suunnitellaan. Minä tervehdin ilolla sellaista uutta tt-ainetta, joka nostaa esiin ruumiillisuuden ja liikkeen, esittämisen ja esiintymisen. Vaikkakin OPHn perusteena lieneekin lähinnä se, että "meillekin on saatava kun draamaa on jo muissa maissa". Siitä huolimatta haluan ajatella, että draaman nostaminen on yksi osoitus siitä, että OPHssa eletään tässä ajassa. Jos ajatellaan ns. kulttuuriskeneä, niin juuri draaman aluella tapahtuu paljon. Kaikenlaista performanssia, uutta sirkusta, yhteisötanssia yms. Miksei tällaista oppia perinteisen teatteritieteen lisäksi voisi olla kouluissa? Mikä mahtava lisä draama olisi tt-aineisiin suunnitella integroivia ja poikkitaiteellisia/taidollisia kokonaisuuksia. Ei olisi ollenkaan huono sekään, että lapset ja nuoret oppisivat että ruumis on muutakin kuin muokattavissaa oleva ja suorittava keho. Tietysti se on aluksi kankeaa, mutta haloo. Jos meistä aikuisista on kamalaa olla stagella, liikkua oudolla tavalla, esiintyä, niin ei se tarkoita että lapsukaisista olisi. Tai että he olisivat yhtä kaavoihin kangistuneita kuin me. Katsokaa telkkariin, kaikki haluavat esiintyä ja olla esillä. Netissä vasta performoidaankin. Tiedotusoppiinkaan ei enää haeta siksi, että haluttaisiin toimittajiksi vaan toive on päästä juontajaksi - vaikka BB:iin. Nämä em. asiat ovat niin tärkeitä, että niitä ei voi sivuuttaa. Ne on saatava opsiin. Onko se sitten draaman tontilla? Miksei vaikka ei tietenkään yksinomaan.

Lopuksi, tuon kaiken edellä mainitun (ja sen mitä en edes ymmärtänyt listata), opettaminen vaatii asiantuntijaopettajaa. Sellaiseksi ei tulla 30 op:n opinnoilla, kuten ehdotuksessa esitetään. Samat 60 pojoa kuin muillakin aineenopettajilla.

Kyllä maailmassa on niin paljon asioita...

2010-08-23T21:13:00.004+03:00

...tokaisi taannoin eräskin British Libraryn pihassa. Taas ollaan samojen kysymysten äärellä. Herrajeeveli, kun tuolla entisessä kotikaupungissani on niin paljon kiintoisaa tapahtumaa. Nyt kun olen asustanut Mansessa tovin, olen lakannut edes katsomasta mitä "hesassa" tapahtuu, ettei ala harmittamaan. Nyt, kun olen taas liikuskelen enempi siellä suunnalla, olen tarttunut hiireen ja kliksutellut kaikkea kivaa alkusyksylle. Aina niistä saa jotakin ideaa myös kässyskenellekin. Rakastan, suorastaan, kaikkea poikkitaiteellista, kantaaottavaa, instituutioiden ulkopuolelle kurottavaa, rajoja ylittävää, kysyvää. Liike, rytmi, äänet, tuntu, yhteys, linkki, käsitteet.

Mitä ihania, ihania juttuja nyt onkaan! esim. Design week 26.8-5.9 ja siellä erityisesti aivan mahtava ITE-muoti 1.-4.9 (tästä mä oon ollut aika käkenä. Kun aloitin väikkärini, sanotaan nyt että joitakin vuosia sitten, sain aina selitellä DIYtä, että se ei ole kuten ITE...mutta nyt tämä hesarin, Maaseudun sivistysliiton ja Helsinki Design Weekin kampanja on melkoisen sitä mitä tutkin, paitti että tämä(kin) nojaa enempi estetiikkaan kun aktivismiin vaikka tässä uudessa on kyllä kiva viritys siihen suuntaan).

Niin ja sitten tietty muotoiluviikon tapahtumista Design Market 28.-29.8. Mansessakin meillä oli oma eilen ja siellä oli kyllä erikivoja juttuja. Lähellä tuotettua, kekseliäästi suunniteltua ja entistä useammin myös hyvin tehtyä.

Oi, ja sitten on ekaa kertaa järjestettävä mediataidefestivaali Media Façades 27.9-2.10 - erittäin, erittäin mielenkiintoinen! Helsinki Vintag e 19.9. Rakkautta ja Anarkiaa 16.-26.9.

Isaac Julien Taidehallissa on kyllä must. Amos Andersonissa näytillä oleva islantilaisen porukan The Icelandic Love Corporationin sukkahousuhomma TIGHT on myös aika kiinnostava. Kiasmassa ei ole kyllä vähään aikaan ollut mitään ihmeellistä. Pitääkö odottaa ARSiin asti? Mikä niitä siellä vaivaa. Ateneumissa sen sijaan on ollut moniakin kiintoisia, esim. nyt olisi Johanna Tuukkasen Acts of Clothing. Käviköhän joku siellä? Ei paha idea kässytunneillekaan kehiteltäväksi. Kuka minä olen, lienee elomme oleellisia kysymyksiä jota tuskin koulussakaan tulee liiaksi pohdittua. Ei pöllömpää olisi mennä kuulemaan Keskeneräisiäkään, hauska idis tämäkin! esim. Paula Vesalan tekstit on kyllä ainakin tämän amatöörikuuntelijan yllättäneet. Kauhian kivoja tapahtumia Atskissa, siellä taitaa olla hyviä tyyppejä duunissa.

Onk jotakin unohtunu? Esitystalous Espoon Kaupunginteatterissa on käsittämättömän taitava juttu! Tahtoisin nähdä sen uudestaan, mutta kaik on loppuunmyytyä. Vaan eiköhän noista edellämainituistakin rakennu aineksia jollekin uudelle.

PS. Käspaikkakin bloggaa

Pikkästä aikaa

2010-08-05T16:05:00.006+03:00

Lomalomalomaloma meni ihanasti nautiskellen laadukkaista elintarvikkeista, lämmöstä, merestä, järvistä. Ihan vähän kässyäkin tuli tehtyä. Esimerkiksi tämmöinen laukku trikoojämistä. Puola-avaimenperän sain lahjaksi eräältä nokialaiselta kässytaiturilta.

Tähän meni ehkä semmosen parin t-paidallisen verran suirua. Periaate on helppo, trikoonauhaa ommellaan kiinni pyöreäksi leikattuun kankaaseen.

Mitä enempi venyttää, sitä nopeammin ympyrä kohoaa kassiksi. Ekasta versiosta tulikin enemmän kukkaro kun laukku, kun venytin liikaa. Tietty riippuu millaista on rikoo, jota ompelee. Rikoosuirukierrätystä on harrastanut myös Johanna Yli-Muilu, jonka tekemä oppimateriaali löytyy Käspaikasta.

Aloitin maanantaina uuden työn, joka on viiden kuukauden sijaisuus Helsingissä didaktikkona. Ihan unelmapestihän tuo mulle oikeastaan on, vaikka väikkärille täytyy heittää hyvästit syksyn osalta. Kyseisessä pestissä on nimittäin mahdollista pohtia, jakaa ja kehitellä juuri niitä asioita joista olen blogissakin kirjoitellut. Nähtäväksi jää mihin maisterin rahkeet riittää ja miten melkomoisen standardoitu tutkintorakenne joustaa. Ideoita olisi ainakin julmetusti! Nöyrin mielin aloitan. On kivaa ajatella, että opin ihan hirmuisesti tänä syksynä. Toivottavasti myös opiskelijat :)

InSEAsta sain roppakaupalla kotiin kannettavaa ja idiksiä myös syksylle. Aivan mahtavia puheenvuoroja ja voimauttavaa seuraa. On niin hienoa kuunnella, mitä kaikkea hienoa ihmiset tekee ympäri maalimaa! Iloitsin myös, kun meitä kässyjä oli siellä ihan joukon verran paikalla ja meillä oli aikas kiva yhteishenki.

Mun ja Jaanan symppa meni musta kivasti. (yllä oleva kuva on kiinote-puheesta, ei meitä nyt ihan noin moni ollut kuulemassa). Tykkäsin ihan hirveästi Lisbethin, Annikenin ja Sinikan esityksistä ja jatkoimme juttua konferenssin kuluessakin. Lisbeth kertoi Aarhusin yliopistossa vetämästään materiaalisen kulttuurin maisteriohjelmasta, jossa eri taide- ja käsityötaustoista tulevat kandit kohtaavat materiaalisen kulttuurin kehyksessä. Materiaalinen kulttuuri ja didaktiikka toimivat ikään kuin single double bed, jossa kaksi kohtaavat. Opetusohjelma on täysin “teoreettinen”, mutta Lisbethin mukaan kysymys on myös teoria-käytäntö ajattelemista uudelleen. Anniken pohti käsityön ja kuvataiteen eroja, rajaa ja yhteyttä norjalaisen Art&Craft -oppiaineen kautta. Kyseinen oppiaine sisältää visuaalisen kommunikaation, designin, taiteen ja arkkitehtuurin. Opettaja valitsee, millä metodilla/tekniikalla sisältöjä toteutetaan. Anniken esitti pohdittavaksemme kysymyksen “Why are we making what?” Eli voisimme miettiä oppiainetta/aineita myös etiikan kautta. Sinikka esitteli ilmaisullisen käsityön mallia, joka on yksi neljästä joita hän on kehitellyt. Sinikan ajatus on, että käsityö itseilmaisuna tarkoittaa taiteen kategorian tuomista käsityöhön. Sinikalta on ilmestynyt jo kohta vuosi sitten aiheesta ihka referee-artikkelikin "Contextualising Craft: Pedagogical Models for Craft Education".Täytyy ehdottomasti lukea ajan kanssa. Miten sitä näin tärkeitä on mennytkin ohi!

Noin ylisummaan paljon oli puhetta kulttuurikasvatuksesta, identiteetistä, tietoiseksi tulemisesta, voimaannuttavasta kasvatuksesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, erotietoisuudesta. Tai sitten vaan jostain kumman syystä osuin kuulemaan juuri noita :) Konferenssin teemaa “sustainability” ajatellen ehkä eniten oli puhetta sosiaalisesta ja kulttuurisesta oikeudenmukaisuudesta. Ja BP öljykatastrofi oli täälläkin paljon esillä. Se lienee kesäisissä tiederiennoissa alasta riippumatta ollut paljon puheissa.
Tässä vielä liikkis kuva, jossa poseeraan ystäväni Mahon kanssa hostelin edessä, jossa yövyimme yhdessä Mahon ja Tarja-Kaarina Laamasen kanssa. Oli muuten kivaa! Ihan kun luokkaretkellä, mutta vielä kivampaa.

Tästä tulee nyt pitkä..mutku...varmaan moni muukin suunnittelee juuri nyt tulevia opetuksia. Tässä joitakin mun unelmaisia kehikoita: moneus, kohtaaminen, yhteyksisyys, suhteisuus, hetkisyys, partikulaari – universaali, synestesia, multimodaalisuus, tila-aika, becoming, praksis, materiaalisuus, kokemuksellisuus, draama, re-artikulaatio, kontekstuaalisuus, intersektionaalisuus, toimijuus, valta, kehkeytyminen, keskeneräisyys, queer, aktivismi.....Metodeja: sarjakuva, huoneentaulu-manifesti, tarina, katutaide, nukketeatteri, performanssi, installaatio, materialisointi, tuntumaisemat, temaattiset käsityöpiirit, 2000-luvun kansallispuku, essu kakspistenolla, zine, shrine....

Elämänmakuisuutta pateettisuudenkin uhalla!

Vinkki: uusimmassa Naistutkimuksessa on Hanna Guttormin aivan ihania runoja, joita hän on kirjoittanut väikkäriaineistostaan käsityötunneilta. Runoissa havainnollistuu mun mielestä hienolla tavalla ruumiin ja sukupuolen merkitys käsityötunneilla. Muitakin tulkintoja varmasti löytyy. Lisäksi artikkelissa on pohdintaa runoista metodina etnografisessa kehyksessä (toivottavasti ei mennyt pahasti pieleen). Ihan hirmu mielenkiintoista.

PS. Seijalle kiitos artikkelin lähettämisestä!

InSEA kongressi lähestyy!

2010-06-17T13:42:00.001+03:00

Ensi maanantaina starttaa InSEAn kongressi Rovaniemellä. Mun ja Jaana Kärnä-Behmin organiseeraama symppa "Crafts as a particular context in arts education – Arts as a particular context in crafts education" on tiistaina klo 9.30-11. Odotan mielenkiinnolla mitä puhujamme Lisbeth Haastrup, Anniken Randers-Pehrson ja Sinikka Pöllänen tuovat keskusteluun ja jospa saisimme vielä keskustelua yleisön kanssa aikaan niin olisin eri tyytyväinen.

Sitten toivon, että junani on ajoissa, majapaikkani varaus ok ja kaikki pääsevät turvallisesti perille. Siitä olen varma, että kongressissa tapaa vanhoja tuttuja ja tutustuu uusiin kiinnostaviin ihmisiin ja saa roppakaupalla ideoita itselleen. Kongressit on hyviä paikkoja katsastella, mitä tällä hetkellä tutkitaan ja mikä puhuttaa. En ole ikinä käynyt Rovaniemellä, jotta sekin on sitten ihka uusi kokemus.

Oli muuten hauska kuulla Seija Kojonkoski-Rännäliltä, että hän on julkaissut 1998 artikkelin "Käsityö taidekasvatuksessa, taide käsityökasvatuksessa", (teoksessa Esko Korkeakoski, toim., Lasten ja nuorten taidekasvatuksen tuloksellisuus. Virikkeitä ja perusteita peruskoulun ja lukion taidekasvatuksen arviointiin. Arviointi 1/ 98. Helsinki: OPH). Täytyy tunnustaa, että en ole lukenut tuota Seijan juttua, pitänee kysyä sen perään, kun en tahdo löytää sitä mistään.

Niinhän se menee, samoja asioita tavataan pyöritellä, mutta aina ne pikkuisen liikahtaa ja jokainen uusvanha on aina vähän uusi näkökulma. Itteäni hermostuttaa disipliineihin ja/tai oppiaineisiin sitoutunut keskustelu. Toki niistä ei pääse eroon, enkä tiedä haluankaan, mutta disipliinin positiosta keskustelu jää joskus poteroista huuteluksi. Suomessa käsityö on siitä erityinen, että se on "taitoaine", ei taideaine. Johtunee varmaan myös kielestä. Englanninkielen arts education pitää sisällään myös käsityön - ja sitten joukon muita esim. kuvataide, musiikki, draama, tanssi, mediataide, arkkitehtuuri...

Nah. Miten arts education sitten kääntyy? Taidekasvatushan se on suorilta, mutta kielenkäytössämme taidekasvatus viittaa usein juuri kuvataidekasvatukseen. Siksi se on himpun mutkikas ja kaipa se käännettäisiin sitten taito- ja taidekasvatukseksi, mutta mua häiritsee että sitten uusinnetaan taito-taide -jakoa...Ja helposti käy niin, että "taide" jää kuviksen yksinoikeudeksi ja "taito" kässyn. Ite ymmärrän, että arts education pitää sisällään taidon ja taiteen. Pitäisikö siis opetella käyttämään "taidekasvatusta" yläkäsitteenä, jonka alla on käsityö, kuvis, draama ja musiikki. Tuntijakotyöryhmän ratkaisuhan oli otsake "käsityö ja taide". Mutta tuossa tehdään se sama jako, jossa käsityö ei ole taidetta eikä taide käsityötä. Mä tiedän, että kässyihmiset näkee punaista, kun yritän tässä hukata taitoa ja pistää käsityötä taiteeseen vaikka niin en kyllä tee. En, en! Haluan artsille vastineen suomenkielestä. Semmoisen, jossa on sekä taide että taito, jotka ovat erottamattomat. (no se on se ars, joo, mutta ei se pelaa sanana) Sen alla olisi sitten käsityö ja kuvataide itsellisinä oppiaineina. Meidän kässyjen pitäisi ehkä katsastella tarkemmin, mitä taidekasvatus on syönyt. Olen huomannut, että joskus meillä on aikas kapoinen ja moderni käsitys mitä "taide" on. Ja samaan syssyyn kuvataidekasvattajat kai voisivat vielä tarkemmin pohtia, mitä materiaalisuus, tekeminen ja taito tarkoittaa heidän kontekstissaan.

Joo, meni nyt vähän pitkäksi enkä symppaakaan ole organisoinut noille premisseille vaan siksi, että arts educationin eri konteksteja voisi keskusteluttaa, kuulostella, mutustella. Ja mikä ihmeen kielitieteilijä-wannabe musta on tullut??? Eihän mulla ole edes mielessä mitään päämäärää, kunhan hämärä aavistus jostakin hahmottomasta. Ja sitä paitsi, mun pitäisi kirjoittaa nyt sitä teoria-käytäntö -jakoa purkavaa artikkelia, deadline lähestyy....

Käsityöluokan blogeja

2010-06-14T11:35:00.001+03:00

Muutama minulle uusi kässyluokan blogi on lisätty linkkilistaani. KKK, jossa opettaja esittelee oppilastöitä. Ihania kuvia, myös oppilaista ja käsityöluokasta. Minusta hyvä esimerkki siitä, miten anonymiteetti on suojattu, mutta samalla onnistuttu säilyttämään läsnäolon ja tekemisen tuntu. Ketään ei tunnista, edes opea tai koulua, mutta etunimiä käytetään. Sitten löytyi Moision kädet-blogi, jossa myös oppilaat kirjoittavat. Tästä blogista tiedetään koulu, joten opettajankin henkilöllisyyden saisi halutessaan selville. Oppilaat pysyvät anonyymeina. Hirmu kivaa on lukea oppilaiden kuvauksia käsityöprosesseistaan.

Tämä anonymiteetti ja oppilaiden oikeusturva tässä blogihommassa on mielenkiintoinen juttu. Toisaalta koko ajan toitotetaan, että koulun pitäisi tulla "ulos maailmaan", mutta samaan aikaan varotaan ihan hirveästi tässä verkkomaailmassa. Suositellaan suljettua verkkoympäristöä turvallisena esim. siksi, että jokaisen on siellä kommunikoitava omalla nimellään -> kaikki anonyymi riekkuminen estyy eikä kuka tahansa pääse sinne mellastamaan. En tarkoita, etteikö syytä varovaisuuteen pitäisi olla, kun kaikkea kuraa voi verkkomaailmassa vastaan tulla. Mutta, musta tuntuu, että suljetussa koulun verkkoympäristössä voi kunnollista keskustelua olla vaikea synnyttää. Blogi voisi olla media, jossa instituution rajoja on lähtökohtaisesti helpompi rikkoa. Siis lähtökohtaisesti, mutta sitähän ei pääse pakoon että koulun blogi on osa kouluinstituutiota ja hyvä niin.

Mutta, blogi on kuitenkin sosiaalinen media, jonka avulla voi ihan eri tavalla verkottua kun vaikkapa suljetussa verkkoympäristössä. Tehdä yhteistä prokkista maantieteellisistä rajoista piittaamaatta. Ja harjoitella nettikäyttäytymistä, esim. keskustella tästä nimimerkillä kirjoittamisesta ilman ilmiön demonisointia, harjoittaa kansalaisvaikuttamista, keskustella kodin ja koulun välillä...jne. Voisikohan IRC-galleriaa hyödyntää jotenkin? Mä olen siitä aika pihalla. Olen nähnyt lähinnä niitä teinien itsestään ottamia kuvia, mutta voi kai välinettä muuhunkin käyttää? Onhan poliisi ja monet nuorisojärjestötkin siellä.

Musta tuntuu, että opeina olemme usein vähän arkoja ja vedämme varman päälle. Tietysti on äärimmäisen tärkeää olla tietoinen kaikista mahdollisista uhkista eihän kukaan opettaja halua altistaa oppilastaan mihinkään arveluttavaan.

Hyvä Moisio ja KKK!

Päivän oivallus: kiertotie

2010-06-08T18:02:00.007+03:00

Joskus niitä tulee ja nyt jysähti niin että tömähti. Keltainen on paree. No ei vais. Kirjoittelin tuossa ihan muina muijina sitä kriittisen pedan artikkelia, että learner ja teacher "päläpälä". Noh, kriittisessä pedassahan on sisäänrakennettuna ajatus radikaalista tasa-arvosta, joka tarkoittaa jotakin semmoista, että opetuksen pitäisi olla tasa-arvoinen, yhteisöllinen ja vuorovaikutteinen tila, jossa ei ole hierarkkista ekspertti-noviisi -asetelmaa. Ja minä sitten käytän sanaa "learner" ihan noin vaan? Teacher ja learner...huomaako kukaan mitään ristiriitaa? Mutta...millä sanoilla sitä sitten kuvaisi näitä eri toimijoita, joita opetuksessa on? Eikö opettaja ole oppija? Eikö oppija-oppilas opeta lainkaan? Siis kuka oppii ja keneltä?

Englanniksi kun yrittää kirjoittaa, niin sanoihin ei ehkä osaa samalla tavalla kiinnittää huomiota. Learner tulee ihan luontevasti ennemmin kuin pupil...Mutta nyt tämän "uuden" oivalluksen myötä on vähän hämmentynyt olo. Siis, nyt hyvät ideat kiertoon. Mitkä sanat kuvaisivat tasa-arvoisen opetustilanteen toimijoita parhaiten? Ei nyt ihan "tyypeistäkään" voi puhua? Tai "ihmisistä"? Olen nähnyt myös käytettävän sanaa opetettava, mutta se on vähintään yhtä ongelmallinen kuin oppija. Entä "participants", "osallistujat"...? Onko tämäkin vain pakoa rikospaikalta?

Mutta mitä sanoo Kaisa Häkkinen mainiossa Nykysuomen etymologisessa sanakirjassaan? Oppilas on oppitekoinen uudissana, joka on ensi kerran esiintynyt vuonna 1836 ja aluksi se tarkoitti vain ylioppilasta. Sen rinnalla on käytetty 1800-luvun puolivälin tienoilla myös sanoja oppilainen ja oppija. Oppia sen sijaan tulee ikivanhasta oppea -verbistä, jonka alkuperäinen merkitys on saattanut olla 'käydä katsomassa t. kokemassa (esim. pyydyksiä)'. Vastineita ovat esim. aunuksen oppie 'kokea, koettaa, yrittää', lyydin oppida 'koettaa, yrittää, maistaa' ja mansin wõpl- 'pitää silmällä'. Vanhassa kirjakielessä oppia-verbillä on ollut myös merkitys 'käydä katsomassa'. Opettaja sen sijaan on tarkoittanut (ja tarkoittaa yhä esim. viron kielessä) myös pappia.

Oxford English Dictionary tietää kertoa, että learner on tarkoittanut myös opettajaa. Pääasiallisesti sillä viitataan kuitenkin"One who learns or receives instruction; a disciple". Teacher on alunperin merkannut sitä, joka osoittaa ja näyttää tietä, mutta sittemmin sen merkitys on lähinnä: 'instructor'. Instructionhan tarkoittaa englanniksi myös määräystä...

Mitä noista nyt viisastuu? Ehkä vanhat kunnon käsitteet pitäisi palauttaa juurilleen? Vai reartikuloida takaisin hieman uusina? Opettaja ja oppilas/opiskelija ovat varmaan ihan hyviä, jos niiden aikaisempia merkityksiä miettii. Opettaja tien näyttäjänä ja oppijana yhdessä oppilaan kanssa? Molemmat oppivat, maistelevat, koettavat, kurkkaavat ja pitävät silmällä tekemisiään hyvässä hengessä?

Siis, käsitteillä on merkitystä eikä niitä voi noin vain käyttää perustelematta niitä yhtään. Ettäs tiedän!

Learnerilla siis mennään, eikä pupiliin palata nytkään, koska oxfordin sanakirja tiesi kertoa senkin, että pupil -sana tulee klassisen latinan sanasta pupille, 'orpo' ja 'vähäinen' (minor).

Tämä on kyllä mainio esimerkki maistelusta. Näennäisesti pysyn samassa poterossa, samat sanat ovat edelleen käytössäni. Mutta, ja tämä on iso mutta, kiertotien kautta tajuan paremmin valintojeni seurauksia ja pystyn perustelemaan niitä. Kiertotiet kunniaan! Ei ollut mutka eikä mikään.

Turhaa roinaa vastaan

2010-06-04T14:45:00.003+03:00

Oh-hei. Ihmiset jaksaa yllättää. Eilistä hesaria (3.6) lukiessa meinasi aamukahvee pyrskähtää rinnuksille, sen verran hupaisa oli Laura Honkasalon mielipidekirjoitus "Moni käsityöläinen lisää maailmaan turhaa roinaa". Tämä kilpailee ehdottomasti vuoden hauskimman kässyuutisen tittelistä sen taannoisen "käsityö lihottaa" -tutkimuksen jälkeen.

Honkasalon mielestä kierrätyskäsityöt ovat nimittäin "viherpesua". Hän kirjoittaa: "Tuntuu, ettei ole paljon väliä, millaisia tuotteita tekee, kunhan käyttää kierrätysmateriaalia. Valtaosa kierrätyskäsitöistä tuntuu kuitenkin olevan turhia. Alan kirjat lisäävät pökköä pesään: ne ovat täynnä tarpeettomia tekeleitä, kuten kananmunanlämmittimiä, pussukoita ja rintarosseja". Honkasaloa ovat ärsyttäneet myös legoista tehdyt korvikset, jotka hänen mukaansa eivät ole kierrätysmateriaalia vaan niitä tarvittaisiin esimerkiksi päiväkodeissa. "Mummot" sen sijaan tekevät Honkasalon mukaan vielä "oikeasti käyttökelpoisia esineitä ongelmajätteestä: kynnysmattoja muovipusseista ja sukkahousuista sekä kestäviä 'pärekoreja' kahvipakkauksista".

Honkasalo murehtii, että "meidän nuorempien tekopyhä kierrättäminen" johtaa siihen, että hyväntekeväisyyskirppiksistä tulee "viherpesun kaatopaikkoja", kun kuskaamme ostamamme (ja tekemämme?) "tarpeettomat klöntit" kierrätykseen, uskoen tekevämme hyvää.

Apua sentään. Honkasalo ei voi olla tosissaan, niin hulvattoman argumentin kulutuskulttuuria vastaan hän onnistuu rakentamaan. Kaiken kukkuraksi Honkasalo intoutuu käyttämään lopuksi vielä itseään esimerkkinä kunnollisesta ekoilusta: "Vältän epäekologisesti pakattuja elintarvikkeita. Viikipurkit vien päiväkotiin maalauskupeiksi. Ompelen aikuisten vaatteista lapsille uutta". Sopii toivoa, että Honkasalo tekee laadukasta ja kestävää jälkeä eikä erehdy viemään luomuksiaan kirpparille.

No, vakavasti. Jos nyt leikitään että Honkasalo on tosissaan. On hyvä pohtia laadun merkitystä ja sitä, miten käsityötoiminnallakin voi tulla uusintaneeksi kulutusyhteiskuntaa. Mutta jotenkin Honkasalon kirjoituksesta jää fiilis, että käsityö on jotakin vakavaa, mutta enimmäkseen puuhastelua, jota "mummot" osaa. (Missä on muuten papat?) Jos ongelma on tarpeettomat tuotteet, kannattaisiko suunnata tarmo pikkuisen toisaalle?

Sitä paitti, aika totiseksi on elo käynyt, jos virkattu munanlämmitin ei piristä aamua. Eikä sitä juhlamokka-laukkuakaan kannataisi niin tosissaan ottaa.

Etiikka

2010-06-01T11:49:00.020+03:00

Tuntijakotyöryhmän esitys on sitten jätetty. Ei hirveästi mitään uutta, mutta ihan eivät eiliset veikkaukseni menneet nappiin, nimittäin draaman lisäksi uudeksi oppiaineeksi esitetään etiikkaa. HIENOA! Valinnaisuutta lisätään ja ajatus on ilmeisesti semmoinen, että oppilas voisi syventää ja erikoistua enemmän. Kiva, joo. Kauhuskenaario tässä on mm. se, että samanaikaisesti pääsykokeista luovutaan ja laakkosen aikoinaan valitsema syventämisalue ei sitten ollutkaan se, jota tarvittaisiin sinne opinahjoon johon laakkonen useita vuosia myöhemmin haluaisi suunnata. Toinen ikävä seuraus on eriarvoistuminen, kun joku kunta tarjoaa yhtä ja toinen toista, riippuen resursseista ja oppilainen valinnoista. Vaikea yhtälö tämä vapaus, väljyys ja oikeudenmukaisuus.

Integroivampaa otetta toivotaan ja siksipä opetus jäsentyy oppiainekokonaisuuksiin: Kieli ja vuorovaikutus, Matematiikka, Ympäristö, luonnontieto ja teknologia, Yksilö, yritys ja yhteiskunta, Taide ja käsityö sekä Terveys ja toimintakyky. Pyrkimus on ilmeisesti kohti tieteidenvälisyyttä ei niinkään poikkitieteellisyyttä. Varmaan ihan fiksu strategia. Jos nyt oikein osaan lukea, niin noille kokonaisuuksille ehdotetaan kirjattavaksi omat tavoitteet, joiden alla on sitten erillisten oppiaineiden omat tavoitteet. Aika jännää, miten matikka muodostaa oman kokonaisuutensa ja aika hassulta kuulostaa myös tuo "yritys". Jotenkin tykkään tosta kuutioajatuksesta, joka esityksestä löytyy. Voishan sitä kehitellä, mutta siinä hahmottuu ulottuvuudet ja kokonaisuus aika kätevästi.

Taide ja käsityö -kokonaisuus, johon kuuluvat kuvataide, musiikki, käsityö ja draama, tuntuu aina vaan minusta innostavalta. Tämän kokonaisuuden keskeinen tehtävä "oppilaan identiteetin ja monipuolisen kasvun tukeminen" toivottavasti suuntaa käsityöoppiaineen tulevia tavoitteita tuotekeskeisestä oppilaskeskeisempään.

Vaikka aika valjulta tuntuu kuitenkin iloita fiksunoloisesta esityksestä. Etiikkaa maailmaan tosiaan tarvitaan. En voi mitenkään ymmärtää saati hyväksyä Israelin valtion toimia. Tosi surullinen ja voimaton olo. En aio vastedeskään ostaa israelilaisia tuotteita, miehitetyiden alueiden siirtokunnissa valmistettuja tuotteita ja vältän ostamasta semmoisen yrityksen tuotteita, joka investoi Israeliin. Jos sillä nyt on mitään merkitystä. Jos olisin tänään Helsingissä, menisin Kiasmalle klo 17.30 mielenosoitukseen. Toivottavasti Tampereeltakin löytyisi jotakin, jossa voisi osoittaa olevansa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa valtion toimintaa vastaan....Maarianhaminassakin on. Pekka Haavisto kirjoittaa aiheesta hyvin vihreiden blogissa.

Tuo etiikka-oppiaine on muuten jotenkin oudosti nivottu osaksi uskonnonopetusta. Vaikuttaa vähän kompromissilta ja pikkuisen aavistelen, että oppiaine-etiikka ei ole justiinsa semmoista mitä etiikka itselleni merkitsee...sen tehtäväksi kuvataan nimittäin "suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen ja eri katsomusryhmille yhteisten arvostusten ja ihmisyyteen liittyvien kysymysten pohdintaa". Lähinnä mietin, mitähän nuo "suomalaisen yhteiskunnan perusarvot" mahtavat olla?

TT-aineille "luvataan lisää" tämmöisellä lausumalla: "Taide ja käsityö -oppiainekokonaisuudessa oppilas valitsee vuosiluokilla 8-9 tarjottavista musiikin, kuvataiteen, käsityön ja draaman opinnoista kaksi oppiainetta, joita hän opiskelee yhteensä vähintään 6 vuosiviikkotuntia. Lisäksi oppiainekokonaisuudessa on valinnaisia opintoja vuosiluokilla 3-6 yhteensä vähintään 8 vuosiviikkotuntia ja vuosiluokilla 7-9 yhteensä vähintään 2 vuosiviikkotuntia". Kannattaisi varmaan vielä miettiä tuota, ettei pistä tämän ryhmän opeja kilpailemaan keskenään, kun pitäisi ennemminkin luoda siltaa...Ja käsityön yhteisiin opintoihin työryhmä esittää varattavaksi yhteensä vähintään 11 vvt. Tunneista yhteensä vähintään 4 vvt sijoittuu vuosiluokille 1–2 ja yhteensä vähintään 6 vvt vuosiluokille 3–6. Lisäksi oppilas opiskelee käsityötä 7. vuosiluokalla yhden vuosiviikkotunnin, minkä jälkeen hän valitsee kaksi oppiainekokonaisuuteen kuuluvista oppiaineista, joiden opintoja hän jatkaa vuosiluokilla 7–9. OAJ on varmaan ihan syystä huolissaan, että luvattu lisä tt-aineille ei oikein toteudu.

Äh, oikeasti tuntimääristä märiseminen tuntuu just nyt ihan triviaalilta. Sivistykseen kuuluvat muuten tuntijakotyöryhmän mukaan ajattelun taidot, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot, käden ja ilmaisun taidot, osallistumisen ja vaikuttamisen taidot sekä itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot.

Uusissa väreissä

2010-05-31T18:21:00.002+03:00

Vaihdoin blogin ilmettä vähän iloisempaan. Kai tää sit on mun käsitys iloisesta...Tarkoitus oli raikkaan kesäinen, mutta en tiedä onko liiankin räikeä. Kuulostelen rauhassa miltä tämmöinen väritys tuntuu ja otan palautetta vastaan. Tuli ehkä hieman afrikkalaishenkinen?

Olikos se tällä viikolla, kun tuntijakotyöryhmän esityksen piti tulla vai siirtyikö se vieläkin myöhäisemmälle? Verkkouutisissa jotakin tietoa jo on. Draamalla tuntuu olevan kova veto uudeksi oppiaineeksi. Mikäs siinä, voisi olla hullumminkin vaikka on siinä varmaan oma hankaluutensa kuka sitä opettaa yms., mutta tuommoiset lienevät järjestelykysymyksiä. Lisätunnit näyttävät tulevan sieltä valinnaisuudesta, enpä jotenkin usko että käsityö saisi lisää. Oppiaineryhmät taitanevat nekin tulla jollakin tapaa kirjatuiksi ja hyvä niin. Tiukasta oppiainejakoisuudesta olisi päästävä kohti aidosti integroivaa opetusta. Olisipas ihanaa opiskella semmoista kokonaisuutta, jossa yhdistyisi musiikki, kuvataide, kässy ja draama! Ihanaa olisi myös olla opena tuommoisessa. Yhteisopettajuutta en ole koskaan kokeillut, mutta toivottavasti saisin joskus tulevaisuudessa.

Mielenkiintoista seurata, miten nämä uudet idikset sitten konkretisoituvat.

Tampereen tekstiiliopejen blogi

2010-05-28T16:33:00.005+03:00

Mansen opet 2.0!! Juhuu. Tampereen seudun tekstiilopeja voi nyt vaklata netissä. Van just ku mää olin ylpee, että onpas nyt oikeen blogi meillä, niin eikös joku Opettaja-lehdessä maininnut että ei se ole mikään se joka ei ole feisbuukissa ja vitterissä. Siellä se vuorovaikutus nimittäin tapahtuu ja joka ei siellä ole on ihan out kaikeeeeeesta. Varsinkin opejen kuulemma pitäisi olla. Jos nääs halutaan yhtään olla kartalla nuorten maailmasta.

Meillä Mansessa ei hötkyillä. Alotetaan nyt tällä blogihommalla. Katellaan sitä vitteriä ja muuta sitten vaikka syssymmällä. Kun koulutkin taas alkaa, niin opehan voi lähettää kivoja tviittejä: "jemina ei kyllä ikinä saa turattua tuota pannumyssyä tätä vauhtia", "kohta kake osuu saksilla makea silmään". Naamakirjaan voi kirjoittaa muille tiedoksi: "juhlamokalla opehuoneessa - äää..ei millään jaksais mennä takas luokkaan".

Leena Vartiainen ja yhteisöllinen käsityö

2010-05-21T11:29:00.003+03:00

Voi että, nyt olen vähän myöhässä...Leena Vartiainen Itä-Suomen yliopistosta (ent. Joensuun yliopisto) väittelee TÄNÄÄN aiheenaan yhteisöllinen käsityö. Leenalle tuhannesti onnea!! En ole vielä lukenut työtä, mutta arvelen että siitä on mulle omaan väikkäriin paaaaaljon hyötyä. Onhan siinä omaehtoisen harrastus/amatöörikäsityön konteksti ja vielä sosiaalinen media. Väitöstiedote on kokonaisuudessaan täällä, samasta paikasta saa myös väikkärin kokonaisuudessaan. Pistin teoksen käsityön kirjalistaani (siellä on myös pari uutta journaalia) ja saapi sen tuosta kuvastakin auki.

Mielestäni väitöstä suunniteltiin videoitavaksi, mutta en vaan löydä sitä mistään...kellon ollessa puoli kakstitoista, mulla on vielä 45 minuuttia aikaa etsiskelyyn. No, olen ainakin hengessä mukana.

Perästä tullaan, Leena. Hitaasti kiiruhtaen.

Käsityö ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

2010-05-12T13:34:00.011+03:00

Ähkis! Jotenkin on ollut semmoinen ei-niin-äkäinen olo. Tai paremminkin vähän “mitä välii” liippaava fiilis. Maaliman menoa seurailessa niitä kehittämisalueitahan kun pilkistelee joka niemessä ja notkossa. Ja jos peiliin sattuu vilkaisemaan niin oh ja voih. Sitä helposti mieli kääntyy puutarhanhoitoon ja sen semmoiseen, että edes jotakin hyvää saisi aikaan. Ryhtyy vaikka clutch bagin tekoon (se on varmaan jo out mutta ei anneta sen häiritä) systerin karonkkaan vaikka kaapissa olisi ihan kelpo väskoja. Tämä on muovipussia, yllättäen, ja mehupurkkia. Sulatin poikkeuksellisesti about kuusi kerrosta kerralla sen muutaman sijaan ja oli kyllä nopiaa kassinteko. Toisaalta paljon tylsempää kun kehkeytyvä silittely ja edellyttää melkoisen tarkan suunnitelman. Oli muuten laadukas laadukas väitöstilaisuus, ihan mahtia!

Pientä kulkijaa on hirmuisesti ihmetyttänyt tuo “tiedätte-kyllä-mikä-maa-ja-valuutta” -kriisi. Mietin vaan, miten pankkien pelastamiseen ja turbokapitalismin ylläpitämiseen löytyy aina rahnaa. Miten tämä rahan kriisi saa valtamedian toimittajat tehtailemaan valtavankokoisia Kriisi-otsakkeita, mutta vaikkapa Romanian romanien ihmisoikeustilannetta ei katsota EU:n sisällä niin merkittäväksi, että sille löytyisi rahaa. Vaikka “ne” näkyvät taas kadunkulmissamme “ongelmana” ei Suomi eikä sen paremmin EU pistä pystyyn Kriisikokousta, jossa päätettäisiin taloudellisesta tukipaketista romaneille. Taloudellista tukea ei saa sosiaalisesti oikeudenmukaisemman EU:n rakentamiseksi.

Tiedän, pakko on talousasiat ottaa huomioon jotta saamme apetta pöytään. Mutta jotakin on pielessä, kun pidämme kynsin ja hampain yllä systeemiä jota ei ole rakennettu ihmisiä varten. Enkä nyt tässä viittaa mediassa demonisoituun jorgokseen, vaan siihen tyyppiin jota lehdissä kutsutaan “markkinoiksi”. Vaikuttaa aika epeliltä kaverilta, kiva olis tutustua. Foto ois kiva ylläri! Olethan pitkä, huumorintajuinen, itsenäinen mutta ei itsekeskeinen, sillai kivasti raisu mutta samalla romanttinen ja hellä elikkäs ihan tavallinen heppu. Tekstaa tai laita meiliä, niin tavataan vaikka ulkoilun merkeissä!

Tämmösiä yhteiskunnallisia asioita pitäisi koulussa pohtia! Kässätunneilla, kaikilla tunneilla. Käännellä ja väännellä. Miettiä valintojen perusteluja, erilaisia vaihtoehtoisia näkökulmia siihen, miten yhteiskuntaa rakennetaan. Kriittinen katse ohjenuoraksi vaan kaikkiin koulutusinstituutioihin.

Käsityötä tehdässä voisi miettiä vaikka minkäsorttisia kysymyksiä. Esim. Mihin käsityönopetuksella pyritään? Keitä ovat ne tyypit, joita käsityötunneilla on? Kuka on ope? Keitä ovat oppilaat? Mitä vaikutuksia heidän nykyisellä toiminnallaan on? Mitä he voisivat tehdä? Ketä käsityönopetus palvelee? Mihin se ottaa kantaa? Kenelle opetus on järjestetty? Kuka on käsityötuntien ei toivottu tyyppi? Miksi? Mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt? Mitä materiaalisesta kulttuurista esitellään ja tuotetaan? Nyt ja ennen. Instituutioissa, harrastuksissa, netissä, facebookissa, hiekkalaatikolla, röökipaikalla, opettajanhuoneessa? Millaisin seurauksin? Kenen etua palvellen? Kenen oikeuksia polkien? Mitä minä haluan tehdä? Mitä voin tehdä? Mitä tekisimme yhdessä?

Olen kirjoittamassa artikkelia, jossa yritän pähkiä tällaista kontekstoivaa käsityöpedagogiikkaa kriittisen pedan hengessä. Se toivottavasti julkaistaan joskus kirjassa, jossa pohditaan kulttuuria yhteisenä (vrt. yksityistäminen) ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen opettavaa taito- ja taidekasvatusta. Älyttömän mielenkiintoinen prokkis, jossa on ilo (yrittää) olla mukana. Hirmuisen vähän on kuitenkin aiheesta tehty. Ja tämäkin kirja tulee englanniksi. Suomeksikin tarttisi. Tehtäiskö?

Ajattelen, että avain kontekstoivaa kohti on teoria-käytäntö -jaon purkaminen. Käytännön ajatteleminen teoreettisena toimintana ja teorian käytännöissä syntyvänä. Ne on siis yksi ja sama, eivät kolikon toisia puolia tai toisiaan tukevia. Teoria on usein se usein opellekin pakkopulla, joka taustoittaa tuntia. “Teoria” toteutetaan usein luennoimalla ja sen aikana oppilas (tai opiskelija) on saatava pysymään paikoillaan, muistamaan sanotun, kirjaamaan ylös, rastittamaan oikean ruudun. Käytäntö on sitten sitä “vapaata” tekemistä, jossa voi toteuttaa itseään. Mutta entäpä jos tekeminen itsessään ymmärrettäisiin teoreettisena toimintana, jossa uudistetaan ja uusinnetaan "kulttuuria"? Teknisen taituruuden tavoittelun ja tuotteensuunnittelun käsityötuntien kässätuntien tavoitteena olisikin monenlaisiin konteksteihin pureutuminen. Tekeminen nähtäisiin maailman materilisointina, yhteiskuntaan tutustumisena ja yhteiseen osallistumisena, identiteettejä pohtivana, erilaisia diskursseja ja uusia artikulaatioita rakentavana. Ei lukemalla vaan tekemällä ja siten omakohtaisesti kokemalla ja vaikuttamalla.

Esimerkiksi clutch bagia tehdessä voi miettiä, mitä vaikutuksia materiaalivalinnoilla on. Ja miksi ihmeessä pitää mun pitää tässä käyttää siitä englanninkielistä sanaa? Miten englanninkielellä kolonisoidaan ja mistä mäkin olen saanut päähäni tehdä juuri kirjelaukun kaikkien muiden mahdollisuuksien sijaan. Mitä se kertoo, että useat tunnistavat minkä firman purkkeja olen käyttänyt? Jopa mitä mehua olen juonut. Ja että mulla on ollut mahis tehdä tuo laukku, kun on aikaa ja tarvikkeita. Olen saanut opiskellakin käsityötä, koska Suomessa koulutus on ilmainen ja semmonen setä joskus ajatteli, että käsin tekemisellä on myös sivistävää merkitystä. Ja olen onnekkaasti kutsuttu juhlaan että tollaiselle esineelle on ylisummaan tarvetta. jne. jne....Millanen on todellisuus, jossa laukkua teen ja millaista todellisuutta teoillani tuotan?

Joskus tosin tuntuu että opettajatkaan, sen pahemmin opettajankoulutuksessa kuin perskoulussakaan, eivät ole kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä tai pidä kulttuurikasvatusta merkityksellisenä, paitsi jos "kulttuuri" ymmärretään "perinteenä". Kun pitäisi vaan jaksaa seurata valtamedian lisäksi muuta yhteiskunnallista liikehdintää. Siihen on tilaisuus esimerkiksi Sosiaalifoorumissa Tampereella 21.-22.5. Siellä on mm. neulegraffitipaja, jota vetää Elina Arpiainen!

Isotooppeja ja siitepölyä

2010-04-26T15:47:00.000+03:00

Sisko väittelee keskiviikkona! Maija Heikkilän geologian väitöstyön otsake on "Postglacial climate changes and vegetation responses in northern Europe". Maija on selvittänyt ilmastonvaihteluja sekä kasvillisuuden ja ilmastonmuutosten suhdetta jääkauden jälkeisen ajan Pohjois-Euroopassa. Käytännössähän tuo tarkoittaa sitä, että sisko on kaivanut mutaa (järvisedimenttiä) vaikeissa olosuhteissa järvien pohjasta Suomessa ja Latviassa. Paloitellut sitä pieniksi slaisseiksi ja taikonut esiin mennyttä ilmastoa analysoimalla mudan fossiilista siitepölyä ja stabiileja isotooppeja. Itselle on jäänyt mieleen kertomukset hurjista paarmoista Latvian Kurjanovasin järvellä. Jos nyt en ihan väärin muista, niin jonkin sortin mullistava kohta oli kun juuri tuosta Latvian mudasta löytyi havunneulanen. Neulanen taidettiin kuskata Ruotsiin hämmästeltäväksi. Mutaa (järvisedimenttiä) systeri on kuskannut Kanadaan saakka. Siellä kun on semmoiset hienot laitteet ja asiantuntemusta isotoopeista ja siitepölyistä. Analyysien tuloksena Maija on tehnyt ilmastorekonstruktioita, jotka auttavat myös tulevaisuuden ilmastoja ennustettaessa.

Meillä on ollut monta oikein mielenkiintoista keskustelua tieteen tekemisestä. Luonnontieteilijä ja kulttuurintutkija (humanisti kai sit) kun ihmettelevät toistensa metodeita ja tulokulmia, niin siinä viisastuu ihmeesti. Ja huomaa, että positivisti se on kummankin vihollinen. Eivät kunnon luonnontieteilijätkään väitä esittävänsä lopullista totuutta ja humanistikin vakuuttaa väittämiään monenlaisilla aineistoilla ja aikaisempien tutkijoiden löydöksillä.

Onnittelut Maijalle! Väitöslahjaksi kässysisko teki karonkka-asun. Olen niin ylpeä ja iloinen viisaasta siskosta, joka kulkee määrätietoisesti, mutta herkästi omia polkujaan.

Tässä kunnollinen väitöstiedote:
Helsingin yliopisto
Viestintä / Kumpulan tiedekampus
26.4.2010

Kasvi-ja puupopulaatiot saattavat reagoida melko nopeasti
ilmastonmuutoksiin

Geologian alaan kuuluvassa väitöskirjatyössään Maija Heikkilä Helsingin
yliopistossa osoittaa, että kasvi-ja puupopulaatiot saattavat reagoida
varsin nopeasti ilmastonmuutoksiin. Pitkäaikaisten muutosten lisäksi
vuodenaikaiset ja vuosittaiset vaihtelut ja äärimmäiset ilmastotapahtumat
voivat vaikuttaa ratkaisevasti kasvillisuuden järjestäytymiseen. Väittelijä
toteaa, että koska nykykasvillisuuden levinneisyys poikkeaa jääkauden
jälkeisestä ajasta, on mahdollista, että tulevaisuuden puupopulaatioiden ja
metsäekosysteemien muutokset eivät pysy ilmastonmuutosten vauhdissa.

Ilmaston ja ekosysteemien välisen suhteen mittakaavojen ymmärtäminen on
olennaista, kun tutkitaan ilmastonmuutosten vaikutusta lajien leviämiseen
ja ekosysteemien uudelleenjärjestäytymiseen. Maija Heikkilän 28.4.
tarkastettavassa väitöskirjatyössä selvitettiin ilmastonvaihteluja sekä
kasvillisuuden ja ilmastonmuutosten suhdetta jääkauden jälkeisen ajan
Pohjois-Euroopassa. Tutkimuksissa käytettiin järvien pohjakerrostumissa
(sedimentissä) säilyneitä jäänteitä, erityisesti fossiilista siitepölyä ja
stabiileja isotooppeja. Fysikaalisten ja biologisten indikaattorien
rinnakkainen käyttö oli tässä väitöstutkimuksessa merkittävää, sillä
biologisiin organismeihin voivat vaikuttaa myös ilmastosta riippumattomat
tekijät. Lämpötilan trendejä ja äkillisiä muutoksia holoseenikaudella (noin
viimeiset 11,000 vuotta) selvitettiin siitepölyn ja lämpötilan suhdetta
nyky-ympäristössä hyödyntäviä matemaattisia menetelmiä käyttäen, kun taas
lämpötilan, kosteusolojen ja ilmakehän kiertoliikkeiden vaihteluja
tarkasteltiin sedimentin selluloosan ja karbonaatin
happi-isotooppikoostumuksen muutosten avulla. Fossiilisen siitepölyn ja
sedimentissä säilyneiden kasvien jäänteiden avulla selvitettiin myös
myöhäisglasiaalin (noin 15,000-11,000 vuotta sitten) ja holoseenikauden
kasvipopulaatioiden sijaintia, liikkeitä ja uudelleenjärjestäytymistä.

Tulokset osoittavat, että boreaalisen metsän yleiset puulajit (koivu,
mänty, kuusi) kasvoivat Baltian alueella jo myöhäisglasiaalikaudella. Tämä
tulos poikkeaa yleisestä käsityksestä, jossa puulajien levinneisyysalueiden
on katsottu sijainneen Etelä-Euroopan niemimailla glasiaalikausien aikana.
Tulos on kuitenkin yhtenevä joidenkin viimeaikaisten paleoekologisten ja
geneettisten tutkimusten kanssa, joiden mukaan hajanaisia puupopulaatioita,
erityisesti boreaalisia lajeja, esiintyi jääkauden aikana myös
pohjoisemmilla leveysasteilla. Tulokset myös osoittavat, että
myöhäisglasiaalin ja holoseenin taitekohtaan liittyvät äärimmäiset
ilmastonvaihtelut olivat kasvillisuuden koostumuksessa havaittujen nopeiden
muutosten tärkein syy.

Holoseenikauden ilmastoa luonnehti varhaisholoseenin lämpötilan nousu,
keskiholoseenin lämpömaksimi ja myöhäisholoseenin viileneminen, sekä
pääasiassa lämpötilan trendejä seuraavat kosteustasapainon muutokset.
Viileiden kausien aikana oli yleensä kosteaa, kun taas lämpimille kausille
tyypillistä oli kuivuus. Varhaisholoseenin ilmasto oli viileä, kostea ja
mereinen. Eräs ajanjakson huomionarvoisimmista piirteistä on äkillinen,
muutaman sadan vuoden pituinen lämpötilan lasku noin 8200 vuotta sitten,
joka näyttäisi olleen voimakkain eteläisemmässä Pohjois-Euroopassa.
Holoseenikauden lämpömaksimi, keskimäärin 1.5-3.0 Celsius-astetta nykyistä
korkeammat lämpötilat, saavutettiin Pohjois-Euroopassa aikana noin
8000-4000 vuotta sitten. Tätä lämmintä kautta voidaan hyödyntää
tulevaisuuden ennustetun lämpenemisen analogiana.

Kasvillisuuden, ja siten sedimentin siitepölykoostumuksen, muutoksiin
voivat vaikuttaa lämpötilan lisäksi muutkin huomattavat tekijät, kuten
jääkauden jälkeinen mahdollisesti hidas kasvien leviäminen, lajienvälinen
kilpailu ja metsäpalot. Tämän vuoksi järvisedimentin
happi-isotooppikoostumuksen osoittamat, siitepölyihin pohjautuvia
holoseenikauden lämpötilan muutosten arvioita tukevat vaihtelut olivat
väitöskirjatyössä ratkaisevia. Yhtenevien tulosten perusteella voidaan
sanoa, että jääkauden jälkeiset laaja-alaiset ja pitkäaikaiset
kasvillisuuden muutokset olivat tasapainossa ilmastonmuutosten kanssa.
Merkittävä poikkeus saattaa olla kuusen leviäminen idästä, ja siihen
liittyvä boreaalisen metsäekosysteemin synty, jota ei voida täysin selittää
tämänhetkisillä tiedoilla jääkauden jälkeisistä ilmastonvaihteluista.

Tämä väitöskirjatyö osoittaa, että kasvi-ja puupopulaatiot saattavat
reagoida varsin nopeasti ilmastonmuutoksiin. Pitkäaikaisten muutosten
lisäksi vuodenaikaiset ja vuosittaiset vaihtelut ja äärimmäiset
ilmastotapahtumat voivat vaikuttaa ratkaisevasti kasvillisuuden
järjestäytymiseen. On tärkeää huomata, että tässä työssä havaitut puulajien
levinneisyysalueiden nopeat, ilmastonvaihtelujen kanssa yhtäaikaiset
muutokset olivat mahdollisia myöhäisglasiaalin ja holoseenin aikana, koska
hajanaisia, paikallisia populaatioita esiintyi vallitsevan kasvillisuuden
joukossa. Nämä suojapaikkapopulaatiot toimivat keskuksina, joista puulajit
pääsivät leviämään poikkeuksellisen nopeasti suotuisan ilmastovaiheen
alkaessa. Mikäli tällaisia paikallisia leviämiskeskuksia ei ole tarjolla,
tulevaisuuden puupopulaatioiden ja metsäekosysteemien muutokset tuskin
pysyvät ilmastonmuutosten vauhdissa.

Maija Heikkilä väittelee 28.4.2010 kello 12 aiheesta Postglacial climate
changes and vegetation responses in northern Europe. Tilaisuus pidetään
Physicumin auditoriossa D101, Gustaf Hällströmin katu 2.

Muovipussisilitys lienee myös turvallista

2010-04-19T14:20:00.001+03:00

Aina silloin tällöin saan kysymyksiä muovipussisilityksen turvallisuudesta, enkä ole osannut kysymyksiin vastata muuta kun, sulanut pussi ei minusta edes haise eikä pääni tule kipeäksi. Joillekin on kuulemani mukaan tullut. Noh, nyt on asiantuntijatietoa aiheesta. Tässä on tekstiilitekniikan DI:n Merja Juolahden vastaus. Hän antoi luvan pistää vastauksensa sellaisenaan tähän blogiini. Lea Ravelinille kiitos selvitystyöstä. SUURKIITOS Merja ja Lea!

"Muovien silittämistähän on tehty koko teollisen maailman aika, ensin silitettiin miesten polyamidipaitoja (nylon), nykyään silitetään polyesteriä puuvillan seassa, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Polyolefiinit ovat kohtuullisen turvallisia silittää (polyeteeni on nimenomaan polyolefiini), koska niissä on todella vähän lisäaineita. Minä kaivaisin netistä asiasta, mutta en keskustelupalstoilta, vaan tieteellisistä julkaisuista, tietoa. Kuitenkin sivistynyt arvaukseni on, että polyeteeni on minun saamieni koulutusten ja kokemusten mukaan ihan turvallista silitettävää. Epäterveellisin poltettava tätä nykyä on puu, koska siinä jos missä on hiukkasia ja aineita, jotka ovat vaaraksi ihmiselle, joten nämä tiukat kannat ovat aina sellaisia, että niihin voinee suhtautua varauksella."

Käsityönopetuksen- ja opejen blogeja

2010-04-16T13:34:00.002+03:00

Kokosin nopsaan linkkilistan käsityönopetukseen liittyvistä blogeista, kun niitä on vielä niin vähän mutta ansaitsevat huomiota. Linkkilista löytyy tuolta oikealta alhaalta. Pistin listaan nyt niitä joita muistin ulkoa ja joita päivitellään säännöllisesti, päivittelen sitä mukaan kun uusia osuu eteeni.

Oulun ja Lahden tekstiiliopejen yhdistyksillä on mielenkiintoiset ja aikas uudet blogit. Sitten listassa on pari käsityönopetuksen blogia ja muutamia opejen blogeja.

Tekisipä mieleni päivittää tämän blogini värimaailma...on vähän ankea tässä ihanassa keväässä. Vaan siihenpä saa tuhrattua kivasti aikaa, joten maltan vielä hieman.

Iloista Taidon päivää!

2010-04-14T14:04:00.002+03:00

Taito juhlii tänään. Onnea! Juhlapäivänä taito- ja taideaineiden opettajat ja oppilaat pistävät tuulemaan. Tänään monen päättäjän postilaatikkoon tipahtaa itse tehty kortti, jossa muistutetaan taito- ja taideaineiden merkityksellisyydestä. Tänään alkanutta korttikampanjaa ideoitiin taannoin Taidon ja taiteen voimaa -semmassa. Isot halaukset kaikille opeille ja oppilaille, jotka ovat tehneet ja lähettäneet kortteja! Ja intoa niille, joilla kortit ovat tekeillä.

Taito ei tietenkään ole musiikin, kuviksen, liikunnan, kotitalouden ja käsityön etuoikeus, mutta näissä aineissa tietäminen tekemällä ja ilmaisemalla on aina ollut keskiössä. Muut taitavat tulla perässä :) Tieto ja taito ovat erottamattomat.

Hyviä tuulia koulutuspolitiikoillekin, suunnat uuden tuntijaon kehittelyissä tuntuvat mukavilta! Kohti integroivaa opetusta oppiaineryhmien avulla, sisältötiedon opettelusta ymmärtämiseen ja demokratiakasvatukseen. Voi hitsi, kun ite olisin saanut olla koulussa, joka on rakennettu pohdinnalle siitä, mitä tulevaisuuden kansalaistaidot ovat: yhteyksien, erilaisuuksien, samuuksien ymmärtämistä, tietoiseksi tulemisen lisäksi aktiivista vaikuttamista, kulttuurin uudistajiksi kasvattamista. Ihkua!

Noita suunnitelmia lukiessani olen yyberylpeä meidän tt-aineiden puolesta, sillä me olemme yhteistyötä kehitelleet jo tovin. Oppineet etsimään yhteyksiä aineidemme välillä ilman hysteeristä pelkoa, että oma oppiaine liudentuu olemattomiin. Siitä se voima syntyy! Meidän on helppo solahtaa noihin suunniteltuihin kuvioihin, kun siihen on jo hyvät pohjat. Sikäli kun ne toivottavasti toteutuvat.

Taidon päivän kunniaksi tämmöinen kässy, joka sai inspiraation Berliinin stencil-taiteesta:

Oikeudenmukaisemman maailman puolesta

2010-04-01T15:23:00.003+03:00

Tämä ei ole aprilliasilliä. Jos aiemmin löysin itseni hehkuttamasta OPHta, niin nyt ollaan ehkä vieläkin kummallisimmilla vesillä. Eläköön Helsingin yliopisto, joka mainostaa näin: "Helsingin yliopisto tieteen ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta".

Olenko vihdoinkin kotona omassa yliopistossani?! Olkoon vaikka millaista brändäystä ja katteetonta huttua tahansa, minä iloitsen näistä sanoista. Iloa, iloa, toivoa, toivoa!

Ihkailoiseksi tekee myös omalta laitokseltani tähän erikoislaatuiseen varainkeruukampanjaan nostettu Monikulttuurisuuskasvatus, jossa todetaan näin:

"Uusimpana haasteena näemme globaalin vastuun ja maailmanlaajuisten eettisten periaatteiden tarkentamisen kasvatuksessa ja opetuksessa. Opettajankoulutuksen tavoitteena on kouluttaa globaaleista muutoksista perillä olevia kasvattajia, jotka omassa työssään opettajina kykenisivät kasvattamaan oppilaistaan aktiivisia ja vastuullisia kansalaisia. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa toimiminen edellyttää interkulttuurista osaamista, joka ilmenee kulttuurisena herkkyytenä sekä ajattelussa että toiminnassa. Siksi interkulttuurisen kompetenssin kehittäminen, mihin sisältyy myös tasa-arvo- ja sukupuolitietoinen kasvatus, sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tiedostaminen on keskeinen osa opettajankoulutusta."

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tiedostaminen on keskeinen osa opettajankoulutusta!! Ihanaa, hienoa! Tämä tuli ihan pyytämättä ja yllättävällä lähettäjänimellä kaiken sen sonnan jälkeen, jota en viitsi toistaa mutta jota vaikkapa maamme suurin päivälehti on viime viikkoina(kin) julkaissut. Ja nyt en tarkoita opetusteknologiaa.

Ja lisää ihanaa sain postista eilen: Glenn Adamsonin Craft Reader.

Saa tulla vaikka mikä vesisade ja harmaus, mutta minä hymyän.

PS. Täten tiettäväksi niille, jotka jännää miten käy neuleeni: se edistyy hitaasti mutta varmasti. Niin ja päivitin käsityön kirjalistan ulkoasun. Nyt se aukee jotenkin nätimpänä. Mieluusti päivittäisin myös sisältöä, jos jollakulla on hyviä ehdotuksia.

Karmea totuus

2010-03-30T17:30:00.001+03:00

Ah ja voih! Mihin tää maa on menossa?! Sunnuntain hesarissa huolestunut valtiosihteeri Misukka paljasti karun totuuden: Pisa-Suomi on totaalisen, potaalisen kelkasta kupsahtanut tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytössä. Karmeaa!

Syy on yhtäältä vanhakantaisissa ja jääräpäisissä opettajissa, jotka eivät siis tajuu et opetus muuttuu älykkäällä liitutaululla korkealuokkaiseksi, ja toisaalta koulujemme puutteellisessa tietoteknisessä varustuksessa. Huolimatta viimeisten viidentoistavuoden aikaisista mittavista panostuksista tvt-laitteisiin lapsukaisemme ovat edelleen mitä alkeellisimpien välineiden varassa. Asialle on hetimiten tehtävä jotakin. Nyt toimiin. Vauhtia niveliin.

Jos on joutunut piirtoheittimen avulla opetetuksi lapsuudessaan ja nuoruudessaan, siitä on ymmärrettävästi aika mahdoton tehtävä ponnistaa maamme talouskasvua kohottavaksi innovaattoriksi. Mites sitten huolletaan suuret ja vähän pienemmät ikäluokat, jotka vanhenevat vanhenemisesta päästyään?

Ja hei haloo, eikö ne opettajat tajuu mitää lasten ja nuorten arjesta? Nykynuorihan elää verkossa, mesettää ja irkkaa ja on siellä hapokkaassa hotellissa ja ehkä sillä on pseudominä, jossa voi kokea itsensä voittajaksi jos arki maistuu puulta. Juutuubista vaan katsotaan ite tehtyjä videoita ja voimaannutaan. Semmosessa virtuaalimaailmassa kasvanut on oppinut niin sosiaaliseksi, ettei se mitenkään voi kestää mitään piirtoheitinkalvoja. Ja se liitutauluhan pitää sitä helvetillistä kirskunaa. Jos nyt joku kehuskelee power pointeilla niin ne on kyllä jo siis ihan eilistä. Ja ihan vaan tiedoks, et ne on ihan marginaaliporukkaa ne, joiden vanhemmat kuskaavat niitä harrastuksiin jos toisiin.

Ei hätää te lasten ja nuorten vanhemmat. Onneksi meillä on viisas ministeri ja valtiosihteeri. Ratkaisu tähän maatamme jäytävään pulmaan on nimittäin se, että ostetaan lisää laitteita kouluihin ja opetetaan opettajat vaikka väkipakolla käyttämään niitä. Koulun tehtävänä on saada nekin vähäiset nuoret, jotka ovat erehtyneet johonkin tietoteknologian ulkopuoliseen todellisuuteen äkkiä takaisin laajakaistalle. Siellä on potentiaalia! Kato googlesta!

Suomi on noussut ennenkin tietoteknologian avulla korkeuksiin ja miksei nytkin. Pedagogiikka on ihan pelleilyä. Nyt kipinkapin kurssille, jossa opetetaan mistä meidän kunnan ostamassa hienossa uuden sukupolven softassa klikataan, niin pääset ihan toisiin todellisuuksiin! Tervetuloa myös kurssille, jossa opetellaan vaihtamaan lennosta opetuskalvo videonpätkään tässä meidän kunnan kilpailutuksen voittaneessa, joka vuosi uudet päivitykset vaativassa hienossa älytaulussa, joka ei nyt just sovi yhteen niiden teidän jo olemassa olevien laitteiden ja ohjelmistojen kanssa. Mut hei, ainahan voitte anoa lisää rahaa laitteisiin.

maailmassa ei ole koskaan liikaa ääntä?

2010-03-27T13:39:00.002+02:00

Täten teen tiettäväksi, että ääntäni on kuultavissa verkkoteitse. Pistin purkkiin ylistyspuheeni käsityölle, jonka pidin Taidon ja taiteen voimaa -seminaarissa reilu viikko sitten. Taisin jossakin aiemmassa postauksessa semmaan menosta mainitakin. Mutta käykeepähän kuulemassa. Puhe löytyy Konstien-sivulta, jossa myös muita ylistyksiä ja voimautuksia tutustuttavaksi. Semma oli taas hyvä, vaikkakin uuvuttava, kokemus. Oli hienoa huomata, että taito- ja taideaineiden opet ja muut osaavat keskustella yli oppiainerajojen! Enää ei jumiteta omassa poterossa.

Aika hurjaa oli kyllä tehdä tuo nauha. Nolottaa ihan kamalasti, mutta olin mielestäni hirmu reipas kun pistin sen vaan menemään. Sinne vaan. Kuulostan ihan siltä, että mulla olisi ihan järjetön nuha! Oman pään sisässä kuulostan kivammalta. Tuo tyyppi, joka nauhalla puhuu on jotenkin...emmä osaa edes sanoa.

Kiitos vaan äänimaisematutkijoille hyvästä softa-vinkistä: Audacity on ilmaanen äänieditori ja nauhoitin. Ite ohjelman lisäksi pitää ymmärtää ladata samaiselta sivulta lame-plugi, jolla tiedoston saa mp3-muotoon. (...Meri Kydön tuore artsu yksityisen äänitilan rakentumisesta kerrostalokodeissa on tutustuminen arvoinen).

Pirjo Sinervo konstilasta pisti Ylistykseni eetteriin. Koko nauha oli itte asiassa hänen hyvä ideansa. Täytyy seurata kehitystä kirjoitetusta tekstistä myös muihin moodeihin, näääs.

Kerroin tässä blogissa joskus että fanitan Pirkko Anttilaa, mutta kyllä mä fanitan myös Sinervon Pirjoa, jonka ansiosta Käspaikka ja Konstit on olemassa (Turkalle välikiitos) ja joka jaksaa aina viedä kässyasiaa eteenpäin, ihka uusillekin urille. Pirjo on todellinen uudistaja!

Toivo kuuluu kaikille

2010-03-22T11:55:00.000+02:00

Voiko ihanammin päivän enää alkaa: Obaman terveydenhuollon uudistus on mennyt läpi!! Voi olla, että menee tämän blogin teemoista ulos, mutta tuntuu niin hyvältä ja voimauttavalta. Maailmassa on vielä hyvää!

Suomen ja maaliman tapahtumia seuratessa tapaa masentua. Ahneudella ei usein tunnu olevan mitään mittaa ja humanismi piiloutuu byrokratiaan. Eilen illalla tokaisin, että se nyt on ihan varmaa että terveydenhuollon uudistus ei mene läpi. Miten olen tullut näin pessimistiseksi?

Silloin kun Obama valittiin presidentiksi hoin tippa linssissä "yes we can, yes we can". Sittemmin on tuntunut vähän laimealta ja kaikki herra presidentin puuhat eivät ole tuntuneet niin hyvältä. Mutta ehkä olenkin mediapelin uhri, sen verran lokaa myös suomimedia on Obaman päälle kaatanut.

Tietysti nyt läpimennyt terveydenhuollon uudistus on monisyinen paketti josta on vaikea saada selkoa, mutta onhan se helkkari sentään aivan poikkeuksellinen päätös. Kerrankin jotakin päätetään ihmisten eikä ensisijaisesti markkinatalouden hyväksi ja vieläpä tällaisena lama-aikana. Kyllä voisi meidänkin päättäjät ottaa oppia.

Olen tässä aamulla ajatellut, että toivo täytyisi kaapata takaisin mainosmiehiltä. Ilman toivoa kun ei ole oikein mitään. Toivo kuuluu kaikille! Älä pelkää! Usko mahdottomaan!

Väitös maahanmuuttanaisten arjesta 26.3

2010-03-12T11:11:00.001+02:00

Jee! Rakas ex-kollegani, ihanainen Hille Janhonen-Abruquah väittelee ja aihe on jokajannulle mielenkiintoinen ja tärkeä, siksi tässä väitöstiedote.

Gone with the Wind?
Immigrant Women and Transnational Everyday Life in Finland

Hille Janhonen-Abruquah (MEd.)Venue: 26.3.2010 at 12 o’clock, University of Helsinki, Faculty of Behavioural Sciences, Department of Teacher Education at Siltavuorenpenger 10, Auditorium 1. Opponent: Professor Helena Shanahan, University of Gothenburg, Sweden. Custos: Professori Kaija Turkki, Helsingin yliopisto.

Väitöskirjassa tarkastellaan transnationaalin perheen arkea maahanmuuttajanaisten näkökulmasta. Transnationaalin perheen jäsenet elävät eri maissa, maanosissakin, mutta toimivat ja kommunikoivat kansallisvaltioiden rajojen yli lähes päivittäin. Tutkimuksessa on tallennettu perheen arkea naisten itsensä kuvaamien valokuvapäiväkirjojen avulla. Arjen toimintaa analysoitiin sosiaalisen ja tilallisen sekä tekemisen tapaa kuvaavien ulottuvuuksien avulla. Toiminnassa oli myös nähtävissä piirteitä, jotka pyrkivät säilyttämään perinteitä, kotoutumaan Suomeen, mutta myös luomaan uusia toimintamalleja. Tutkimustulosten perusteella arki esiintyy jäsentyneessä muodossa ja on siten helpommin hahmotettavissa niin tutkimuksen kuin erilaisten kehittämishankkeidenkin käyttöön. Väitös kuuluu kotitaloustieteen alaan.

The doctoral dissertation focuses on the everyday life of transnational families through the eyes of immigrant women. Members of transnational families live in different nation states but act and communicate across national borders on a near-daily basis.The women recoded their everyday life with the help of photograph diaries. Everyday life activities were analysed by describing social, modal and spatial dimensions. Attention was also paid to the accommodative nature of activities; how women maintained traditions and adapted to Finnish life or re-created new activity patterns. The method of analysis that evolved in this study together with the research findings presents everyday life in a more structured way. Everyday life is thus more approachable for research purposes as well as for the use of various interventions targeting to improve the everyday lives of immigrants. The doctorate belongs to the field of home economics science.

The doctorate will be published in series ‘Home Economics and Craft Studies Research Reports 24’ (ISBN 978-952-10-6135-6) and also in E-Thesis http://ethesis.helsinki.fi/ (ISBN 978-952-10-6136-3).

Tilkkuja Manses

2010-03-09T18:44:00.009+02:00

Tulin juuri Verkarannasta, jossa on Pisto-ryhmän Näky näkyväksi -nykytilkkutaiteen näyttely. Näyttely on auki enää maanantaihin 15.3 asti, mutta sinne kyllä ehdottomasti kannattaa raahata ahterinsa. Verkarannan näyttelyt on joskus vähän...no, ei niin mun makuun, mutta tästä kyllä innostuin. Outoa siksikin, että tilkkuilu on jotenkin aina tuntunut pelottavalta puuhalta. Siinä on jotakin yyber tätiä ja tunkkaista...jotakin samaa kuin sanoista tunika tai bleiseri tulee mieleen. Vaikka eihän se tietenkään niin ole, tilkkutöitä on aika moneen junaa. Myönnetään, joskus salaa haaveilen tilkkutäkistä sängynpäällä. Mutta, jos on joku mielikuva tankkautunut jostakin päähän niin siitäpä on turkaista päästä eroon. Mutta taistelen tiukasti, kyllä se sieltä sulaa hitaasti mukavaksi.

Näky näkyväksi -näyttely on tekstiilitaidetta ja nykytaidetta, joka on kuitenkin uskollista tilkkutyön traditiolle jotenkin vähän samaan tapaan, kun Touko Issakaisen ryijyt. Ei liika yrittämistä vaan rentoa ilmaisua. Monta idistä lähti liikkeelle. Kaikista töistä en saanut irti, mutta kokonaisuus oli toimiva. Eritysesti pidin Maarit Humalajärven töistä "Tuulen polku" ja "Sadonkorjuun juhlaa". Näyttely on hyvä statement, mutta ilman järjetöntä alleviivausta johon sortuu tosi helposti. Ottakaa vakavasti, nauttikaa, tehkää. Tilkkuilusta on moneksi. Materiaalista ja teknistä itseilmaisua. btw, eiks tää mun taannoinen väska ole aivan selvästi nykytilkkutaidetta?

Voi kun tämmöstä nykytilkkutaidetta saisi tallennettua taidehistorian ja käsityökulttuurin arkistoihin! Näkyväksi siihen litanjaan, joita tulevaisuuden opiskelijat tankkaavat. Enkä nyt viittaa ylläolevaan kuvaan, haa haa. Olisi kiva tietää näkyykö nykytilkkutaide nyt tai joskus taidehissassa, käsityön historiassa, kulttuurihistoriassa ja jos niin miten? Onko nykytilkkutaiteella mitään mahista kaanoniin? On siinä jollakin pähkimistä, kun ammattilaisen, amatöörin ja harrastajan kategoriat liudentuvat. Kuvataiteen puolella ITE-taiteeseen taidetaan tupata sellaista, joka ei heti napsaa koulutetun ja instutuutioissa marinoituneen taiteen lokeroon. Entäs tällainen nykytilkkutaide, jonka tekijät ovat vuosikymmeniä tehneet tilkkutaidetta, osallistuneet kilpailuihin ja voittaneet palkintoja (ts. mainetta ja kunniaa Suomellekin)? Käytänne, joka selvästikin uppoaa nykytaiteen kategoriaan, mutta on siinä ihan omanlaistaan? Mihin lokeroon nämä eri taustoista tulevat tekijät laitetaan? Milloin voi käyttää otsaketta taiteilija? Miten teoksia arvioidaan, arvostetaan ja katsotaan? Mihin lokeroon vaikka Pisto-ryhmäläiset mieltävät itsensä? Tuntevatko he olevansa tekijöitä, taiteilijoita vai onko sillä heille mitään väliä? Ei tarvitse ollakaan, mutta kulttuuri- ja taidehistoriankirjoituksen takia asia ei ole ihan merkityksetön. Vallan verkostoissa arvossaan olevat käytänteet saavat enemmän mahdollisuuksia...Voisko Kiasma ottaa nykytilkkutöitä näytille? Tampereen taidemuseo? Miten galleristit suhtautuvat? Haluaisiko joku Firma ostaa neukkarin (kammo sana tämäkin) seinälle tilkkutyön? Onko tämmöisellä lokeroita miettivällä pohdinnalla mitään väliä, kysyy paljon ajatuksia sekavana sumppuna päässään pyörittelevä wanna be -tutkija?

Noh. Tampesterissa on muutenkin ihan hirmuisesti tilkkuhommia just nyt, kun Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry. täyttää 20 vee. Tampere-talossa on 14.3 sunnuntaina on suurempi tapahtuma ja eri kiltojen näyttelyitä on Verkarannan lisäksi Metsossa (13.3 asti), Salonki Papillonin ikkunoissa (7.4 asti), Helmimeressä (21.3 asti), Ravintola Mylläreissä (18.3 asti) ja Holiday Innissä (15.3 asti). Oh! Tosta saisi jonkun kivan rasti-homman. Jos alottaisi Helmimerestä ja sit Mylläreihin yksille. Siitä mukavasti letti kuosiin ja Holiday Innissä yhdet kiilat, joiden voimalla Metsoon. Siinähän on sitten nurkilla Tampereen paras valikoima ja hyvät safkatkin. Täytyyhän sitä syödäkin.

Helsingin työviksen uusi blogi

2010-03-09T10:43:00.000+02:00

Ihan pakko mainostaa Helsingin työviksen käsityönopetuksen uutta blogia "Opistosta käsin". Kaikki firmat ja instituutiothan nykyään bloggaa ja ovat naamakirjassa ja siinä ihmeen sirkuttajassa. Kun sosiaalinen mediahan on se näyttämö, missä kuuleman mukaan tapahtuu. Sekaan mahtuu kaikenlaista, mutta tää työviksen blogi erottuu minusta edukseen: raikas ja houkutteleva, tekijät omina itseinään esillä. Hyvä kässyt!! Täytyypä muistaa seurata miten se kehittyy. Varmaan haastavaa jatkossa, että se ei muotoudu pelkäksi kurssien mainostamiseksi.

Heijuu hupparit

2010-03-05T13:01:00.001+02:00

Veljenpojat sai hupparit synttärilahjaksi. Kierrätys oli teemana, mutta vetoketjut, resorit ja hupun nauhat on uusia. Pienempään uhrasin vanhan ja paljon käytetyn paitani, jota olen varastoinut johonkin tarpeelliseen. Nyt oli hyvä tarve.

Taisivat olla suhteellisen sopivat. Olen aina vaikeuksissa lastenvaatteiden kokojen kanssa. Usein lehtien kaavat on vähän sitä sun tätä eikä lapsukaisten mittasuhteet ole suinkaan aina samoja. Pelkkä pituusmitta ei aina oikein toimi. Jollakin on pidemmät kädet, joku on hoikempi...Pienemmän huppariin piti tehdä vähän pidempi resori, että saa pituutta. Taakse pistin vanhat pitsiliinat ja niihin vähän välkettä. Huomaamattomia pimeällä, mutta auringonsäteiden osuessa keväisille kaduille tulee ylimääräistä säihkettä.

etukappale, huh

2010-02-23T18:13:00.082+02:00

Etukappale valmis! Melkomoinen homma. Niitähän on niitä kauhutarinoita, miten työ tippuu kesken neulonnan. No, mullehan ei ole koskaan semmoista mokaa sattunut. Paitsi nyt. Kaksi kertaa. Järkeilin, että ekalla kerralla oli liian kireät silmukat. Tein kyllä useitakin koetilkkuja, mutta sitten kun aloitin sen varsinaisen, ajattelin fiksuna pienentää ihan pikkuisen vielä sitä silmukan kokoa....Olisi tietysti pitänyt ymmärtää jo siinä kohden lopettaa, kun kelkka ei kulkenut kovin jouhevasti. Hölmö mikä hölmö. Toisella kerralla keksin mielestäni oivan tavan lisätä silmukoita...no jotenkin olin onnistunut kiertämään langan oudosti, kun...no se tippui se työ. Mutta yks kappale on nyt valmis! Enää viisi jäljellä. Niin, ja hankin kirppikseltä alushameen/mekon tuohon sitten alle ettei kutita ja paljasta aivan kaikkea alusvaatekaappini hirveyksiä.

Tämmöisissä jutuissa mulla on aika hyvät hermot. Ajattelen aina, että joku ihan looginen juttu on kun homma ei suju ja sitten yritän selvittää mitä teen väärin. Nyt olen ehkä viisaampi, kun jossakin kohden ryhdyn takakappaletta turaamaan. Mutta se on jossakin kohden, sitä ennen valmistuu jotakin veljenpojille joilla on synttäripileet ens viikonloppuna. Jos vaan pääsisi sinne, kun tuo rautatieliikenne on mitä on.

Tää neulehomma oli ihan piisofkeik verrattuna vastaväittäjän kysymyksiin lauantain väitöstilaisuudessa. Voe tokkiinsa kyllä kävi mielessä, että mitenkähän voisin tyylikkäästi vielä vetäytyä koko väikkäriprojektista. Ei hitto mä en olisi tämmöseen ilmottautunut jos olisin yhtään ymmärtänyt. Väittelijä oli siis aivan loistava, mutta mä en ikunakikuna olisi yhtä loistava. En missään tapauksessa. Varsinkaan englanniksi. (Miksiköhän mun piti semmonen kieli ittelleni valita.) Käsittelyssä olivat mm. postmodernin ja modernin, post-strukturalismin ja strukturalismin suhde. Ja mites se semiotiikka vs. kognitiivinen lähestymistapa. Eikös se Saussure...Entäpä Platon, Aristoteles ja mimesis. Ounou! Mä en tule kirjoittamaan yhtään ainoaa ismiä mun työhön. En voinut kun ihailla väittelijää, kun hän vastaili perustellen, vakuuttavasti ja yhtään nikottelematta jokaiseen tuommoiseen jättiläiskokoiseen kysymykseen. Täytyy sanoa, että musta ei kyllä ikinä tule aitoa akateemista. Mulle jää ihan hyvin mieleen joku Horst Bulau, mutta ei kyllä yhtään suurta tiedeMIEStä ole kaalissa. Paitsi Laclau, mutta tajuunkohan siitäkään mitään. Help! Oisko kellään mitään ideaa, miten tästä pääsee pois....?

proto tehty

2010-02-15T19:28:00.001+02:00

Tein sitten sen proton neulemekkoon ja kyllä kannatti. Pertsa kaava oli ihan jees, mutta pikkuisia pienennyksiä sinne sun tänne. Olen niin luikeroinen, nääääs. Onneksi en innokkaana ollut laskenut silmukoita kun hihasta. Tein protosta tommosen mekkoloisen, jota voi käyttää ihan ihmisten ilmoilla. Ei olisi ollut kovin ekologista tehdä vaan joku hutilus, jota ei voisi olleskaan käyttää.
Ehkä tosta kuvasta saa jonkun tolkun. Mä inhoon laittaa ittestäni kuvia, mutta vaate näyttää eniten itteltään käyttäjänsä päällä. Kaikkia korjauksia ei saanut ihan nätisti, esim tuollaista ihmeellistä sivusaumaa ei tietty tule siihen neuleeseen ja etukappaleen yläosasta otin pituudesta kaavasta hieman pois. Ja silittää olis pitänyt paremmin. Ja, ja, ja. seliseli.

Mun oli ihan pakko testata painovärejä tähän, kun ostin semmoista varastoon joskus syksyllä. Harmaa kangas oli ittekseen niin tylsä. Aattelin, että olispa aika vitsikästä tehdä tähän protoon sama kuvio painamalla, kun siihen neuleeseen tulee. Päätin että kävi miten kävi, niin uhraan kokeilulle kärsivällisesti rei'ittämäni kortin. Voihan sitä sit reikäistää uuden samanmoisen kortin, vaikka homma onkin jokseenkin tylsää. Tittidii, melkoisen hyvin onnistui. En nyt tiedä vitsikkyydestä, ehkä vähän inside-tsoukki, hahahaa. Vähän hutiloin, kun piti muka ehtiä uutisille. Mutta pari suttua ei tee kauheita. Se on se oman käden jälki :) Mikä parasta, painoväri lähti kortista hyvin pesemällä pois!

Ja sit testasin vielä miten menisi helmoihin ja kaula-aukkoon saumurrus, jossa yläsieppariin pistäisi Merino Oroa. Aika hyvä tuli. Mä oon aina vaikeuksissa noiden helmojen yms. kanssa, kun kotivempaimilla ei tahdo saada rikoosta oikein nättiä. Saa nähdä miltä saumurrus näyttää pesukoneen jälkeen.

Vitsinpitsit, että olis kiva saada neulemekko tehtyä ens lauantaiksi yhteen karonkkaan. Taitaa olla utopistinen haave, jonka unohdankin tässä saman tien ja teen ihan rauhassa.

Olen muuten unohtanut markkinoida paria uutta kirjaa. Kirsti Salo-Mattilalta tuli vuoden lopussa kirja: Ruumiin ja muodon välissä: tutkimus vaatteen kaavoituksen kehityksestä. Sitä voi tilata HY:n käyttäytymistieteellisen kirjastosta, jos joku löytää (taas) uusituilta sivuilta tarkan tiedon niin mahtavaa. Ritva Koskennurmi-Sivosen joulukuussa ilmestynyt kirja Neulonnan perusteet löytyy näpsäkästi verkosta. Siitä ei ymmärtääkseni paperiversiota olekaan. Molemmat kirjoittajat ovat pitkän linjan tutkijoita ja opettajia HY:n kässänopekoulutuksessa. Uskoisin, että teoksista on rutkasti hyötyä käsi- ja taideteollisuusalan kaikenlaiseen koulutukseen.

AD-symppa

2010-02-13T14:36:00.007+02:00

Olin eilen reippaana tyttönä ihan koko päivän AD-sympassa Helsingissä. Reippaasti siksi, että maaseudulla asuva lähti seiskan junalla ja oli kymmeneltä illalla himassa. Aina stadissa asuneena en ole aiemmin ymmärtänyt arvostaa pääkaupungissa asuvan etuoikeutta, kun aika monet jutut tapahtuu siellä. Periferia on tottunut reissamaan.

Kivat oli sympat. Teemana oli ainedidaktiikka moninaistuvassa maailmassa ja tällä viitattiin erityisesti monikulttuurisuuteen. Aamupäivän kiinoutit Hannele Niemi ja Arja Virta puhuivat integraation tarpeesta. Ongelmana oli lähinnä se, miten maahanmuuttajat saataisiin integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan. Pikkusen otti mulla koville, kun kumpikin puhuja otti "suomalaisuuden" jotenkin annettuna ja muuttumattomana. Eikö meidänkin pitäisi katsoa peiliin ja perustella itseämme? Niemi jopa totesi suomalaisuuden olevan jokin "kollektiivinen identiteetti". Aha. Että yhtä ja samaa. Tietty on mänttiä, että itekin nään tässä kohden vaan silmissäni saunan, sibeliuksen ja sisun (eli keskimetteräisen).

Juttelin jo junamatkalla viisaan naisen, maahanmuuttajaperheiden arkea tutkivan Hille Janhonen-Abruaquah'n kanssa ja hänellä oli osuva huomio: miksi maahanmuuttajat ovat usein lähtökohtaisesti ongelma, jolle pitää tehdä jotakin. Voisko heillä olla jotakin annettavaa? Siis maahanmuuttaja on se, joka sopeutuu ja muuttuu, integroituu "meihin".Maahanmuuttajan identiteetti rakentuu "erilaisuudelle" ja meidän suomalaisten (joiksi maahanmuuttajat siis eivät voi tulla vaan säilyttävät aina identiteettinsä maahanmuuttajina) oletetaan olevan ihka samanlaista porukkaa. Olemmeko me tosisuomalaiset olleet ennen 1990-lukua sitten aivan monokulttuurinen paikka?

On älyttömän hienoa, että monikulttuurisuus on otettu vakavasti opettajankoulutuksessa. Vihdoin ja viimein siitä on tulossa vakiiintunut teema, joka saa omat pakolliset opintopisteensä ja joka kulkee pitkin opetussuunnitelmaa. Toiveissa on myös lisää maahanmuuttajataustaisia opettajaksi opiskelevia. Tärkeää sekin. Heille Opettajankoulutus 2020 -hanke suosittelee heille esimerkiksi opintokokonaisuutta suomalaisesta kulttuurista. Mielenkiintoista. Mitähän ne voisivat pitää sisällään? Tulee vaan mieleen se taannoinen keskustelu kulttuurikaanonin tarpeesta ja tarpeettomuudesta. Et pitäiskö semmonen nyt pusata. Oisko siellä Eput ja Sibeelius, Halonen ja KallellaanKallela, savusauna ja hookoon blöö, ehkä myös karjalanpiirakka? Me tamperelaiset taisteltaisiin mustamakkara sinne. Sitten tietty peruskoulu olisi. Ja kossu nyt ilman muuta.

Vaikeita asioitahan nämä ja olemme varmaankin ihan lapsukaisia tässä. Hienoa kuitenkin, että asiaan satsataan. Kuiteskin komppasin eniten Arto Kallioniemeä, joka avauspuheenvuorossaan kysyi: olemmeko itse valmiita muuttumaan? Hieno oli myös hänen muotoilunsa, että tärkeää ei ole ainoastaan korostaa että erilaisuus on rikkaus vaan tiedostaminen, reflektio (kasvatustieteen hellimä termi), konteksti ja ymmärrys.

Iltapäivän olin kässyryhmässä. Puhuimme Tiina Heinosen kanssa otsakkeella "Teorian materialisointi: kohti kriittistä käsityökasvatusta". Idiksenämme oli miettiä, miten käsityönopetukseen voisi tuoda kontekstuaalista otetta purkamalla teoria-käytäntö -jakoa. Esimerkkimme oli pitämäni Kulttuurintutkimuksen kurssi, jossa tehtävänä oli materialisoida metodologia. Tiina oli kurssilla opiskelijana ja esitteli omaa kurssityötään ja kokemuksiaan. Abstrakti on tässä ja siinä on kirjoitusvirhe joka on ihka mun syytä. Tarkoitus olisi vääntää aiheesta englanninkielinen artikkeli kriittistä pedaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta taito- ja taidekasvatuksessa käsittelevään kirjaan. Ja tänään pitäisi rykästä abstrakti kokoon. Ou nou kun mä haluisin vaan kässytä.

Käsityö -ryhmässä oli kivoja puheenvuoroja, mutta ihan hirmuisesti innostuin Sinikka Pölläsen puheenvuorosta (sekin on täällä), jonka hän oli rakentanut yhdessä Leena Vartiaisen kanssa. Pöllänen ja Vartiainen ovat tehneet Savonlinnan OKLssä metsäaiheista prokkista, jossa yhdistyy käsityö ja pelitutkimus. Kurssilla tehtyjä pelejä voi ihailla verkkoteitsekin. Veri interesting! Pelillisyyden keinoin käsityönopetusta pyrittiin (ja onnistuttiin) kontekstoimaan, liittämään arkeen ja konkreettiin, osoittamaan yhteyksiä, isompia kehikoita.

Peliteoria ja pelillisyys tuntui varsin insproivalta tavalta päästä produktikeskeisestä ja individualistisesta tekemisestä osallistavaan, ymmärtävään ja yhteisölliseen. Integraatioon tämä pelimäisyyden idis toimii myös ja integraatiota myös tässä esitellyssä prokkiksessa oli vaikka Pöllänen ei sitä korostanutkaan. Opiskelijapalaute oli kuulemma pelkkää hehkutusta enkä ihmettele. Pelit on semmoinen, että siitä innostuu kaiken ikäiset. Voi mä mietin, miten kivasti saisi tehtyä semmosen käsityötä pohtivat pelin, jossa välillä oltaisiin tuotesuunnittelijoita, välillä taiteilijoita, välillä suorittavia tekijöitä. Miten saisi sakkokierroksen liiallisesta materiaalin haaskauksesta ja halpatyövoiman käytöstä.

Opettajankoulutukseenkin namuidea olis tehdä roolipelimäinen homma, jossa pohdittaisiin käsityönopettajuutta. Monia kaapuja, joita käsityönopen ylle pistetään. Mulla on himassa semmonen proletariaatti-kapitalisti -mittelöpeli raikkaalta seitkytäluvulta. Joo, ei oo oma hankinta. Mutta samanmoisen voisi pistää kehiin kässämaikasta: nutturainen konservatiivi vs. siilitukkainen reformisti. Ja sitten, toisin kun prole-kapitalistipelissä (jossa tietty kapitalisti häviää aina), rooleja pistettäisiin sekaisin ja joutuisi pikkusen miettimään valintojaan. Vaikka voishan se stereotypioissa jumittava pelikin nostaa monta aatosta mieleen.

Tsiude. Sitten tän pelin voisi tuotteistaa ja myydä vaikka Japanin koulutuspoliitikoille helvetin kalliilla. Ja teetättää niitä kahmalokaupalla vaikka Kiinassa. Niillähän on tekstiilitehtailla duunit vähentyneet kun kapitalistimaissa menee kehnosti. Ja me saataiisiin aikaseksi innovaatio.

Vihdoin!

2010-02-09T19:08:00.006+02:00

Muuten hieno alkuvuosi, mutta olen pakottanut itseni kässylakkoon ja tehnyt vaan väikkäriä. Kässylakko on aika kamalaa. Viikonloppuna palkitsin itseni, kun sain yhden vaiheen tehtyä. Tietysti huonolla omalla tunnolla, mutta ah ma nautin.

Ostin nimittäin syksyllä tämmösen pelin. Veli kasikasiykkösen.

Olen odottanut semmoista hetkeä, että olisi aikaa riittävästi testailla. Eihän semmoista oikeesti tule koskaan. Mä en ole mikään haka koneneulonnassa, mutta olen aina tykännyt hommasta. Nyt kun on ihka oma kone himassa, niin ajattelin perehtyä kunnolla koneneulonnan saloihin. Niin, jos jollakulla on Brother KH-881 masiinaan soveltuvaa pitsikelkkaa varastossa (niitähän kertyy), niin tahtoisin ostaa semmoisen. Muutenkin tässä vähän hirvittää, mistä kaikkia varaosia tämmöseen vanhaan rakkineeseen saa.

Ostin jo kesällä kilokaupalla ohuen ohutta Merino Oroa, kun aattelin että tekisin neulemekon vanhalla Knittax-neulurillani. Vaan enpäs tehnyt, kun ei ollut ihan valmista idistäkään mielessä. Pelkkä hahmo ei ihan riitä. Nyt kun on ihan oikea KONE ja IDEA, niin tuumasta toimeen. Päätin samaan syssyn, että dokumentoin mekkoprojektin tänne blogiin kaikkine säätöineen ja turauksineen päivineen. Silläkin riskillä, että koltusta ei tule kelvollinen. Tai jos siitä tuleekin sisustustyyny. Tai lompsa.

Ihan ekaksi kokosin koneen. Se sujui hyvin! Onnittelin itseäni, että sain sen heti ekalla yrittämällä kasaan vaikka ohjeissa ei neuvottu laisinkaan miten se noiden jalkojen päälle kootaan. Ikea on kouluttanut tässä vuosien varrella kokoamaan haastavien ohjeiden mukaan. Saamani ohjekirja on kyllä noin ylisummaan aivan luvattoman, huono. Miksi niin usein kässyohjeet (varsinkin vanhemmat) on sellaisia, että kerrotaan vaihe vaiheelta miten jokin tuote tehdään, mutta jätetään tyystin kertomatta tekniikan/teknologian periaatteet? Mun mielestä ensin pitää tietää toimintaperiaate ja vasta sitten ruvetaan siihen "miten tehdään aloitus" -kohtaan...Muuten tekemisestä tulee just sitä ohjeeseen tuijottamista ja vie turkasesti aikaa että pääsee siihen kohtaan, jossa voi ruveta soveltamaan omia juttuja.

Seuraavaksi tein koetilkkuja, joista selviää mikä on mahdollista. Kuten nyt vaikka se, että ohuesta langasta ei saa kovin leveitä kappaleita....Sitten piirus, joka jäljittelee päässäni olevaa mallia. Mä huomaan, että olen viime aikoina tehnyt tosi samannäköisiä telttavaatteita ja nyt ajattelin yrittää ei-telttaa. Tiedä sitten, kehtaako semmoisessa kirreemmässä liikuskella. Arkivaate tästä olisi kummiskin tarkoitus tulla.

Tästä tulisi siis musta mekko, kirjoneulehihoilla ja sitten semmonen rimpsuhko yksyks -resorihelma, jossa on ainaskin yksi petroolinvärinen raita. Kuten kuvasta näkyy, mä en ole tosiaan mikään taiteilija (enkä kuvaaja), mutta toi kuva jeesaa kun miettii kaavotusratkaisuja. Kompromissahan tuostakin suunnitelmasta tuli, kun Veli ei tee niin leviää kun tahtoisin. Täytyy neuloa esim. tuo kirjoneuleinen raglanhiha (josta ei toivottavasti tule ihan noin pallo kun kuvassa) "väärinpäin".

Tykkään kaavottamisesta. Tämän mekon kaavat sutviutuivat neljän aikaisemman kaavani osasia modaamalla. Aika paljon kaavoja pitikin modata, kuten tosta alla olevasta kuvasta selvästi huomaa...katsoin parhaaksi tehdä sivukappaleet muotoamalla mallinuken päällä. Kaavamuovi on siitä hyvää, että sillä pystyy tekemään tämmöstä.

Aikas tursakkeelta tuo näyttää, mutta kaavoista tuli hyvän oloiset. Sen verran on jo silmäkin harjaantunut, että sivusaumoista sekä etu- ja takakappaleiden helmoista tuli mittaamatta saman pituiset. Laskin jos pikkuisen silmukoitakin. Tossa Veljessä on kyllä kaavalaite -ominaisuus, mutta jotakin osaa taitaa siitä puuttua. Ainakin kaavapaperi. Noh, eipä tuo mitään. Ihan helposti se on ennenkin sujunut laskemalla. Vielä mietin, pitäisikö saumurtaa joku proto...varmaan ihan järkevää, mutta sitten menisi kangasta hukkaan tai joutusin tekemään jonkun vaatteen tähän väliin...No, nää on näitä kässyjen suuria pulmia. Yritän malttaa viikonloppuun Velin kanssa.

Ristipistograffiteja tekemään

2010-01-27T21:40:00.003+02:00

Vihdoinkin löytyi semmoinen valmis kässymalli, josta meikäkin voisi innostua. Mr X Stitch elikkäs Jamie Chalmers brittein saarilta myy Etsyssä valmiita malleja, joilla voi tehdä ristipistograffitin seinää koristamaan. Ihan sähköpostiin tipahtaa sitten malli peedeeäffänä. Melkein voisin tilatakin...ihan melkein tilaan tommosen....vielä kun mister olisi laittanut langat siihen messiin niin olisi vieläkin hauskempi juttu. (mitähän tossa tahdotaan sanoa?)

Ei muistu mieleen, että olisin sitten peruskoulun tehnyt mitään kässyä mallin mukaan. Ei se varmaan pidä paikkansa. Mutta joku siinä on, että aina pitää itte nysviä alusta alkaen. Mallista ja kaavoista asti ja joka kerta ihka uus. Samaa mallia on tylsä käyttää uudestaan. Kuulun niihin, joiden mielestä vaikka sukkien neulominen on siksi mänttiä, että se toinen on jo vähän toistoa. Ei siinä, että pitäisin tätä mun tyyliä jotenkin järkevänä.

Ajattelen kuitenkin aina, että voisi olla rentouttavaa seurata valmista ohjetta, tehdä niin kun vaan menemään. Vaikka onhan se ohjeen seuraaminenkin keskittymistä vaativaa ja harva kai sitä ihan orjallisesti noudattaa. No, oma lukunsa siihen, miksi valmiin mallin mukaan tekemisestä ei vielä ole tullut mun lajiksi, on tietty sekin, että ne mallit, joita on tarjolla on olleet jotenkin...ei ihan mun tyylisiä....Paitti nyt kultaisella 2000-luvulla, kun "amatöörit" on päästetty areenoille. Hyvästi taistelevat metsot, katutaidetta kehiin! Niitähän on kaikkia kivoja ja ristipisto- ja kirjontajuttuja tuola maailmalla. Ihan varmana joskus teen jonkun taulun ittelleni. Ehkä kesällä...rannalla...auringossa....lämmössä...

UNESCOn taito- ja taideaineiden konferenssi

2010-01-22T11:43:00.000+02:00

Ihan tiedotukseksi menee, mutta tää on niin merkityksellinen. UNESCON lajissaan toinen taito- ja taideaineiden (arts education) konferenssi järjestetään Soulissa, Etelä-Koreassa 25.-28.5. Edellisessä Lissabonin konferenssisa valmistui Road Map, johon on sittemmin vedottu mm. koulutuspoliittisilla areenoilla. Soulissa olisi tarkoitus kehitellä toteutuksia tuolle Road Mapille.

Käänsin tuon "arts education" taito- ja taideaineiksi enkä esimerkiksi taidekasvatukseksi, koska Road mappikin korostaa, että "arts" on kontekstisidonnainen ja eri maissaja kulttuureissa hieman eri tavoin ymmärretty. Vaikka Road mapissa korostetaan, että kenttä elää siihen listattiin kuitenkin alueita, jotka arts educatioon kuuluvat: performing arts (dance, drama, music, etc.), literature and poetry, craft, design, digital arts, storytelling, heritage, visual arts and film, media, and photography.

Kellä on aikaa ja rahaa/rahoitusta, niin abstraktien deadline Souliin on jo helmikuun 15.

Paikalle saapuu opetusministereitä UNESCON jäsenvaltioista sekä moninainen leegio kaikenlaisia asiantuntijoita. Meneeköhön Virkkunen? OPHsta ehkäpä joitakin ja varmaan meidän Suomen InSEAn tyyppejä? Mielenkiintoista olisi mennä seuraamaan. Tämmösiä teemoja tarjotaan esityksensä konferenssiin haluaville:

Arts education practices after the Road Map: contextualizing the Road Map
Encouraging cooperation and partnerships: within and beyond school
Developing the capacity of arts education practitioners: education and training system
Reaching out to a diversity of socio-cultural contexts and specificities
Healing and relieving through arts education
Social and economic intervention of arts education
Evidence, language of advocacy: indicators of arts education, evidence-based policy making
Building information gateway: Arts Education Glossary and Observatories
Renewed language of arts education: Creativity, interaction between theory and practice

Osta kässy, auta Haitia

2010-01-21T18:29:00.004+02:00

Monta on tapaa antaa omastaan niille, jotka enemmän tarvitsevat. Yksi vaihtoehtoauttaa Haitia on ostaa kässy. Craft Hope kerää Lääkärit ilman rajoja -järjestölle rahaa. Indie-käsityöläiset ovat lahjoittaneet tuotteitaan myytäväksi. Niitä voi ostaa Etsyn kautta. Eilen lahjoitussumma oli reilut 20 000$ ja tuhat tuotetta myyty.

kirjottu musavideo

2010-01-19T19:41:00.001+02:00

Johan näitä kässymusahommaa löytyy, tällä kertaa videoita joissa kässyt on ihan keskiössä. En tiedä bändistä mitään, Architecture in Helsinki, enkä tiedä vältsäänkö biisistäkään ihan hirmuisesti, mutta video :) Ja sitten tämmöinen ranskalaista lajia oleva trikoomasiina joka taitaa olla näistä mun suosikki. Ihan käsittämätön määrä työtä molempiin on täytynyt mennä. Voi miten mainio integraatioidea tästä kouluihin napattavaksi.

Löytyivät molemmat pätkät Craftsterista, joka aina vaan hengittää vahvasti jo kohta seitsemättä vuotta.

Kässyjytää

2010-01-16T15:17:00.000+02:00

Tiedättehän Beastie Boys -nimisen hip hop -yhtyeen, mutta muistatteko että tyypeillä on biisi She's Crafty. En minä ainakaan, josko olen koskaan kuullutkaan. Jostakin aineistoni uumenista löysin jonkun kammottavan kässyvideon, jonka alkuun kyseinen biisi oli laitettu. Ai mun kässysyömmein tietysti innostui tästä populaarituotteesta. Innostuneena rupesin selvittämään mitähän tuossa kivassa kässylaulussa oikein sanotaan, kun enhän mä tuosta räpistä saa kunnon tolkkua kuuntelemalla...Helpostihan ne sanat löytyi, mutta eivät vaikuta miltään kässytyypiltä se neitonen josta lauletaan....Siitäpä Urban Dictionaryyn, joka tietää kertoa että "crafty" tarkoittaa esim.: people are [crafty] when they are especially sneaky, fetch, sketchy, or have a cunning wit".

Jaha...siis crafty on viekas, cool, ovelalla tavalla älykäs?? Onkstää hyvä juttu? Ah, olen niin keski-ikäistynyt että en taivu tähän. Onk jollain jotakin hiljaista tietoa tämän crafty -sanan erilaisista merkityksistä? Beastie Boyssien tyttö vaikuttaa aika sneakyltä.

Mutta biisi on aika jytää! Kiitän saundia, ihmettelen merkityksiä.

Teoksia tt-aineista

2010-01-15T11:58:00.002+02:00

Uusia teoksia tt-aineista:

Helsingin yliopistossa, oppimiskeskus Minervan aulassa pääsee 18.1 alkaen tutustumaan taito- ja taideaineiden sivuaineopiskelijoiden näyttelyyn "Lapsella on oikeus luovuuteen". Opettajankoulutuslaitoksella Hanna Niinistön vetämällä kurssillaon pohdittu lapsen oikeutta luovuuteen sekä taito- ja taidekasvatuksen asemaa peruskoulussa.

'

Samaan syssyyn on kirjajulkkarit. Heikki Ruismäen ja Inkeri Ruokosen toimittama Arts Contact Points between Cultures -teos on jo luettavissa verkkojulkaisuna.

Eilisessä Hesarissa kerrottiin, että Henna Virkkunen tahtoisi lisätä peruskoulun tuntimääriä. Erityisesti tt-aineita lisää alakouluun. Samoilla linjoilla HS:n mukaan on myös Timo Lankinen. Ja tästähän oli myös tuossa edellisessä viestissä viittamassani OPH:n muistiossa. Tsah. En oikein tiedä miten suhtaudun tähän tuntilisäykseen. Jotenkin tuntuu, että lapsukaiset istuvat koulussa ihan riittämiin. Kysymys on tietysti myös siitä, miten opetusta toteutetaan ja mitä se lisä sitten tarkoittaa....TT-aineita lisää, se on tietty hieno juttu se! En ylipäänsä usko, että vaikka liikuntatunteja lisäämällä meillä olisi vähemmän läskiä kadulla. Kaikkea voi opettaa niin sanotusti kehnosti ja hyvin. Ei se välttämäti ole oppiaineesta kiinni. Mutta kyllä tt-aineissa on kulttuuri- ja taitokasvatus ytimessä eri lailla kun muissa aineissa. Niissä oppii himpsun erilaisempaa tapaa olla maailmassa ja se on rikkaus. No joo...tästähän voisi länkyttää.

HS:n keskusteluosiossa on kyllä mielenkiintoisia pointsuja...kuten keskustelupalstoilla tapaa olla. Tässä nimenomaisessa viestiketjussa aika monet ovat sitä mieltä, että tunteja noin ylisummaan on perskoulussa jo riittämiin. Mutta sitten puhe kääntyykin siihen, mikä oppiaine nyt on tärkeä ja tarpeellinen. Pakkoruotsi taitaa saada lopulta eniten palstatilaa. Moni tahtoo myös uskonnon pois. Liikuntaa pidetään aika yleisesti tärkeänä. Ihan samanlaisia kannanottoja oli tuolla OPH:n keskusteluissa, yllättäen?

OPH! Mahtia!

2010-01-12T17:34:00.005+02:00

Voi että mä olen iloinen OPH:n tuntijako -selvityksestä!! (Olenkse mää, ku täsä kirjottaa???) Se lienee tullut jo ennen joulua (??) mutta jotenkin huomasin sen vasta. Ihan totta, oikein kylmät väreet nousi kun niin viisaita ja tyylikkäitä ajatuksia. Siis kylmät väreet, kananliha, oph:n muistiosta. Hienoa, Irmeli Halinen, Eija Kartovaara, Marjaana Manninen, Kari Nyyssölä ja Petra Packalen! Tämän paperin pohjalta olisi aivan mahtia ruveta suunnittelemaan käsityönkin uutta opsia.

Ensin ne meidän kässyjen kannalta tärkeimmät ;) TT-aineiden tuntimäärien lisäämisestä on vähän monen sorttista. Muistiossa viitataan hallitusohjelman tavoitteisiin nostaa määriä sekä rehtorien kyselyn saman suuntaisiin tuloksiin, mutta toisaalta kansainvälisessä vertailussa Suomessa tuntimäärät on korkeita, mutta kokonaistuntimäärä perskoulussa noin ylisummaan on kuiteskin pieni. Ans siis kattoo.

Muistiossa käytetään suhteellisen paljon aikaa oppiainejakoisuuden pohtimiseen. Kokonaisuutena saan kuitenkin sen kuvan, että tämä ei palstatilasta ole ihan päällimäisenä kehitettävänä. Muistiossa nostetaan muun maaliman kehitys kohti tätä suuntaa, mutta ollaan aika varovaisen oloisia. Tulevaisuudessa suunta lieneekin kohti interdisiplinääristä, rajoja ylittävää. Kun kerta muuallakin ni on kai sitten meilläkin tähän pakko tarttua. Innostuin kuiteskin tästä, että asia sai näin paljon tilaa muistiossa. Kieli keskellä suuta taitavat olla tän kanssa. Ehkä jo seuraavassa opsissa jotakin integroivaa kehittelyä kummiskin?! Jos ei nyt mitään vallankumouksellista oppiainejaon purkua. Ainakin nykyisen opsin aihekokonaisuuksille varmasti tehdään jotakin. Siitä tunnutaan olevan aika yhtä mieltä, että niiden paikka ja merkitys nykyopsissa on epäselvä.

Pitkin matkaa korostetaan, miten tärkeää on oman identiteetin tuntemus, erilaisuuden ja samuuksien kautta. Ilmastonmuutos on yksi erillinen kohta ja mainitaan tärkeimmäksi tulevaisuuden toiminnan haastajaksi! Jee! Juu riid my lips.

Globalisaatio, tietty, on mukana, mutta sekin on kirjoitettu ilman mitään järjetöntä hypehöpöä, eikä ainoastaan talouden näkökulmasta. Enemmänkin mahdollisuutena kuin uhkana. Tähän tapaan: Globalisaatiossa koulutuksen näkökulmasta kiinnostavaa on erityisesti kielten, kulttuurien ja uskontojen moninainen kohtaaminen ja rinnakkaiselo, ihmisten ja työn liikkuvuus, ammattien katoaminen ja uusien syntyminen sekä työssä vaadittavan osaamisen muuttuminen yhä vaikeammin ennakoitavaksi.

Teknologia on yksi merkityksellinen ja muistiossa ennakoidaan teknologian merkitys tulee kasvamaan. Mutta nämä kirjoittajat suhtautuvat asiallisesti: Toisaalta teknologia on tulevaisuudessa yhä vähemmän näkyvässä roolissa. Okei, on siinä teknologia-kohdassa vähän ubiikkiyhteiskunnasta, mutta sen kestän kun muuten on niin paljon rokkia.

Osaattehan itekin lukea, mutta tässä mun muutamia suosikkeja nautittavaksenne:

Olennaista on tiedon etsiminen, käsittely ja tuottaminen sosiaalisessa, teknologisessa ja visuaalisessa ulottuvuudessa. (tähän me kässyt vielä tulevaisuudessa saamme materiaalisuuden mukaan!)

...tämän päivän koululaisilta vaaditaan tulevaisuudessa yhä suurempaa joustavuutta ja valmiuksia omaksua nopeasti uusia asioita, yhdistellä aikaisemmin opittua uusiin asioihin, erottaa olennainen epäolennaisesta, luotettava tieto epäluotettavasta sekä käsitellä tietoa ja kokemusta laaja-alaisesti erilaisista viitekehyksistä ja konteksteista käsin.

Globalisaation näkökulmasta tärkeitä osaamisen alueita ovat muun muassa yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja maantieteellinen orientaatio, kulttuurien välisten erojen ymmärtäminen ja kyky kommunikoida ja työskennellä erilaisista kulttuurisista ja uskonnollisista taustoista olevien kanssa. Erilaisuuden kohtaamisen ja hyväksymisen taidot ovat välttämättömiä niin kansalaisyhteiskunnassa kuin työelämässäkin.

Minuuden kehittymisen aluetta ympäröi kehä, jossa on kysymys ihmisen kyvystä liittyä toisiin ihmisiin sekä valmiudesta kohdata erilaisuutta ja tulla sen kanssa toimeen.

Kysymys on ihmisen laaja-alaisesta kehittymisestä ja kyvystä kantaa eettistä vastuuta itsestä ja ympäristöstä, pohtia ratkaisujaan kestävän tulevaisuuden näkökulmasta ja tarttua konkreettisiin tekoihin tulevaisuuden rakentamiseksi. Luovuuden ja innovatiivisuuden kehittyminen on mahdollista vasta näiden neljän laajan osaamisalueen jatkuvana vuorovaikutuksena. (tämmöisen innovaatioymmäryksen meikäkin jakaa suitsait)

Tää on mun suosikki, joka nostaa lähes kosteuden silmiin:
Oppitunneilla tarvitaan enemmän tilaa oppilaiden kysymyksille ja vähemmän ennalta määriteltyjen, oikeiden vastausten hakemista. Olennaisten kysymysten löytäminen ja ilmaiseminen on niin yksilön kuin yhteiskunnankin kehityksen kannalta keskeisen tärkeä taito. Kysymysten muotoiluun ja uusien ratkaisumallien etsintään kannustamisen kautta opettaja voi myös tukea oppilaidensa luovuuden kehittymistä.

1.5 mennessä tuntijakotyöryhmän esitys on valmis. Onnea, menestystä ja rohkeutta työhön heille! Sitä ennen meidän kansalaisten on mahdollista kommentoida nykyperuskoulun heikkouksia ja vahvuuksia.

Jottei tän runollisemmaksi tässä mene, niin käykää tsiigaamassa vähän kässyhuumoria. Aivan hulvaton on tuo Stacey McQueen

Mielenkiintoinen konferenssi

2010-01-11T16:55:00.002+02:00

Tää nyt menee ihan tiedotuslinjalle tää plogi...Mutta sihmura, että olisi mielenkiintoinen konferenssi neulonta-otsakkeella In the Loop2 . Järjestäjänä Winchester School of Art, South Hamptonin yliopistossa. Tää järjestetään toista kertaa syyskuun 1.-4, edellinen oli kuuleman mukaan menestys. Pääpuhujina ovat Susan Crawford, Deirdre Nelson ja Annemor Sundb. Enpä tiedä heistä sen kummempaa, mutta ainakin konferenssin teema on kiintoisa: tradition and renewal.

Edellinen In the loop -konferenssi taisi olla 2008. Tässä keväällä 2010 sen tiimoilta on tulossa jokin proceedings -tyyppinen julkaisu, toimittajana Jessica Hemmings.

Taas uusi journaali!

2010-01-11T11:05:00.000+02:00

No huhhuh. Taas on uusi journaali tulossa. Tekstiilialaa enempi kuin käsityöteoriaa mun mielestä, vaikka menee ne tietty päällekkäin. Journal of Research in Textiles and Textile Design Research. Ja kah, tää on open access.

Uusi käsityöjournaali tulossa

2010-01-06T15:24:00.000+02:00

Hyvät tuulet puhaltelee heti vuoden alkuun. Craft Research -niminen journaali aloittaa tänä vuonna. Nääkin ilmoittaa olevansa eka vertaisarvioitu käsityöteoreettinen lehti, mutta taisipa tuo Bergin Journal of Modern Craft pari vuotta sitten ehtiä ekana. Tai sitten en ymmärrä jotakin. Mutta eri hienoa, että taas tulee uusi kv-lehti käsityön tutkimukselle! Ala kehittyy :)

Hyvää joulua

2009-12-23T17:31:00.000+02:00

Hyvää joulua ja terkku Berlinistä! Otin pikkuisen varaslähtöä jouluun. Katutaide inspiroi - mahteja juttuja, joita voisi funstia myös kässytunneilla. Neulegraffitit tiedetään jo, mutta jos tekisi katutaideestetiikalla jotakin hahmoja ja muita - vaikka kankaanpainannalla, neulomalla ja virkkaamalla, miksei myös applikoimalla tulisi tosi kivoja juttuja. Jos nyt ei mitään statementtia halua tehdä, niin estetiikka on ainakin kiinnostavaa. Viisastuin melkoisesti tästä katutaideaiheesta, ostin tietty yhden kirjankin vaikka onhan se hyllyni jo ihan tupaten täynnä, mutta... Stencil, jossa tehdään sabluunalla ja cut-out eli leikataan kuvio paprusta ja liimataan seinään tapettiliisterillä tms. vaikuttivat kivoilta tekniikoilta joita taidan soveltaa johonkin kässyprokkikseeni.

Sitten Makasiinin jouluun (5.-6.12). Tämän vuoden menestys oli sinapit, joita ystävällinen sinappisti postitti vielä pääkaupunkiin saakka kinkkua hunnuttamaan. Ja tunnelma oli tietty jälleen aivan ihana! Kiitos järjestäjille! Palviportin käristettä sai jälleen kiposkin reippaalta tontulta - namskis. Tässä tunnelmapaloja. Kuvat on kehnoja, mutta ehkä niistä saa jotakin idistä.

Kässykeskiviikon debyytti :) Ei nyt ihan hitti. Äiti osti tietenkin yhden korun vaikka yritin kovasti vakuuttaa, että ei ole pakko...Hienosti olivat järkkääjät pistäneet meidän tuotteet esille, kiitos! Oli kivaa pistää myyntiin jotain ja varmasti mennään johonkin toisaallekin. Jäi vähäsen tuotteita ylitte, nääs. Jihuu, siis!

Käsityönopetuksen tulevaisuus

2009-12-12T18:58:00.010+02:00

OPHn sivuille jokin aikaa sitten ilmestyneitä muistioita, kirjoitelmia ja luentokalvoja lukiessa ei voi kun suuttua ja sitten masentua. Tarkoitan tässä tt-aineita, niitä olen lukenut. Liikuntatunnit ehkäisee sitä, että meistä tulee läskejä, köksä kouluttaa tiedostavia ja arkensa hallitsevia kuluttajia...kuviksen jutuissa on kaikkein eniten järkeä - pikkuisen laajemmat speksit huomioitu. Visuaalisen kulttuurin painotus on mielenkiintoinen ja relevantti.

Mutta....jokaisesta paprusta puuttuvat eettisyys, monikulttuurisuus, oikeudenmukaisuus, demokratia, kansalaisuus....Miksi? No tietysti siksi, että jokaisen on taisteltava juuri oman oppiaineensa puolesta. Osoitettava, että juuri vaikkapa käsityö on se aine, jolla Suomi nousee kapitalistimaiden kärkeen. Heippa yhteistyö, heippa integraatio, heippa rajojen ylittäminen, heippa ihmettely, heippa on yök sana...Mutta eikö kukaan ole pohtinut mitä varten opetetaan ja kenelle opetetaan? Miksi kouluinstituutio on ylisummaan tarpeellinen? Millaisiin ideologioihin halutaan sitoutua? Mihin se kontribuutio kohdistuu?

Mutta entä käsityö....Heljä Järnefeltin kokoamia käsityötä koskevia kalvoja lukiessa veri suonissa kohisee ja sitten taas pakenee. Ymmärrän, että sisällöt eivät ole hänen yksin tuottamiaan ja ymmärrän, että kun tällaisia papereita/kalvoja pitää tuottaa nopeasti niin on pakko lainata vanhasta eikä vanhaa tietenkään voi sivuuttaakaan. Enkä missään tapauksessa halua moittia ketään henkilöä! Mutta silti ihmettelen, hätkähdän, että nyt, vuonna 2009, käsityön opetuksen tehtävä on näiden kalvojen mukaan kehittää

käsityötaitoa, kuten käden ja silmän koordinaatiota, näppäryyttä, tarkkuutta, nopeutta ja työkalujen käyttöä;
esteettistä tajua ja laadunhallintaa sekä muutoksensietokykyä;
ajattelu- ja ongelmanratkaisutaitoja;
avaruudellista hahmotuskykyä;
yhteistyökykyä ja kulttuurista sensitiivisyyttä

Mä olen ihan ihmeissäni. Oikeastaan haukon henkeäni. Miksimiksimiksi?
Mitä tästä voi päätellä? Että:
Käsityönopetuksessa koulutetaan: elinkeinoelämälle
Käsityönopetuksen tehtävä on: palvella elinkeinoelämää
Käsityönopetus on suunnattu: elinkeinoelämälle

Sanalla sanoen, kysymys on jälleen kerran työkasvatuksesta. Kasvatuksesta työhön mielessä labour ei work. Jotenkin irvokasta (?) on, että tässä työkasvatus ymmärretään edelleen modernin näkökulmasta. Tässä ei ole häivähdystäkään, että puhe osoitettaisiin tälle "immateriaalitaloudelle", josta nyt paljon puhutaan. Ei silti, en kyllä niin toivoisikaan olevan. Mutta, tämä "puutoskin" osaltaan alleviivaa sitä, miten vähän kulttuurianalyysia koulutuspolitiikan kentillä tehdään, tai miten vähän kuunnellaan ja katsellaan mitä ympärillä tapahtuu. Vaikka eihän se pelkkien koulutuspoliitikkojen vika ole. Esimerkiksi kulttuurintutkijat, minä mukaan lukien, voisivat enemmän osallistua koulutuspoliittiseen keskusteluun ja yrittää rakentaa dialogia.

Veikkaukseni käsityön tulevaisuudesta tässä tuntijakoasiassa: oppiaineen nimeksi tulee käsityömuotoilu ja tekninen/tekstiili liitetään yhteen ja kaikille pakollisiksi. Ei lisää tunteja. Ja miksi ihan totta pitäisi, jos ei tuon kummempaa perustelua löydy?? Vai saako tää retoriikka muka elinkeinoelämän liekkeihin? Enpä usko. No entä käsityömuotoilu -sana? Mikäs siinä, mutta jotakin merkitystä saattaa olla sillä, että kuvis on lisännyt muotoilun yhdeksi oppiaineen sisällöistä (esinekulttuuri näkyy muuten sekin olevan kuviksen sisällöissä). Käsityömuotoilu on ihan jees. Varsinkin jos se toimii strategiana vaihtaa suuntaa, mutta ei nimi henkilöä pahenna. "Käsityö" oppiaineena pitää re-artikuloida. Ja tällä en nyt tietenkään tarkoita, että pitäisi romuttaa vanha, kuten aika usein tällainen puhe ymmärretään.

Noh. Onneksi Lepistön Jaana Raumalta on koonnut jotakin tuonne samaisille OPH:n sivuille, jossa on toivoa. Esim. taito on ilmaisukeino, yhteistyö, osaaminen on kulttuuri-identiteetin rakentamista, enemmän kulttuuria säilyttäviä ja uudistavia, käyttöesineiden tuottamisesta nuorisosta/lapsesta lähtevään toimintaan. Kiitos näistä. Eikö nyt tehdä niin, että pidetään näitä lähtökohtina tulevan kehittelyille? Ei me mitenkään voida enää lähteä siitä modernin työkasvatuksesta.

No, mitä sitten pitäisi kehitellä? Mun mielestä semmoisia, joita kannattaisi käsityöoppiaineen kohdalla kehitellä YHDESSÄ eteenpäin ovat materiaalinen kulttuuri, poikkitieteellisyys, kriittinen käsityökasvatus...Ja miten voi olla, että ilmastonmuutos ei näy mitenkään käsityöstä puhuttaessa? No ei se näy muissakaan tt-aineissa. No ei missään muuallakaan, missä tuntikehyksestä taistellaan. Tai monikulttuurisuus? Edelleenkin haluamme käsityössä kouluttaa ensisijaisesti tekemään aina vaan uusia tuotteita, jota joku voi ostaa ja kuluttajia, jotka ymmärtävät ostaa laadukasta suomalaista eikä laadutonta kiinalaista. Miksi? Löytyisikö kapitalistisille perusteluille jotakin vaihtoehtoa?

Miten käsityön opetuksessa voisi tukea kriittiseksi kansalaiseksi kasvamista? Eikös semmoista opetellut osaa sitä paitsi paljon paremmin keksiä niitä uusia laitteitakin? Köksä on ainoa, jossa aktiivinen/kriittinen kansalaisuus mainitaan, mutta siinäkin tuo kansalainen on kuluttaja ei tuottaja tai muuttaja.

Jos kuviksen tontilla on visuaalinen kulttuuri, miksei käsityön erityisyys voisi olla materiaalinen kulttuuri? Eikö voisi tarkastella rakenteita, joissa materiaalista kulttuuria tuotetaan ja on tuotettu? Miten siihen voisi vaikuttaa? Tai sitä, miten kansallisuutta tuotetaan käsityön keinoin. Miten itse tehden vaikuttaa ja vaikutan kulttuuriin? Miten itse tehden rakennan identiteettiäni ja miten tekeminen ei koskaan ole irrallista muista, tekijänä olen aina suhteessa toisiin, se mitä valitsen ei nouse tyhjästä.

Niin. Voiko käsityö olla koskaan kriittiistä kasvatusta materiaaliseen kulttuuriin? Voiko käsityön opetus koskaan toteutua kantaaottavana toimintana, jossa tavoitteena on muuttaa jotakin, vaikuttaa johonkin?

Ja siitä yhteisestä käsityöstä...jos nyt kiistellään vaan siitä, tuleeko "yhteistä" vai ei niin menemme kyllä perse edellä puuhun. Pitäisi palata juurille. Tärkeää ja olennaista olisi keskustella siitä, millaista käsityötä, miksi, kenelle, mikä on käsityön erityisyys, miten käsityönopetus muuttaa kulttuuria, mikä on käsityönopetuksen tulos.......jne. Mikä olisi käsityön pedagoginen metafora?

Pistän tähän syssyyn sen syyspäiväpuheeni, kun siinä sivuan tätä aihetta.

Se, mikä jää tässäkin taas sivuun on, että tää koko tuntijakohomma vaan uusintaa peruskoulun oppiainejakoisuutta....

Kässyjen kauhugalleriat

2009-12-09T12:59:00.005+02:00

Tiedättehän Etsyn, suurensuuren kauppapaikan ostaa ja myydä käsin tehtyä. Mutta oletteko kuulleet Regretsystä, jossa esitellään Etsyssä myytäviä ei-niin-kauniita kässyjä. Slogan kuuluu: "Handmade? It looks like you made it with your feet". Regretystä on tullut lyhyessä ajassa tavattoman suosittu. Vaikka se parodioikin Etsyä, niin Etsyssä suhtaudutaan asiaan niin kun nyt kaupalliset toimijat tapaavat: any publicity is good publicity. Sitä paitti, katumusetsyssä esitellyt työt ovat kuulemma myös myyneet ja sinne joutuneet tekijätkään eivät ole siksi liiemmin valitelleet. Etsyn ja Regretsyn sivut on tietenkin identtisen näköiset:

Nainen Regretsyn takana on radio"persoona" April Winchell. Pitkään henkilöllisyytensä salannut Winchell on nyt tullut kaapista. Syy on kirjadiili Random Housen kanssa. Odotamme nyt siis Regretsy -kirjaa.

Mitäs tästä nyt sitten pitäisi ajattella? Raivostua vai hihittää? Ja jos hihittää niin mille? Onko tää hyväntahtoista parodiaa vai tahallista ilkeilyä? Kateellisen ihmisen kässyjen mustamaalaus käynnissä? Rahan tarpeessa olevan helppo mediatemppu? Kyllästyminen aina vain laajenevaan kässybuumiin? Ehkä kannanotto DIY -liikkeen ideologiaan, että kaikki voi paitsi "tehä ite" niin myydä tekeleitään?

Kyllä mua vähän naurattaa....ei voi mitään. Tiedättehän niitä turauksia, joita näkee suomenmaassakin myytävän. Sympaattista, joo, mutta jotakin rotiskoa voisi olla...vai onko se vaan, että ihmisillä on niin erilaisia makuja ja käsityksiä laadusta. Antaako kaikkien kukkien kukkia?

Näitä horrorkässy -gallerioita on muitakin. Esimerkiksi Craftastrophone ja Notorius Knits -kirja. Jos jollakulla on mielessä muita, niin kertokaa. Mä tiedän, että niitä on...

Kasvatustieteen päivillä

2009-12-07T23:12:00.014+02:00

Reilu viikko sitten oli ne Kasvatustieteen päivät, joihin menin viihdesyistä. Näin omituiseksi olen tullut, mutta kun kotikulmilla kerran tapahtuu niin kannattaahan sitä käydä katsastamassa uusimmat suuntaukset. Noh...odotukset oli korkealla kun teema oli niin mielenkiintoinen "Kasvatus toisin silmin", semmosta kriittisen pedagogiikan juttua joka mua vetää.

Tampereen kasvatustieteen laitoksen johtaja Tuomas Takala ennakoi tunnelmiani avauspuheenvuorossaan verratessaan kasvatustiedettä hitaasti kääntyväksi laivaksi. Jotenkin harmitellen Takala totesi, etteivät järjestäjät voi teemaryhmien sisällöille pal mittää...Täytyy sanoa, että olin pikkuisen pettynyt. Ainakaan minä en löytänyt suuresti kriittistä katsantoa, pikemminkin uusintavaa ja kuvailevaa. Tosin, mulla oli mahis olla vaan torstai paikalla, ties mitä hienoa siellä perjantaina olisi ollut. Mutta suuresta joukosta abstrakteja oli vaikea löytää kiinnostavaa...ei sillä, etteikö olisi ihan mielenkiintoista ja kivaa, varmaan tärkeääkin, mitä ihmiset tekevät, mutta jotenkin....noh....löysää? En tiedä, kauheahan tällaista on sanoa. Ehkä en ymmärtänyt lukemaani kunnollisesti ja onhan se abstrakti semmoinen turauksena usein vedetty pakollinen...

Keynote -puheenvuorojen sijaan päivät alkoivat paneelikeskustelulla, johon oli kutsuttu mielenkiintoisen kuuloisia nimiä. Usein semppoihin ja konferensseihin raahataan joku britti- tai jenkki"guru", jonka sanomiset tietää suurin piirtein jo etukäteen, vaikka onhan "guruja" kiva nähdä livenä eikä ne turhaan ole guruiksi päässeet. Nyt tiesin ennalta ainoastaan politiikan tutkija Teivo Teivaisen. Muita puhujia olivat Karjalan pedagogisen valtionyliopiston Alexander Fjodorov, interkulttuurisen kasvatuksen professori Bremenin yliopistosta Yasemin Karakaşoğlu sekä sosiaaliantropologi Minna Säävälä Tampereen yliopistosta.

Idea hyvä, mutta ihan liian pitkät puheenvuorot veivät aikaa keskustelulta ja kasvatustieteilijät yleisössä näyttivät väsähtävän ennen kuin päästiin varsinaiseen panelointiin. Mutta että mä sanon miten epäkohteliasta on hipsiä ulos vähitellen, suurin joukoin, kolistellen. Vähän malttia ja kunnioitusta - mutta suutarin lapsellahan niitä kenkuleita ei tunnetusti ole.

Teivainen on riemastuttanut mua usein ja niin nytkin. Tyypillä on mahti affekti! Hän pohti, esimerkiksi sitä, miten kasvatustieteillä olisi paljon annettavaa muille tieteenaloille.Ja toisaalta, miten kasvatustietelijätkin voisivat laajentaa schooling -ajatusta sieltä kouluinstituutiosta ulos. Esimerkiksi IMFn toimintaa voisi Teivaisen mielestä tarkastella opetussuunnitelmana. Miten mielenkiintoinen ajatus! Täytyy sanoa, että tämän kasvatustieteilijän mieleen ei ole tullut, että kasvatustieteen ideoita voisi soveltaa tuon sortin instituutioiden tutkimukseen. Huh, kun joskus tuntee miten omat ajatukset kapenee....

Abstraktien perusteella valitsin Kriittisen pedagogiikan ryhmän, jossa oli muutamia mielenkiintoisia esityksiä. Kiinnostavia olivat myös mediakasvatuksen ja sukupuoli kasvatuksessa -ryhmät. Yritin etsiä sellaista, josta en niin hirmuisesti tiedä mitä tuleman pitää. Ihan jees oli valintani. Esimerkiksi T.Hurma oli vallan mielenkiintoinen tuttavuus. Tuo Jyväskylän OKLn Tekstin hurma ja surma on prokkis, jossa yritetään ajatella opettajankoulutusta toisin. Heillä oli myös tosi hauska esitys, johon osallistuivat niin kurssin opettajat kuin opiskelijatkin. Tämmöistä yhteisesiintymistä jossakin konferenssissa olisi kiva tehdä opiskelijoiden kanssa. Jos joskus tulisi semmoinen mahis, niin tahtoisin orkanisoida.

Aika hurja rokkis T.Hurmalla! Ilmeisesti täydennyskoulutuksesta alkanut idis pyritään vakiinnuttamaan luokanopettajakoulutukseen, perusopintoihin. Kun uudet opiskelijat aloittavat peruspaketilla, "johdatus siihen ja siihen", "sen ja sen perusteet" niin yksi ryhmä lähtee toisin katsomisen tielle. Opiskelijat kuvasivat ensimmäistä luentoa, josta heistä kukaan ei ymmärtänyt mitään - ei kerrassaan mitään. No, siinä tietysti jännittyneenä ei kehtaa kysyä ja luulee että muutkin tajuavat. Paniikkihan siitä. Kunnes heille paljastettiin, että kysymyksessä oli ihan feikki luento jossa ei ollutkaan päätä ei häntää. Ideana oli tuoda konkreetisti ja lähelle ajatus kriittisestä asenteesta. Opiskelijat pitivät koko syksyn hämmennyspäiväkirjaa yliopistomaailmasta ja kursseista. Opintoja suunniteltiin yhdessä eikä niin, että tehtäisiin valmiiden speksien mukaan. Hurman tavoitteena oli pohtia, mitä on mahdollista tehdä toisin ja mitä se edellyttää rakenteilta. Miten toteuttaa yhteisopettajuutta, miten rikkoa formaalin ja informaalin rajoja.

Aika hurjaa on Hurma ja kysyy kyllä sekä opiskelijoilta että opettajilta kanttia jos toistakin. Mutta varmasti älyttömän mielenkiintoista. Muistui mieleeni Johdatus käsityötieteeseen -luento, jolla opintoni alkoivat vuonna 1999...mutta tuota luentoa ei ainakaan vielä ole paljastettu feikiksi....

Oispa niin kivaa tehdä jotakin tämmöistä prokkista! Sit kun, sit jos....se on harvinaista herkkua, kun löytyy samanmielistä, rohkeaa porukkaa. Itekki taitaa olla usein turhan ujopiimä. Yhteiskehittely on kivaa, uudet idikset parasta huumetta.

Ostin tietty kirjoja - ah, mä sanon kun hyllyt on jo ihan täys. Mikä järki niitä on lisää hamuta...Lissu Lehtimaja piirsi ostamaani hienoon Freiren kyydissä -sarjikseensa (2006) Ladan (tööt-tööt). Sarjis on hänen kandityönsä TaiKiin. Hieno. Hyvä johdanto kriittiseen pedaan. Ja sit ihan mahtiostos, jonka lukeminen on vielä vaiheessa, on Immateriaalitalous - kapitalismin uusi muoto (2009). Kivasti ruoditaan luova talous- ja innovaatioretoriikkaa. Semmoinen saa aina hyvälle tuulelle. Korkkaamattomana hyllyssä on ostamani Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa (2008). Vähän lähti käsistä, mutta ostin vielä Oscar Brenifierin Keskusteleva opetus(2009), jonka sain tentinvalvonnassa kivasti luettua. Se olikin parempi kun odotin. Aivan ässiä juttuja kuten: "Oppiaineen on oltava ongelma myös opettajalle".

Tänään olin kyllä hieman hurmassa, kun ripustimme opiskelijoiden kanssa tiedekuntamme kirjastoon Kriittinen katse -nimisen näyttelyn. Tämä oli nyt toinen kerta, kun vedin semmoisen kurssityön, jonka ideana on materialisoida metodologiaa. Kulttuurintutkimuksen, totta kai. Olen halunnut pohtia opiskelijoiden kanssa, mikä on teoriaa ja miten tt-aineissa opetamme aina "teoriaa". Yksikään villasukka ei ole kontekstistaan irrallinen. (näin jatkan profiloitumistani villasukkavastaisena tutkijana) Ja miten kuivakaksi ajateltu tutkimusmetodologia on sekin materiaalinen käytänne, elävä sellainen, apuväline, kompassi tai ZOOMi, kuten eräs fiksu opiskelija muotoili.

Tätä kulttuurintutkimuksen metodologiat -kurssia on ollut hauska vetää. Varsinkin kun on saanut itse suunnitella speksit. Sekin on ollut kivaa, että opiskelijoissa on sekä kotitalous- että käsityötiedettä opiskelevia. Niin fiksuja ovat, innostavia ja ihanan kriittisiä! Heillä on niin hirmuisesti kaikkia idiksiä ja kehitysehdotuksia, jotka valitettavan usein eivät tule kuulluksi. Aika harvassa taitavat olla paikat, jossa opetusta ja tutkimusta tehtäisiin yhdessä. Kysyen, pohtien. No, en kyllä itsekään yllä aivan moiseen. Ehkä joskus...sitä on ope semmoinen pelkuri, että jossakin sopukassa mieltää itsensä sen sisällön siirtäjäksi tai välittäjäksi. Oscar Brenifieriä lainatakseni "Kahta asiaa on syytä varoa: ajan haaskaamisen pelkoa ja virheiden pelkoa".

Noh, jos satut liikehtimään Helsingissä, niin harkitse poikkeavasi käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjastossa. Näyttely on 16.12 asti esillä.

Nithikul Nimkulratin väitös 4.12

2009-12-02T11:13:00.000+02:00

Kasvatustieteen päivät, Suvin väitös ja Super Mukavan Designtori takana. Niistä myöhemmin lisää. Paljon kivaa ja mielenkiintoista on tapahtunut - ei mitään järisyttävää, mutta kummiskin. Sain sähköpostiini tiedotuksen Nithikul Nimkulratin väitöstilaisuudesta, vaikuttaa aikas mielenkiintoiselta. Jos vaikka jollakulla olisi mahku mennä kuulemaan.

Here you go:

Nithikul Nimkulratin (MA) väitöskirja Paperness: Expressive Material in
Textile Art from an Artist’s Viewpoint tarkastetaan Taideteollisessa
korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki)
perjantaina 4. joulukuuta 2008 kello 12. Vastaväittäjinä toimivat dosentti,
FT Marketta Luutonen, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry sekä
professori Kristiina Hänninen, Lapin yliopisto.

***

Vaikka tekstiilitaiteilijat käsittävät fyysisten materiaalien tärkeyden, ei
eksplisiittisiä selvityksiä materiaalien merkityksestä taiteilijoille sekä
heidän luomisprosesseilleen ja teoksilleen ole tehty. Paperness: Expressive
Material in Textile Art from an Artist’s Viewpoint pyrkii tarkastelemaan
paperinarun ilmaisuvoimaa tekstiilitaiteen materiaalina tutkimalla sen ja
taiteellisen ilmaisun välistä suhdetta.

Tutkimus vastaa kysymykseen, mitä muita fyysisiä ominaisuuksia
tekstiilitaiteella on käsin kosketeltavuuden ja nähtävien ominaisuuksien
lisäksi. Kuinka paperinaru voi kertoa tekstiilitaiteilijalle merkityksensä
niin, että taiteilija voi muuntaa sen taideteokseksi, joka välittää
yleisölle tietyn viestin?

”Tärkein tutkimustulos on materiaalisuuden käsite. Se on materiaaliin
juurtunutta luovuutta. Käyttämällä tätä käsitettä taiteteoksen luomisessa
taiteilija keskittyy materiaaliin, ja keskittyminen voi tuoda mukanaan
muita elementtejä, kuten luomuksen kontekstin ja ajan. Yhdessä nämä
elementit viestittävät taiteilijan kykyä suunnitella katsojille
kokonaiskokemuksen, jossa elementit on yhdistetty haluttuun merkitykseen”,
kertoo Nimkulrat.

Nimkulratin mukaan väitöskirjaa voidaan pitää ”käytännönläheisenä”, jolla
hän tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa käytettiin hänen omia teoksiaan.
”Voidakseni puhua yksityiskohtaisesti omista taiteellisista produktioistani
otin taideteosten luomisen ja esittelyn yhdeksi tässä tutkimuksessa
sovelletuista lähestymistavoista. Havainnot yleisön suhtautumisesta
näytteille asetettujen paperinaruteosten materiaaliin voivat mahdollisesti
edistää paperinarun ja taiteellisen ilmaisun välisen suhteen selvittämistä.
Tämä näkökulma tuki päätöstä haastatella näyttelyvieraita.”

Paperness osoittaa, kuinka taideteos voi parantaa ja ilmaista taitoa.
Taiteilija omaksuu tutkijan roolin, ja tutkimus tarjoaa
taiteilija-tutkijalle mahdollisuuden kehittää ja ymmärtää omaa luovaa
työtään. Oman työn käyttö tutkimuksen pohjana tukee tutkimuskysymyksen
syvällistä ja yksityiskohtaista tarkastelua. Käsityötaiteellinen taito ei
ole enää vain henkilökohtaista ja implisiittistä vaan se on nyt myös muiden
ihmisten, ammatinharjoittajien, kouluttajien ja tutkijoiden saatavilla ja
jaettavissa.

”Tutkimus on muuttanut ja parantanut omaa tapaani luoda tekstiilitaidetta.
Tästä yksityiskohtaisesta tutkimuksesta voi olla hyötyä tekstiilialan
koulutuksessa sekä kaikille tekstiilitaiteesta kiinnostuneille. Uskon, että
sen myötä jotkut lukijat saattavat muuttaa toimintatapaansa saaden siitä
etua.”

Nithikul Nimkulrat on tekstiilitaiteilija, suunnittelija ja tutkija, joka
toimii tällä hetkellä taideteollisessa korkeakoulussa. Nimkulrat on
opiskellut Bangkokissa, Thaimaassa, tuotesuunnittelijaksi (BA) suuntautuen
arkkitehtuurisuunnitteluun. Työskenneltyään kolme vuotta suunnittelijana
tekstiilialalla Thaimaassa hän muutti Suomeen jatkamaan opintojaan
Taideteollisessa korkeakoulussa valmistuen taiteen maisteriksi vuonna 2002.
Tutkimuksessaan Nimkulrat haastattelee luovan työn tekijöitä ja tutkijoita.
Hänen työnsä todistaa, että haastatteluja voidaan hedelmällisesti soveltaa
tekstiilitaiteen ja suunnittelun koulutukseen. Tutkimuskohde perustuu
tutkijan omaan työhön tekstiilitaiteilijana, joka tuo esiin taiteen ja
suunnittelun käsitteitä, erityisesti luovan työn roolin akateemisessa
tutkimuksessa ja fyysisten materiaalien aineettomuuden luomisprosessissa.

Jätekoruja

2009-11-23T15:31:00.014+02:00

Vihastuneen viime postauksen jälkeen ajattelin loiventaa kässypostilla ja laadukkaalla (!) kuvakavalkaadilla. Olen taiteillut jätekoruja Makasiinin joulua ajatellen. Samanmoista sanomalehtisuirua, kun korviksissa joita esittelin blogissa jo aiemmin. Makasiiniin tein lisäksi rannerenkaita ja kaulakoruja. Tarvitaan: sanomalehteä, jugurttipurkkia, liimaa ja lakkaa sekä vanhoja koruja, helmiä tms..rannekoruihin menee esim. sampoo- tai pesuainepullo. Japanilainen sanomalehti on niiiiin kaunista. Luulen, että nuo Osakasta tuomani lehdet on pääosin urheilu-uutisia - kun ei vaan olis mitään kovin hävytöntä osto- ja myyntitoimintaa. Semmonenhan ei kässyihin, anteeksi käsitöihin, mitenkään kuulu.....öh...siis...

Niin.....Kaulakoruissa on sanomalehden alla jugurttipurkkia sekä kirpparin korulöytöjä ja muutamia paperisuiruhelmiä. Ja sit innostuin purkamaan yhden vanhan lankapuhelimen oisko siellä mitään kivaa jätettä. No...aika hintsusti, mutta olihan sieltä pari osasta käyttöönkin.

Rannekoruissa on sanomalehden alla sampoopullo, korviksissa jugurttipurkkia. Korvisten lukot on ostokamaa. No okei, niin on nuo keltsut helmetkin korviksissa...

Tein taannoin kotiin pari kukkaruukkua samalla methodilla. Ostin kesällä keittiöön yrttikeinun. Siinä oli läpinäkyvät lasiruukut. Nätit ja tyyliin sopivan ilmavat. Mutta, en ole mikään hortonomi eikä niistä yrteistä sanottavasti satoa tullut. Kuivahtivat parat. Mä sitten päättelin, että ei kai juurten kuuluisi saada valoa? Vai? Suunnittelin, että maalaan nuo purkit, mutta sit aattelin kokeilla tuota sanomalehteä. Hyvin pelittää myös lasin päällä ja vedelle alttiina. Ovat olleet käytössäkin jo kuukauden päivät. Vaihdoin kasvinkin vähän helpompaan ei-syötävään lajiin. Vaan ei ole HS yhtä kaunista kun tuo japanilainen lehti. Tosin purkit on tehty ennen lehden sisällön (köh) uudistusta. Kuka hullu nyt raahaa sanomalehteä itselleen tuliaiseksi? Haa, mä tiesin, että niistä keksiintyy jotakin kivaa. Musta on tullut oikea jätemaanikko - kaikenmoisia roskia säästelen.

Kivaa puhdetta on tämä suirupäällystys eikä vaadi kummoisia materiaaleja. Vielä on prosessissa muovipussikorviksia Makasiiniin. Katellaan miten tämmöiset taiteilut menee kaupaksi...päätyvät sitten pukinkonttiin, syntskilahjaksi ja ittelle. Et ei nää ihan jätteeksi joudu kävi miten kävi.

Koulutustavara

2009-11-20T13:51:00.004+02:00

Väikkärini lisäksi teen tutkimusta myös taito- ja taidekasvattajuudesta. Yhdessä Seija Kairavuoren ja Sinikka Rusasen kanssa olemme tarkastelleet kuvataide- ja käsityökasvattajan subjektipositiota. Saimme vastikään lähetettyä yhden beeykkösen tyrkylle International Journal for Education through Art -lehteen. “Discursive Spaces for Arts Educators: A Finnish Perspective” -artikkelimme käsittelee kuvataide- ja käsityökasvattajuutta subjektipositioina. Hahmottelemme artikkelissa diskursiivista tilaa, jossa taide- ja taitokasvattajuutta rakennetaan. Katotaan nyt miten sille jutullemme käy...ainakin se lähti arvioitsijoille. Beeykkönenhän on vertaisarvioitu lehti, joita joka tutkijalla pitäisi olla liuta seeveessä. Kansainväliset sellaiset ovat kaikkein arvostetuimpia julkaisun lajeja mitä tutkijalle tarjoutuu. Ne näet osoittavat että tutkimus on paitsi kansainvälistä (ja sehän on jo arvo itsessään) myös korkeatasoista. Oikeastaan kai muuta ei pitäisi tehdäkään...kaikkein pöllöintä on haaskata aikaa tämmöiseen blogipölinään. Eihän se hyödytä ketään.

No joo...mutta tein sitten semmoisen virheen siinä artsumme kirjoitushommassani, että lähdin selvittämään koulutuspolitiikalle asetettuja tavoitteita vähän laajemmin. Aika karua on. Masentavaa.

Sekä EU että jenkit näkevät koulutuksen keinona talouskasvulle. No ei tietenkään pitäisi olla mikään ylläri. Koulutukseen satsataan. Obaman hallitus on vastikään myöntänyt historialliset 4,35 miljardia dollaria koulutuksen kehittämiseen. Hienoa! Mutta...presidentti Obama, ajattelee koulutusta tavarana (commodity)...lapsukaisten tehtävänä on opiskella siten, että amerikkalainen unelma, jatkuva talouskasvu ja kilpailukyky säilyy...Voi toivo, toivo. EU:ssa talouskasvu perustuu tiedon pyhälle kolmiolle (knowledge triangle/osaamiskolmio): koulutus->tutkimus->innovaatio(->koulutus->tutkimus->innovaatio...oh, jäin luuppiin).

Eussa ja jenkkilässä koulutustavaran on siis määrä nostaa kansakuntia johtaviksi talousmahdeiksi. Oi mikä kauhia kilpajuoksu se onkaan. Siinä toivo on kohdistettu yhteen ja ainoaan – innovaatioon. Jenkkilässä on käynnissä Race to the Top, jossa koulut saavat rahaa kun osoittavat miten ovat tehneet muutoksia ja parantaneet tuloksia – siis kouluarvosanoja, numeroita, sillä numerothan viittaavat siihen että on viksu ja viksu tarkoittaa sitä että on potentiaalinen innovaattori. 650 miljoonaa dollaria on jaossa jenkkien valtakunnallisessa Invest in Innovation -kisassa. Jee, kuka voittaa? EU:n koulutusstrategioissa luovuus ja innovaatio ovat käytänteitä joita pitäisi tukea jokaisella koulutusasteella.

Arvon oppilaat, ymmärrätte nyt varmaan että teette niitä läksyjä sitä varten, että osaisitte sitten tulevaisuudessa kehittää kivoja innovaatiota, joita joku voisi ostaa ja rahaa virtaisi oman maan kassaan. Oo, ehkä jopa patentti, ooh.... Ja opettajat armaat, ymmärrätte varmaan nyt paremmin, mikä on tehtävänne ytimessä. Kannattaa harkita myös oman opetuksen tuotteistamista, sillä opetusministerimme tahtoo kehittää koulutuksestamme vientituotetta. Älkää nyt opet sitten unohtako, että pisatulokset on pidettävä yhtä hyvinä kuin tähänkin asti. Ei kukaan halua ostaa paskaa.

On vastenmielistä elää maailmassa, jossa koulutus on vain talouskasvua ja markkinataloutta varten. Mitä tälle näkemykselle voisi tehdä? Miten sitä voisi haastaa ja vastustaa? Tuntuu, että ainakin seuraava vuosikymmen on standardoinnin ja tuotteistamisen aikaa koulutuspolitiikassa. Missä hitossa tässä ajattelussa on ihminen? Koulutuksen tehtävä ei voi olla talouskasvun palveleminen. En halua suostua sellaiseen.

Käsityömessuja ja myyjäistä

2009-11-17T16:40:00.005+02:00

Me teimme sen! Vääntäydyimme puolison kanssa Tampereen Kädentaito -messuille. Sunnuntaina kahden maissa oli oiva aika. Ei tarvinnut jonottaa, pahimmat ruuhkat olivat ohi ja myyjätkin jo väsähtäneitä tyrkyttämään tuotteitaan.

Kannatti mennä vaikka suurin osa esillä olevasta on mun silmään suoraan sanottuna aika kammoa katsottavaa. Mutta mä katsoinkin messuja "tutkijan katseella": jaa että tommosta tai miten tuotakin lajia vielä harrastetaan, ettäkö vieläkin ihmiset on kiinnostuneet napsimaan sydämenmallisia pahveja massatuotantona joulukortteihin....miten ne paperinaruvalaisimet vaan vuodesta toiseen....miksi kaikki tahtoo niitä liukuvärjättyjä tai loimuvärjättyjä vai mitä ne on....

Anu Harkki näytti jo väsyneeltä tuunaustorillaan eikä Matiastakaan juuri kukaan kuunnellut. Tampereen tekstiilityönopet olivat vielä reippaina omalla ständillään, joka saikin kiitettävästi huomiota mediassa. Hienoa, että jaksoivat pistää aikaa ja energiaa esitellä koulun käsityönopetusta. Mukana oli ilmeisesti myös teknisen työn opeja, mutta he eivät vaan meidän osuessa kohdalle olleet päivystysvuorossa...? Minäkin kuulun Tampereen tekstiiliopeihin, mutta en ole oikein vielä aktivoitunut. Pitää miettiä mitä annettavaakin voisi olla ettei vaan mene hoomoilasena pällistelemään, tutkijaorpo.

Mutta on se hurjaa...messut siis, 31 048 messuvierasta. Ehkä hini vaikutti, kun nyt oli noin vähän jengiä. Viime vuonna kun oli 35 439 kävijää. Ei sitä voi kun ihmetellä. Nyt oli kiva, kun ei tarvinnut olla työtehtävissä. Viime vuotinen raporttini on luettavissa Tekstiiliopettaja -lehden arkistosta. "Populaarikulttuuria jos mitä" jäi tänä vuonnakin päällimmäisenä mieleen.

Käsityö-taide-design -tapahtumia kun kiertää, olen ruvennut miettimään sitä, miten jotkut ns. "nuoret suunnittelija" -diskurssiin kuuluvat tekijät käyvät sekä käsityömessuilla että design-otsakkeisissa tapahtumissa. Mitenköhän he ajattelevat näiden aikalailla eri-ilmeisten paikkojen ja käytänteiden suhteen? Ajattelevatko itseään käsityötä vai designia tekevinä? Käsityöläisinä vai designereina? Ja mikä on heidän suhteensa käsityökulttuuriin? Miten he näkevät tekemisen kulttuurin? Pitääkö se kategorioida johonkin ja miten kategoriat liudentuvat? Vai liudentuvatko?

Tampereen tulevia tapahtumia, joissa oletan näitä kiinnostavia tekijöitä tapaavani on Super Mukavan Designtori Pakkahuoneella 29.11 Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry:n joulumyyntitapahtuma 12.-13.12 Finlaysonilla. Epäilen, että he ovat esillä Verkarannan Joulutorilla 11.-20.12 (miten voi olla näin ankea tiedote tästä tapahtumasta?!?!), maybe joku on Tallipihan Joulukylässä... Joo, kyä tapahtumaa riittää. Ei pitäisi olla vaikea nyt noudattaa sitä mottoa, että ostaa vaan käsin tehtyä tänä jouluna. Tai tekee itte tai muuten eettistä hankkii.

Kässykeskiviikko eli mun ja ystäväni Merin jo käsitteeksi muodostunut kässykerho, ollaan myös myymässä itse tehtyä perinteisessä Makasiinin joulu -tapahtumassa Hämeenkyrössä Kalhun pihapiirissä.
Melko huisaa, emme kumpikaan ole koskaan myyneet kässyjämme. Makasiinilla on tietty muitakin tekijöitä ja ihana, jouluisia tunnelma. Odotan innolla myös saavani palviportin käristettä. Ihanaa, kun on aktiivisia kavereita, niiden äitejä, serkkuja, puolisoita, jotka järkkää tämmöistä piristettä. Mä vien varmaankin jotain muovipussihommaa ja muita jätekässyjä tyrkylle. "Yyber eko" on tavoitteeni - ei kerrassaan mitään ostettua ja jos ns. jätteestä saisi niin aina parempi. Tulkee katteleen!

AD symppis

2009-11-12T15:29:00.004+02:00

Helmikuinen ainedidaktinen symppa järjestetään 12.2.2010 Helsingissä uudessa Opettajankoulutuslaitoksessa. Olkoonkin, että symppatiedotteessa todetaan että se on Soveltavan kasvatustieteen laitoksella...sehän on silloin muisto vain kun yliopistouudistuksen myötä kotitalous- ja käsityötieteiden laitos siihen yhdistyy...Meistä (tai niistä) tulee mahti-iso laitos, jossa on kyllä paljon hyviä mahkuja myös käsityötieteelle. (note: sivujen päivittäjä on korjannut sittemmin tuon pikkuvirheen, kiitos!)

AD-symppa kokoaa siis opettajankouluttajia vaihtamaan kuulumisia ainedidaktiikkaan liittyvästä tutkimuksesta. Käsityön tutkijalle siellä on vaihtiksia ainakin taito- ja taideaineiden ryhmä sekä käsityötieteen ja käsityökasvatuksen ryhmä. TT-aineet olisi siitä kiinnostava, että siellä ei olla ihan omassa oppiainelokerossa, mutta kun nyt kuviksellakin on oma ryhmä niin mitenköhän tt-ryhmään riittää väkeä. Käsityö on ainakin mun aikana ollut omana ryhmänään eikä sieltä ole tt-aineisiin osallistuttu. Sääli sinänsä. Ehkä ajatellaan, että siellä on generalisteja kouluttavia, kun kässässä on spesialisti-konteksti....

Käsityötieteen väitös

2009-11-09T15:22:00.003+02:00

Ilolla ilmoitan, että Suvi Kettula väittelee 27.11 käsityötieteeseen. Väitöskirjan otsake on "Semanttisen webin ontologisen tekstiilikäsitteistön kehittäminen ja liittäminen museoiden luettelointitietoihin". Väitöstilaisuus on siis tuolloin 27.11. klo 12, paikka Arppeanum Helsingin yliopistomuseo (Snellmaninkatu 3, 2. krs). Väitöskirja löytyy myös sähköisenä.

Suvin työssä yhdistyy museologia, käsityötieden ja tietojenkäsittelytiede sekä terminologia. Jos yritän "kansanomaistaa" mitä olen itse ymmärtänyt (korjatkaa virheelliset tietoni!)...tutkimus liittyy MuseoSuomi -projektiin, jossa tuota semanttista webiä kehiteltiin. Siinä idiksenä on, että sen sijaan että kone etsii vaan merkkejä, se etsiikin merkityksiä. Tästä on se etu, että ei löydä ainoastaan vaikkapa päähineitä vaan tietokanta osaa myös kontekstoida päähineen ja löytää kaikenlaista sen liepeiltä. Semanttinen webi ymmärtää siis yhteyksiä. Olennainen tässä on se luetteloija, konehan ei sitä osaa tehdä. Luetteloijan täytyy siis olla substanssin asiantuntija ja Suvihan on, paitsi käsityötieteilijä niin myös Espoon kaupungin museon intendentti. Voi vaan kuvitella, miten haastavaa tällaisen ontologian koostaminen on.

Suvi on jatkosemmakaverini ja olen superiloinen hänen puolestaan! Jee! Jee!

Motto

2009-11-07T15:44:00.004+02:00

Kiitos Therese! Laitoin heti työhuoneen seinälle. Miten viisaasti sanottu ja kauniisti muotoiltu. James Baldwin oli rohkea mies.

Käsityömessuilta eettisiä lahjoja

2009-10-27T16:39:00.006+02:00

Kuka uskaltaa käsityömessuille?

Helsingissä Elma-messujen yhteydessä Kädentaito-tapahtuma 6.-8.11
Tampereella Suomen Kädentaidot 13.-15.11

Olin viime vuonna näissä molemmissa. Huhuhuhuhuhhhh....Silti, melkein pitäisi ihan sivistyksen vuoksi raahautua tänä vuonnakin edes yksille jättiruuhkamessuille. Jos tosiruuhkaa haluaa, kannattaa mennä Tampereelle lauantaina keskellä päivää. Mutta, vaikka inhoan tungosta ja metrilakua, messuilla saa kuvan siitä mikä on valtavirran harrastuskäsitöissä in. Tai ehkä vielä kiinnostavampaa on se, mitä valmistajat tarjoavat meille, mitä he ajattelevat että haluamme ostaa. Lisäksi tapaa tekijöitä ja näkee livenä sen valtavan, valtavan massan jonka käsityö pistää liikkeelle.

Raahasin toissa vuonna puolisoni Tampereen messuille ja hän oli ihan käkenä juuri ihmismäärästä. Vaikka mielestäni olen kotona meuhkannut melkomoisesti siitä, että käsityö on tavattoman suosittua, niin kun sen noin livenä näkee niin viimeistään tajuaa. Ehdottomasti kannattaisi messuille viedä semmoinen tyyppi, jonka elämään käsityöt eivät noin ylisummaan kuulu. Ihan menee antropologina se "eka kerta". Luulen kyllä, että nyt on saatava käsityöuskovaista seuraa. Ensiviehätys ei ehkä kanna enää....ahaa, aina kannattaa kysyä eikä tehdä omia johtopäätöksiä. "Miksen lähtisi? -kysyy hän ihmeissään". Antropologia viehättää edelleen! Mutta kuinka kauan jaksaa metrilakulla tallata? Iskeekö rimakauhu viime metreillä?

Messuilta voi ostaa käsintehdyn lahjan ja sepä on kannatettava valinta. Joku sanoisi tätäkin käsityöaktivismiksi ja miksei se sitä olisi.

Jenkkilässä on ollut pari vuotta käynnissä HandmadePledge -kampanja. Idea on, että sitoutuu ostamaan käsintehtyjä lahjoja. Miten hieno ja kannatettava idea! Kampanjan takana ovat The Handmade Consortium eli verkkokauppa Etsy, Craftster, indiepublic, Craft Magazine, Interweave, Burdastyle, The Austin Craft Mafia, Design*Sponge, and The American Craft Council. Tämän vuotisesta joulusesongin kampanjasta en ainakaan ihan äkkiseltään ottanut selkoa. Jenkkilää hämmentää uusi turvallisuuslaki, CPSIA, joka uhkaa käsityöläisten elantoa. Kaikki alle 12-vuotiaiden tuotteet (lelut, kirjat, vaatteet, taide...) kun olisi testattava jossakin ulkopuolisessa instanssissa. Testi saattaa maksaa jopa 400o$/tuote...lisäksi tuotteissa pitää on tuote-erän numero. Tällaisia tuotteita ei saa myöskään antaa hyväntekeväisyyteen, vaan kaikki testaamattomat ja leimattomat tuotteet on tuhottava. Miten älykäs onkaan ollut se, joka tämän lain on keksinyt. Katso lisää vaikka täältä ja täältä.

Siispä, kun EU ei ole keksinyt vielä vastaavaa, niin ME voimme iloisin mielin sitoutua ostamaan käsintehtyä jouluksi ja niitä saa mm. noilta messuilta. Täten, näillä puheilla, sitoudun ostamaan käsintehtyä ja mieluusti lähellä tehtyä tai sitten ns. fair trade-hengessä valmistettua. Erityisesti yritän hankkia eettisesti tuotettua, kierrätettyä ja luomua.

Annan itselleni kyllä luvan ostaa hyväntekeväisyyslahjoja, niitä vessoja ja hyttysverkkoja. Eettisesti eteenpäin!

Työvikseen uutta aaltoa

2009-10-23T17:18:00.002+03:00

Pidän huomenna 24.10 Helsingin työviksessä luentoa, "Tee-se-itse -käsityöläisyys: uusi vaihtoehtoliike?" tervetuloa kuulemaan! Vapaa pääsy. Keskustelua ja kommentteja toivon!

klo 11-12.30 Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C, 3.krs. Alaotsakkeeksi olen tehtaillut tämmöisen: Miten käsityö ja aktivismi yhteenkietoutuvat ja millaisia uusia kulttuurisia jäsennyksiä ns. uuden aallon käsityö tuottaa?

Esitys on riipausta vaille valmis. Aineistoa olisi vaikka millä mitalla esitellä ja kaikenlaisia jäsennyksiä avata. Pintaraapaisulta se just nyt itsestä tuntuu....Kuulijat voivat sitten arvioida miten pystyn ostamaan lupauksen, joka otsakkeeseen sisältyy.

Mainostinpahan nyt itseäni.

Telttavaate - suomalaisen suosikki

2009-10-21T13:21:00.010+03:00

On tässä jotakin kässyäkin saatu aikaiseksi. Viime vuonna ompelimon halvennuksesta ostettu neljä metriä riitti hyvin tähän kauniiseen talvileninkiin - no jäi sitä ylikin. Yritän jälleen, että en ostaisi mitään vaan käyttelisin varastojani. Ikuisuusprojekti.

Huomaan, että mun tekemät vaatteet alkaa olla kaikki kauhean samannäköisiä...olenko vihdoinkin löytänyt tyylini? Tämäkö se on sitten missä tallaan lopun ikääni? Keski-ikä tulla jollottaa, eikös telttoihin pukeutuminen ole siitä varma merkki.

Kangas on ehtaa muovia, mutta vuoriksi pistin kaapissa jo vuosia olleen silkin. Ja sepäs sähköää, jos on oikein liukuvaiset sukkikset. Ehkä olisi pitänyt ottaa hyllystä hyvää, paksua viskoosia, joka on osoittautunut sähköttömäksi myös muovisten päälliskankaiden kanssa. Mutta kun tuo oli just oikean väristä. Kekkasin nääs kätevät hihat joissa ilma vaihtuu tukalassakin tilanteessa.

Pistin helmaan nappivaraston aarteita. Miten niitäkin riittää...? Sain mummolta joitakin vuosia sitten melkomoisen varaston. Hän oli irrottanut kaikista vanhoista vaatteistaan vuosien varrella arvokkaat napit. Älykästä.

On niin kiva tuo asu päällä ja Lontoosta jo pari vuotta sitten tuomani halpissukkikset (vieläkin ehjät!) ei hirviästi sähköä.

Vielä vähän viihdettä :

Tässä hieno animaatio siitä miten ompelukone toimii!

Tiedättehän muuten, että Burdalla on runsaasti ilmaisia kaavoja, joita voi ladata ilmaiseksi koneelleen. Ne tulostuvat aanelkkuina ja sisältävät kuvalliset työohjeet - tekstit enklanniksi. No okei, sinne täytyy rekisteröityä ensin, mutta siinä ei ole mitään kummaa. BurdaStyle on ollut ihan edelläkävijäfirma tässä nettimaalimassa. Heidän sivuillaan on vaikka mitä kivaa keskustelua, kilpailuja sun muuta. Burda, kuten kaikki nykyään, on tietty myös facebookissa ja twitterissä. Kun he vuoden 2007 lanseerasivat tuon verkkomestansa niin slogan kuului "open source sewing", nyt se on korvattu lausahduksella "for people who sew". Silloin ammoisana vuonna 2007 Burdan ajatus oli luoda virtuaalinen ompeluseura, yhteisö ja paikka jakaa ja opastaa. Strategia on onnistunut erittäin hyvin ja BurdaStyle on iso nimi (netti)käsityöharrastajienkin keskuudessa ja virma on saanut hirmuisesti ja laajasti medianäkyvyyttä. Se lienee ollut alkuperäinen tavoite. Meillä Novita on ollut jokseenkin hyvin hereillä tässä web 2.0 hässäkässä. Niin, on muuten Suomen Käsityön Ystävätkin facebookissa! Niin ajantasaista on meillä kässymaailmassa. Ihan ollaan kiinni tässä ajassa.

Käsityön kirjallisuuslista

2009-10-15T15:51:00.009+03:00

Tein joskus viime vuoden puolella ihan huvikseni kirjallisuuslistaa käsityötieteen jatko-opiskelijoille. Ajatus oli, että itse kukin voisi tuoda listaan semmoisia, joita haluaisi suositella muillekin. Kaikillahan on vielä lisäksi ihan spessuopuksia, tässä olisi jotenkin semmoisia "yleisiä". Ajatukseni oli, että kirjalista niinkus kumuloituisi ja hyödyttäisi eritoten alkuvaiheen tutkijaa. No eipä se mihinkään edennyt, jäi jonnekin suljettuun verkkoympäristöön jossa harva käy koskaan saati tule kirjallisuuslistaa katsoneeksi.

Aattelin, että miksei pistäisi listaa tänne blogiin. Ehkä jollekulle voi olla siitä hyötyä. Opettelin nyt samassa syssyssä googledocsin käytön. En keksinyt muuta järkevää tapaa julkaista listaa.

Kirjalistani ei ole mitenkään kaikenkattava ja taitaapa se olla tekijänsä näköinen. Olisinkin iloinen, jos sitä saisi ryhdistettyä. Jos sinulla on ehdottaa jokin semmoinen käsityötä tai käsityökasvatusta käsittelevä teos, jonka soisit listassa näkyvän niin päivitän sen mieluusti listaan. Ehdotukset kommentti-osioon tai sähköpostiin mcollanus ät gmail.com Avainsanana voi miettiä vaikka "käsityöteoriaa", että mikä sen alle menisi semmoisena yleissivistävänä tai must-know, miksei myös nice-to-know -osastona.

Tehtailemani kirjalista ei ole siis mikään täsmälista juuri käsityötieteen jatko-opiskelijalle, vaan ihan yleishyödylliseksi ajateltu kaikille käsityön tutkimusta tekeville. Niin, ja lopussa on journaaleja aiheen liepeiltä - niihinkin voi ehdotella lisäyksiä. Vielä painotan, että tässä ei ole mitään hyvikset/pahikset valintaa tehty ja pahoittelen jos ja kun olen unohtanut jonkun ihmisen tai ihan keskeisen teoksen!

No nyt voit mennä katsomaan !
Mä pistin linkin kirjalistaan myös tuohon oikeaan palkkiin niin pysyypähän koko ajan näkyvissä.

Kulttuurintutkimuksen päivät Jyväskylässä

2009-10-12T18:16:00.004+03:00

Olen unohtanut mainostaa Kulttuurintutkimuksen päiviä, jotka järjestetään Jyväskylässä 11.–12.12.2009. Päivien teema on Teorian käytäntö ja abstraktien deadline on 30.10. Itse ajattelin mennä ihan viihdetarkoituksessa. Paperin väsäämisessä on hirmu homma kuitenkin eikä tuo Jyväskylään meno nyt maltaita maksa. Tiedesessiot ja paneelit on parasta viihdettä junioritutkijalle eikä ne iltapippalotkaan ole ainakaan kaksilla edellisillä päivillä olleet lainkaan kehnommat...Vielä kun on mitä mainiointa seuraa niin jee, jee.

Vielä hieman viihdettä...sammalgraffiti...oh.

Me uusintajat ja uudistajat

2009-10-05T18:27:00.014+03:00

Terveiset Tekstiili- ja teknisten opeliittojen syyspäiviltä, jossa oli järjestäjien mukaan 260 käsityönopea. Vierailin siellä lauantaina, pidin puheenvuoronkin otsakkeella Käsityökasvattajat: uusintajia vai uudistajia. Lyhyesti sanottuna siitä, että käsityökasvattajien kannattaisi mennä juurille, kohdistaa kriittinen katse käsityöhön ja itseen käsityökasvattajana. Miten näytämme käsityön opettajina, tutkijoina, järjestöaktiiveina? Miten perustelemme sen, mitä rajaamme pois? Näemmekö tradition muuttumattomana vai kehkeytyvänä ja ajattelemmeko ehkä “innovaation” sellaisenaan olevan uudistamista. Mikä on käsityökasvattajan subjektipositio?

Ei siis mitään yllättävää taholtani. Sain positiivista palautetta, kiitos! Pelkäsin pahinta eli täyttä hiljaisuutta. Kriittisesti asioita tarkasteleva puheenvuoro on jännittävä pidettävä. No, toisaalta ne, jotka eivät oikein välittäneet sanoistani pitivät varmaan mölyt mahassa...Kriittisyydellä en tarkoita vastakkainasettelujen rakentamista, kun mitään “oikeaa” vastausta ei ole. Pitäisi vaan tajuta oma positionsa. Homma on nimenomaan siinä, että pitäisi mennä juurille ja katsoa peiliin. Yrittää katsoa vieraan silmin, toisin. Tavan takaa ;) Se on ihan mahtavaa, kun tajuaa suhteita, syitä ja selkeyttä mutkikkuuteen. Ja mikä parasta, monimuotoisuus säilyy. Lähetän mieluusti puhettani, jos enempi kiinnostaa. Sähköpostissakin voi kysellä: mcollanus [at] gmail.com.

No. Päivillä oli jos jonkin sortin näytteilleasettajaa. Sisääntuloaulan olivat vallanneet järeät ja vähemmän järeät laitteet teknisen työn opetukseen. Valitettavasti en jotenkin niihin tullut tutustuneeksi, kun aika meni tuttujen kanssa jutellessa. Olisi ehkä pitänyt. On säälittävää, miten vähän ymmärrän teknistä työtä. Enkä nyt tarkoita ainoastaan niitä tekniikoita vaan niitä perusteluja ja virtauksia, joita siihen liittyy.

Ihan paras myyntipöytä oli kuitenkin tekstiiliopejen senioriklubilla. Eläkkeellä olevat tekstiilityön opet olivat päättäneet luopua kirjahyllyjensä aarteista ja järjestivät kirppiksen. Ostin Ester Perheetuvan Kutokaa kuviollisia kankaita (1931) täydentämään kivasti muita tuon aikuisia opuksia hyllyssäni, joita selailen lähinnä huvikseni. Käsityön oppikirjat ja oppaat ovat tosi kiinnostavia. Ehkä rupean satsaamaan niihin enemmän. Sain vihdoin Eeva Haaviston Tyttöjen käsityöt -kirjan vuodelta 1945. Olen sitä aina välillä vilkunnut nettidivareista. Ostin myös Tyttöjen käsityön oppaan vuodelta 1966, joka kirjoja myyneen Sinikka Hovin mukaan on ensimmäisen käsityönopetuksen oppikirjan. Luulen, että Sinikka viittasi siihen, että kyseinen teos on ensimmäinen Kouluhallituksen hyväksymä oppikirja kansalaiskoulujan varten. Sitten sain hyllyyni vihdoin myös Ulla Suojasen Käsityökasvatuksen perusteet (1993). Sitä olen opinnoissani tavannut. Lisäksi haaviin tarttui retroherkku tunkkaiseksi luullulta 70-luvulta: Luo leikiten. Tekstiilikäsityö (1973), joka on Kristiina Elon, Viljo Hämäläisen ja Sirkku Kananojan huumorsävytteinen ja samaanaikaan täyttä asiaa oleva oppikirja tekstiilityöhön.

Keräilen vanhoja käsityökirjoja sitä mukaa kun niitä tulee vastaan. Niistä oppii älyttömästi ja tajuaa, miten aivan tismalleen samat asiat ovat puhuttaneet käsityökulttuurissa aina. Jokainen sukupolvi keksii saman pyörän uusiksi, jokainen sukupolvi kamppailee samoja uudistuksia kohti. Uusintamista vanhoista teoksisa on helppo löytää. Uudistamisen esiinnostaminen vaatisi pitkällisempää paneutumista. Tutkimusta, haa. Olisi älyttömän mielenkiintoista tutkia vaikka käsityön oppikirjoja tästä uusintamis – uudistamis -näkökulmasta. Anyone?

Näistä ostamistani oli hauska havaita, että jokainen aloitettiin valittelulla siitä, kun käsityön oppikirjoja on niin vähän. (Luo leikiten -teos ei sen sijaan sisällä minkään sortimentin johdantoa tai muutakaan tekstiä.) Eeva Haavisto (1945) perustelee kirjansa julkaisemista alkusanoissa: “Käsityönopetuksessa on ollut tuntuvana haittana oppikirjan puute”. Tyttöjen käsityön oppaan (1966) laatinut ryhmä Helsingin oppikoulujen käsityönopettajia kertoo, että “Käsityön oppikirjaa on jo kauan kaivattu koulutyttöjen käsityönopetuksen tueksi”. Ulla Suojanen (1993) toteaa saman “Käsityökasvatuksen perusteosta on kaivattu jo vuosia”. Heh, jos nyt kirjoittaisin tuollaisen opuksen, veikkaanpa että aloitukseni olisi aivan jotakin tuon suuntaista. Suojasen opus kun lienee tuorein perusteos aiheesta...

Tässä lisää kevyttä käsityöanalyyshia hyiseen syysilmaan. Eeva Haaviston teoksessa on paljon kansallisuuspuhetta. Haavisto rakentaa kuvaa suomalaisesta käsityökulttuurista muuttumattomana ja juuri meille ominaisena erikoisuutena, johon ei vieraita vaikutteita saisi päästä. Esimerkiksi: “...on kuitenkin ennen kaikkea muistettava, että meidän suomalaisten kohdalla kotimme on suomalainen koti, jota varten valmistamme vain sellaista, joka on meille tuttua ja kotoista, ja viettomme muukalaista". (s. 143) --- “Suomalainen mieli on enemmän mietiskelyyn ja haaveiluun taipuva kuin käytännölliseen elämään ja sen eri aloihin....on myös viime aikoihin asti väitetty, ettemme me kansantaiteen alalla ole kyenneet aikaansaamaan mitään, joka olisi puhtaasti suomalaista. Tämä on toki onneksi vieraalta taholta tullut väite, joka voidaan helposti kumota. Meillähän on erittäin rikas ja harvinaisen omintakeinen kansantaide, jonka maineikkaimpia edustajia ovat ryijyt, raanut, esiliinain ja päähineiden koristeet, reikäompeleet, nauhat sekä kudintyöt.” (s. 146)

Silti Haavistokin viittaa kulttuurin muuttumiseen: “Selvänä todisteena siitä, että mallit ovat kansan oman mielikuvituksen luomia eikä jäljennettä, on myös se, että ne ovat olleet jatkuvan kehityksen alaisina". (s. 146). Haavisto tuntuu tasapainoilevan suomalaiserityisen, olemuksellisen ja muuttumattoman käsityökäsityksen välillä vaikka samaan aikaan vihjaa kehittymisen merkitykseen. Haaviston teos on erinomaista ajankuvaa. Tuolloin 1945 oli kansallisuutta yritettiin kiivaasti tuottaa ja puhunnoissa oltiin melkoisen suoraviivaisia. Kansallisuutta tuotetaan käsityössä ja käsityön kautta edelleen. Olisi mielenkiintoista selvittää, miten kansallisuutta tuotettiin käsityössä vaikkapa siinä kohden, kun liityimme Euroopan Unioniin tai vähän myöhemmin globalisaatiokeskusteluissa.

Myös sukupuoli on erinomaisen mielenkiintoinen käsityöhön liittyvä kategoria. Tästä on tehty jonkin verran tutkimustakin, mutta työsarkaa riittää. Esimerkiksi Sirpa Kokon väikkäri ja Sanna Tuokon gradu. Aiheesta väikkäriä tekevän Hanna Guttormin juttuja kannattaa myös seurata. Haavisto toteaa esimerkiksi: “Naisella on tämä taito [henkevöittää aineellista] vaistona”. Tyttöjen käsityön oppaan tekijät puolestaan: “kouluikäisten tyttöjen on kokemuksemme mukaan vaikea ymmärtää tiivistä tekstiä, olemme antaneet kuvien puhua puolestaan”. Sukupuoli on ollut käsityössä aina keskiössä. Sukupuolijaolla on pitkä, pitkä historia. Sitä on älyttömän vaikeaa murtaa, niin syvällä se on käytännöissä. Eräs tekstiilityön ope kertoi juuri syyspäivillä, että rehtori oli esitellyt hänet koulussa uutena “tyttöjen käsityön opettajana”. Siis vuonna 2009. Oh.

Työkasvatuksellista ja perusluterilaista otetta löytyy tästä Luo leikiten -teoksen aloittavasta piirroksesta, jossa Laiskamato kysyy "Lihotatko minua?". Tässä on huumoria! Jolla on kivasti kuorrutettu sama vanha vaatimus oikein tekemisestä, kärsivällisyydestä, pitkäjänteisyydestä. (en muuten tiedä onko rikollista julkaista tuota kuvaa blogissani...ehkä?)

Ja miten tutun kuuloinen on Ulla Suojasen 16 vuotta sitten kirjoittama valoisa tulevaisuuden kuva: “Vielä pari vuosikymmentä sitten suhtauduttiin käden taitohin vähätellen ja arveltiin teollisten ja automatisoituvien työprosessien syrjäyttävän ihmisten käsin tekemän työn. Tällä hetkellä tilanne on muuttumassa ja käden taitojen arvostus kohoamassa. Sekä tuotantoelämässä että kulttuurin piirissä tapahtuvat yhteiskunnalliset muutokset tekevät mahdolliseksi palaamisen lähemmäksi inhimillisiä perusarvoja. On opittu, että tieto ja taito eivät ole vaihtoehtoisia tai toisilleen vastakkaisia ilmiöitä vaan käden taidot ovat osa ihmisen älykkyyttä. Myös työelämän piirissä tapahtuva kehitys antaa aiheen uskoa, että käsityötaito nousee arvossa”. (s.8)

On siis mentävä juurille tiedostaakseen, ymmärtääkseen. Juurille meneminen ei ole vain historiankirjoihin viittaamista vaan pitkällisten kehityskulkujen nuuskimista ja löydösten kontekstointia. Täytyy etsiä syitä ja seurauksia. Ihmetellä, että mitä hittoa.

PS. Käsityön kehukampanjaa kannattaa aina silloin tällöin vilkaista. Tällä hetkellä on neljän ihmisen kehuja luettavissa. (pitäisikö perustaa kura-kampanja, niin saataisiin selville kaikki ärsytyksetkin?)

Neulegraffiteista affektiiviseen opetukseen

2009-09-29T13:06:00.000+03:00

Aavistelen, että neulegraffiteja tehtaillaan yhdessä jos toisessa koulussa tänä syksynä...kun "alakulttuurinen" muuttuu mainstreamiksi, väistämätön seuraus on että oppilaiden keskuudessa neulegraffiti on ennen pitkää "so yesterday", uusi "tuunaus" (ellei ole jo...iik). Vai onkohan tämä vaan omassa päässäni, että sana tuunaus on jotenkin nolo, tekopirteä, mukanuorekas ja metaforisesti keski-ikäinen? (ihan kuin mä itse! Sillä erotuksella että taidan olla jo ihan faktisestikin keski-ikäinen) Niin ja mitä enemmän mä jankutan näistä graffiteista sen nopsammin ne tuunaistuu.

Oli miten oli, rautaa on taottava kun se on kuumaa. Vai miten se meni? Hyviä teinien lähellä olevaa aihetta kässätunnille ei tuosta vaan löydy. Varsinkin jos ope sellaisia itsekseen miettii. Bombatakaa siis tekstiilein!

Katja Halosen blogissa on nyt kaikkien ladattavissa neulegraffiti-opetusmateriaali. Sieltä vaan hakemaan. Katjan opetuskokonaisuudessa neulegraffiti ymmärretään ympäristötaiteeksi: oppilaiden tehtävänä on miettiä miten neulegraffiti muuttaa ympäristöä ja mitä sillä halutaan viestiä. Oppilaiden tehtävänä on pohtia, miten neulegraffiti sopii ympäristöönsä.

Mietin, että tätä tekstiilibombausta voisi virittää ympäristötaiteesta myös toiseen suuntaan, kansalaisvaikuttamisen kanavaksi. (ah, mä toistan itseäni...)

Tuli vaan taasen mieleeni, kun tapasin eilen taidekasvatusalan Fulbright proffan Therese Quinnin. Hänellä oli mielenkiintoinen kuvaus eräästä oppitunnista tulevassa taidekasvatusta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta käsittelevässä artikkelissaan Slow, Active, and Surprising: Remaking Teaching Through the Arts. Lyhyesti: teinit meuhkaavat, opettaja yrittää saada äänensä kuuluviin tuloksetta kunnes ilmoittaa, että luokkaan tulee tänään vieras. Noh, sisään astuu suuri satiini-samettinen, rubiinin, violetin ja magentan värinen vulva, joka ilmoittaa että tunnin aiheena on seksuaaliterveys ja anatomia on siinä aivan oleellinen opittava. Vierailija, vulva, vastailee oppilaiden kysymyksiin ja kertaa naisen anatomiaa varsin konkreetilla tavalla.

No, mikä tässä on pointtina ja miten, herranjestas, tämä liittyy neulegraffiteihin tai käsityötunteihin? Theresen mukaan opetuksen tulee olla tunteita herättävää ja opettajien pitäisi vastustaa kaikenmoista standardointia ja purkaa tiukkoja rajoja opetuksessaan. Artikkelin esimerkissä oppilaiden hämmenys hälveni ja opettajakin yllättyi miten aihe herätti asiallista keskustelua ja nuoret saattoivat kysyä oikeasti heille tärkeitä kysymyksiä. Therese väittää, että opetuksen pitäisi yllättää, opettajan antaa yllätykselle mahdollisuus. Heittäytyä itsekin, niin oppilaatkin uskaltavat. (että kostyymit vaan niskaan kun astutte luokkahuoneisiin)

En ajattele tuota terveysvalistusta ideaaliesimerkkinä, mutta tulipahan siitä mieleeni, että neulegraffiti voisi toimia tällaisena yllättäjänä ja rajojen rikkojana. Itsessäänhän se ei sitä ole. Kuten mystinen lukijani -m- kommentissaan huomautti, neulegraffitikin on omalla tavallaan roskaamista. (asia on tietysti paljon mutkikkaampi) Mutta, jos neulegraffiti on esteettisin kriteerein arvioitava "teos", uusinnamme käsityönopetuksen ikiaikaista tavoitetta funktionaalisesta ja käyttökelpoisesta tuotteesta. Täytyykö opetukseen välttämäti ottaa aina ja iänkaiken suunnittelu- ja valmistusprosessi keskiöön? Motivoiko nuorta neulegraffitin tekijää tämä tuotesuunnittelun näkökulma?

Entäpä jos tarkastelisimme käsityötunneilla sitä, miten käsityö voi olla kannanotto ja miten taidolla voi pyrkiä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Uskaltaisimmeko opettajina politisoitua? Parempaa kouluruokaa! Liian suuret ryhmäkoot! Kognitiivisesta oppimiskäsityksestä holitiseen! Hands on! Materiaalisuus on ihmisenä olemisen ytimessä! Lähidemokratia! Paikallistason vaikuttaminen! Tai mikä parasta, kysyisimme oppilailta itseltään. Teini ei välttämättä ole liekeissä noista edellä mainituista...

Minä ainakin haluaisin kasvattaa aktiivisia kansalaisia, jotka uskovat ja tuntevat että juuri he voivat vaikuttaa. Onhan nyt YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuosi, jonka pääteemana on lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluiksi. Politiikka on muutakin kuin puoluepolitiikkaa. Kuten oikeusministeri Tuija Brax hiljakkoin totesi, demokratian tulee näkyä ihmisten arjessa ja se on myös lasten oikeuksien sopimuksen neljännen perusperiaatteen keskeinen sisältö. Braxin mukaan "Demokratiakasvatus on yksinkertaisimmillaan yhteiskunnallisten tietojen, vaikutustaitojen ja osallistumishalujen synnyttämistä. --- Kiinnostuksen herättämiseksi nuoret tarvitsevat aitoja osallistumisen kokemuksia."

Niin just! Ei opettajan tarvitse miksikään viihdetaiteilijaksi ryhtyä, mutta tunteilla on tässä mieletön merkitys. Kyllä me sen kaikki tiedämme. Kun saa affektin päälle, saa aikaan jossun mitä. Affekti on minusta oiva sana. Se kuvaa tietoista tunnetilaa, jotakin merkityksellistä, sykäyttävää, intohimoista, liikauttavaa. Pienesti tai isosti. Vaikka meillä on pisa-tutkimusten mukaan maaaaaaaailman älykkäimmät (!) oppilaat, he viihtyvät erittäin huonosti koulussa. Jos oppilaassa jokin affekti pukkaa päälle, se taitaa olla negatiivista sorttia. Uskon siihen, että kun tuntee itsensä merkitykselliseksi ja ymmärtää positionsa toimijana eikä vastaanottajana, tunneilmastokin kohoaa plussan puolelle. Affektit edellyttävät yllätyksellistä opetusta, jonka lopputulos ei ole ennalta-arvattavissa. Affektin idean vakavasti ottaminen myös opetuksessa voisi tehdä koulunkäynnistä mielekkäämpää. Myös opettajalle.

Voi mitä mä keksinkään mun syksyn metodologian kursseille ;) Be aware!

Paperihelmista rannekoru

2009-09-22T16:27:00.003+03:00

Vihje tutkimusaihetta miettiville. Valitse hauska tutkimuskohde, jonka parissa aika ei käy tylsäksi! Aineistoissani tänään seikkaillessani huomasin, että Craftzinessä on Stephanie Scheetzin hyvä, kuvallinen ohje paperihelmi-koruun.

Hassua, mulla on just tämmöinen Afrikasta tuliaislahjana saatu rannekoru, joka ei tosin ole paperihelmistä valmistettu. Pari päivää sitten mietin juuri, pitäisiköhän tehdä paperihelmistä semmoinen. Hyläsin kummiskin idean, kun aattelin että se ei ole ehkä nysväystä mun makuun. Mutta here you go. Tästähän saisi kouluun kivan integraatioprokkiksen englannin ja tekstiilityön kanssa ;)

Käsityö kansalaisvaikuttamisena

2009-09-21T16:44:00.013+03:00

Käsityötä ei tavata ajatella aktivismiksi tai vastakulttuuriksi. Käsityö on mielletty ennemminkin kulttuurin uusintamiseksi kuin pyrkimykseksi uudistaa ja muuttaa. Käsityö liittyy kotiin, arkeen, ajanvietteeseen. Käsityö ei ole mitään undergroundia.

Oisko noin?

Käsityöaktivismi, sanahirviö, posibl, mutta pistää heti miettimään mistä on kysymys. Miten muka käsitöitä tekemällä voi vaikuttaa? Siis häh, mitä aktivismia neulominen muka on? Tarkoittaako aktivismi että pitäis olla jotenkin radikaali? Ettei vaan, apua, poliittista. "Ei kiinnosta". "Jotain kettutyttömeininkiä?". "Kun nyt näistä omista hommista selviäisi". "Mä haluun vaan nauttia tästä käsityön tekemisestä ihan rauhassa". "Emmä haluu leimautua mikskään aktivistiks". "Mä oon jo liian vanha tollaseen".

Niin....

Radikaali tarkoittaa juurille menemistä ja poliittisuus on läsnä kaikkialla. Siitä pitää tulla tietoiseksi. Jokainen valinta vaikuttaa johonkin, rakentaa maailmaa jollakin tapaa. Kyllä kaikki tämän tietää. Usein muutos vaikuttaa itsestä aika kepoisalta, mitäpä sitä nyt tavallinen arkitallaaja ihmeempiä voi *vaikuttaa*. Käsityöläinen.

Mietitäänpä hetki ja otetaan ekaksi yhteyttä Empiriaan.

Case tältä päivältä. Miia: "Ois niin kiva tehdä sanomalehtikoruja illalla, sehän ON ekoa. Tarvitsisin kuitenkin lukkoja, renkaita, ketjua...." Minkä vaihtoehdon kansalainen Miia valitsee: a) tukkimies, ääs tai koo, b) pienyrittäjän (netti)kauppa, c) kirppis! jäteastia! d) juu, onhan mulla vanhoja käyttämättömiä koruja, jotka voisin ekaksi tsekata. Vastaus: Miia turvautui beehen ja deehen. Jos ei omat jämät riitä, niin pyrin M rimpulee ainakin keskittynyttä kauppaa vastaan. Ekskjyys see vaihtoehdon hylkäykseen: "ei juuri tänään realistinen". (M=pikkuisen laiskamato)

Mutta, käsityöläinen ei ole vain kuluttaja, vaan myös tuottaja, uuden synnyttäjä! Millaista uutta synnytän, mihin käytän taitoani? (oi oraakkeli)

Aktivismi on toimintaa, poliittisuudesta tietoiseksi tulleen ihmisen halua vaikuttaa asioihin, ryhtyä toimeen. Entä käsityö + aktivismi? Tilkkupeitto Venäjälle? Nukke Unicefille? Sukat kansanedustajille?

Kyllä! Mutta voi se olla muutakin. (ja miksi ihmeessä pitää tehdä juuri ne villasukat...)

Käsityön voi tietoisesti artikuloida esimerkiksi anti-kapitalismiin - tekemällä itse vastustan hikipajojen halpatuotantoa, kaikensortin massakulttuuria ja kertakäyttökulttuuria. Välitän laadusta! Anti-kapitalistikäsityöläisen pitää toki olla tietoinen siitä, että käsityötarvikkeidenkin markkinat ovat bisnes...Ympäristöpoliittinen teko on kiinnittää huomiota siihen, millaisia materiaaleja ostaa. Voisinko käyttää kierrätysmateriaalia? Mites ekologinen se bambu nyt olikaan....? Voin myös kässyillä kannanoton tekemiini tuotteisiin vaikkapa KnitPro:n avulla. Materiaaleilla, muodolla, tekstuurilla voin vihjata hienovaraisemmin. Tietynlaisella estetiikkalla voin yrittää rikkoa käsityön, taiteen ja designin rajoja. Tietoisesti.

Käsityö on aina ollut väline protestiin. Feministit niin ekassa, tokassa kuin kolmannessakin aallossa ovat käyttäneet käsityötä kantaaottavana esimerkkinä. Paitsi käsin tehdyin pamfletein, käsityö itsessään, käytänteenä, on ollut keino keskustella naisen asemasta. Joko niin, että käsityö on mitä pahimmoinen osoitus naisen alisteisesta asemasta tai sitten käsityö voi toimia keinona näyttää että naisten tekemä työ / "naiskulttuuri" on arvokasta. 2000-luvun alun käsityöaallottaret pyrkivät osoittamaan, että feministikin voi olla uskottava neuloessaan sukkia, että kotiaskare "käsityö" on urbaani ja katu-uskottava. Juuri nyt uusdomestisuus (pahoittelen vierasperäistä sanaa) leikittelee kotirouvuudella.

Käsityöaktivistin kannattaakin organisoitua. Neulekahvilat on poliittista toimintaa, mutta voisiko kahviloiden poliittisuutta viilata yhteiskunnallisempaan suuntaan? Esimerkiksi Forssassa on toiminut jo pitkään Ompelukerho, naisten toimintaryhmä, jonka tavoitteena on vaikuttaa asioihin paikallisella tasolla. Sen sijaan että kirjoittelisin koneella, olisin vihdoinkin voinut ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä Kulttuurikahvila Hertan ompelukerhoon, jossa on nettitietojen mukaan keskusteltu aiemmin mm. kansalaisaktivismista ja naisen asemasta. Mitä väliä, että se alkoi jo klo 17 ja silloin piti kirjoittaa isoa Veetä?

Neulo mielipiteesi, ompele kantasi, kokoonnu, organisoidu, tule kaapista! Julista tai vihjaa hienovaraisemmin. Sinä käsityöläinen, harrastaja tai pro. Pysähdy hetkeksi ja mieti. Aloita. Uskalla.

Arvon bloggaajakin voisi vähän terästäytyä...

PS. käsityöaktivismi on käännös Betsy Greerin lanseeraamasta käsitteestä "craftvism", joka alunperin tarkoitti craft+activism=craftivism, mutta sittemmin Greer näkyy käyttävän myös muotoa art+craft=activism. Betsyn sivujen ja blogin kautta pääsee katselemaan paljoa mielenkiintoista.

Uusi neulegraffitikirja sekä designtori Mansessa

2009-09-15T16:41:00.008+03:00

Kaikki trendikkäät opet ja muutenkin uudella aallolla surffaavat: neulegraffiteista on ihan just ilmestynyt kirja "Yarn bombing: the art of crochet and knit graffiti". Enklanniksi on tuo, mutta miksei tämä voisi olla graffiti-blogien lisäksi hauska luokkahuoneen inspiroija. Koetan olla tilaamatta tätäkin hyllyyni...Nämä on kyllä niin mielenkiintoista ajankuvaakin. Näyttäisi olevan "ihan klassikoita" kuvattuna tuonne. Kanadalaisilla kirjoittajilla Mandy Moorella ja Leanne Prainella on myös samanniminen blogi. Neitoset tutustuivat Stich & Bitch -kahvilassa 2005. Molemmilla on arts/design college -tausta, kuten aikas monilla näistä nykykäsityöläisistä ja siinä liepeillä olevista indie-pörheltäjistä.

Olen ihan satavarma, että piakkoin joku suomalainen kustantajakin tarttuu ideaan ja kääntää tämmöisen graffiti-kirjan. Kuulemma Mitä Missä Milloin 2010 -laatuopukseenkin tulee neulegraffiti-ilmiö. Knitsean Elinan pitäisi nyt tehdä kirjaehdotus johonkin! Suomenkielistä käsityökirjallisuutta ei ole koskaan liikaa.

Mutta sitten huima menovinkki: Mansessa on DesignOn-tapahtuma käynnissä. Niin, Tampere on Design-kaupunki, jos et vielä sitä tiennyt. Erityisen kiinnostava on ensi viikonlopun Designtori Ojakadulla klo 12-18. Kaikki tosinimet on ihan itte paikalla myymässä tuotteita, mm. varastokamaa edullisesti! Nähdään siellä!

Käsityön kehukampanja

2009-09-14T19:39:00.003+03:00

Kiivasta käsityösyksyä! Minna Matinlauri on lanseerannut käsityön kehukampanjan! Tosi mielenkiintoinen idea haastaa käsityön opettajia ja tutkijoita (ehkä muitakin???) pohtimaan mikä käsityössä "hurmaannuttaa ja hullaannuttaa". Hee! Jee! Mitä mielenkiintoista sinne tuleekaan? Minna haastoi mut kirjoittamaan niiiin kauniilla tavalla että tartuin tietty heti ideaan. Haa, varokaahan, saattaa haastetta tippua emeileihin, kukaan ei ole turvassa!

Olenkin soiminut itseäni, kun en saanut raapustettua mitään sinne blogiin silloin toukokuun Taidon ja taiteen tulevaisuuden voimaa -semman jälkeen...Mikä lapamato. Mahtia, että Minna potkii pikkuisen persuksille. Sillai kivalla tavalla, kehuilla saa paljon aikaan ;) Tällaista kivaa ja omaehtoista aktivointia tarvitaan, että jaksaa kaiken kuran ja tylsän mitä roiskuu joka tapauksessa silmille.

Ooo! Minna on niin superinnostava, kekseliäs, luova ja aikaansaapa tyyppi! Ja tietenkin mahti pedagogi, käsityöhön innostaja. Tätä nykyä hän on normaalilyseon tekstiiliope Helsingissä. Vaklasin pikkuisen, että opehan on pistänyt aivan mahtavat blogit pystyyn: neulegraffiteja ja tuunausta heti syksyn alkuun. Saakohan sinne mennä kommentoimaan? Eikös olisi aika kivaa oppilaillekin huomata, että ei sitä ihan ulkoavaruuksiin kirjoitella?

Blogi opetuksessa vaikuttaa toimivalta ja vaivattomalta idealta, eikä näytä olevan ongelmia kuvien kanssakaan. Jos oisin ope, niin pistäisin koulublogia pystyyn!

Kommentoi! Integraatio: uhkasta mahdollisuudeksi

2009-09-11T17:19:00.005+03:00

Integraatio-juttuni on valmis ja verkossa luettavissa. En vielä tiedä mihin Pirjo sen pistää, mutta ainakin toistaiseksi se löytyy täältä. En ole mikään nettivelho saati koodaaja, en siis osannut tehdä mitään kommenttiosiota tuohon sivuun, joten tämä postaus toimikoon kommenttialustana.

Rohkeita kommentteja kiitos, anonyymisti tai nimellä. Ajatuksia, kokemuksia, huokauksia, ilahduksia, suivaannuksia, toivoja ja epätoivoja - antakaahan kuulua!

How-to wiki ja open education

2009-09-05T13:55:00.009+03:00

Mitenhän mä tähän jouduin, kun piti artikkelia kirjoittaa...Muistan joskus jotenkin hämärästi tästä kuulleeni, mutta aika on noloa, wikiHow on ollut jo vuodesta 2005 pystyssä! Se sisältää reilut 60 000 artikkelia laidasta laitaan - myös runsain mitoin kässyä. Kyseessä on siis verkossa oleva tee-se-itse -manuaali, johon kuka tahhaa voi kirjoittaa ja muokata. Samanlainen kuin Wikipedia. Sinne vaan kurkkimaan ja tekemään.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan kirjoittanut mitään mihinkään wikiin. Sekin on tosi noloa. En tiedä oikein miksi, koska todella kannatan tuollaista open access -toimintaa. Ja niitähän riittää, onneksi. Mutta aika vähän niistä elämöidään tai sitten seuraan vääriä medioita ja hengaan erikoisten ihmisten kanssa. Sitä paitti wikipediaan kirjoittamalla voi varmasti vaikuttaa - niin moni sinne googlettamalla eksyy ja ainakin vilkaisee artikkelia.

WikiHow:n lisäksi toinen mielenkiintoinen on ccLearn. Vuonna 2007 perustettu yhteisö, joka edistää avointa oppimista ja opiskelua (open education). Ajatuksena on, että tieto on yhteistä omaisuutta, yhteiseksi hyväksi ja sen tulisi olla vapaasti saatavissa. Tämä open education recourses (OER) linkittyy siis open source -ideologiaan. Kannatan ehdottomasti! Käspaikkahan on juuri näitä molempia edellä mainittuja.

Muistan silloin ennen vanhaan (huumoriosuus) 2000-luvun tvt-hypessä (nyk. ICT), kun puhuttiin, että suomalaiset yliopistotkin nyt rupeavat nettoamaan tekemällä maksullisia verkkokursseja. Nyt en ole sellaista puhetta vähään aikaan kuullut, vaan saapa nähdä kulkeeko ajatus taas kohta sinne suunnille, nyt kun olemme "itsenäisiä". Eli kun pitää ruveta haalimaan rahaa jostakin. (onneksi meillä helsingissä on jorma niin ei tästä tarvitse hätäillä)

En voisi kuvitella, että rupeaisin rahastamaan vielä ekstraa jostakin tekemästäni oppimateriaalista - siis jos palkka juoksisi veronmaksajien rahoista. (Jos nyt joku edes olisi valmis matskujani ostamaankaan) Tai panttaamaan jotakin virkanaisena tekemääni jossakin verkonnurkassa salasanojen takana. Hieman eri juttu olisi, jos mulla olisi joku firma ja työni olisi tosiaan myydä matskua. (Tuo on kyllä sekin aika kaukainen ajatus). Sitä paitsi usein on niin, että ei se oppimateriaali ole se "tuote" (anteeksi kirosana) vaan se miten opettaa...

Periaatteeni on, että jos mun jutuista joku hyötyy, olkaa hyvä, mutta ei saa kaupallistaa eikä viedä omiin nimiin. Muokata saa, käyttää saa ja alkuperäistekijä on kohteliasta mainita. Siksi pistin tänne blogiinkin cc-lisenssin. Täällä olevia kuvianikin saa siis käytellä jos tahtoo.

Integraatiosta Turuus

2009-09-03T19:49:00.004+03:00

Terveissii Turuust! Olin Konstilassa puhumassa integraatiosta ja plokkaamisestani. TOP-keskus, joka koordinoi ja ylläpitää Konsteja, oli muuttanut uusiin hienoihin tiloihin Kupittaalle elikkäs kuppikseen.

Yritin sanoa jotakin ajatuksia integraatiosta, jäsentää hieman mutkikuutta niin, että olisi jokin tarttumapinta. Konstit on niin makee idis (ja käynnissä oleva käytäntö) ja integraatiossa piilee vaikka mitä hienoja mahdollisuuksia! Integraatiohan ymmärretään vaikka miten: yksi ajattelee sitä peikkona, joka imaisee kaikki yksilöt, joku koulutuspoliitikkojen salajuonena vähentää vaikkapa tt-aineiden tunteja, mutta suurin osa mieltänee integraation jonkin sorttisena temaattisen, ilmiöpohjaisena tai ongelmalähtöisenä opetuksena. Tätä ilmiöpohjaista integraatiota yritin/yritän käsitteellistää. Sitäkin kun on montaa sorttia.

Jaottelun apuna olen käyttänyt käsitteitä monitieteinen, tieteiden välinen ja poikkitieteellinen. Ensin mainittu, siis monitieteinen tarkoittaa, että on jokin teema, johon jokaisessa oppiaineessa käydään käsiksi. Tästä esimerkki on vaikka luonnonväriaine-prokkis, jota on monissa kouluissa vedetty. Tieteiden välinen (tai ehkä paremmin tiedonalojen välinen) tapa on sitä, että etsitään joitakin yhteisiä risteämäpaikkoja ja sitten siellä risteyksessä rakennetaan yhteyksiä eri oppiaineiden välille. Tt-aineissa vaikka “ilmaisu” voisi olla tällainen risteysasema. Voisi miettiä mitä on “ilmaisu” käsityössä, kuviksessa, köksässä, liikunnassa ja musiikissa ja sitten siltä pohjalta rakentaa jokin kokonaisuus. Poikkitieteellisessä tuo oppiaine-jako katoaa kokonaan. Lähtökohtana oppiaineen sijaan on “ongelma”, jota ryhdytään ihmettelemään sellaisenaan, ei jostakin oppiaineesta käsin. Esimerkiksi käy arkkitehtuuri-projekti, jota on tehty tutkivan oppimisen näkökulmasta – se ei varsinaisesti edusta mitään oppiainetta, kuten projektia vetänyt Pirita Seitamaa-Hakkarainen on kirjoittanut. Kahdessa viimeksi mainitussa kysymys olisi yhteisopettajuudesta.

Ajattelen, että kun ymmärtää erilaisia tapoja integraatioon, tai osaa käsitteellistää niitä, on vahvemmalla myös koulutuspoliittisessa väännössäkin. Nyt juuri kaikki pelkäävät, miten käy uudessa opsissa itse kunkin oppiaineelle. Saammehan varmasti lisää tunteja? Tai pidettyä nämä “vähät”. (kaikillahan on aina liian vähän) Jokainen osaa kyllä puolustaa omaansa ja jokainen oppiaine löytää perusteluja välttämättömille tuntimäärien lisäyksille. Pahimmoillaan tuo tuntijako-probleemi ajaa opettajat omiin nurkkiinsa, liittoineen päivineen ja estää yhteistyön.
Aina on niin paljon rakenteellisia esteitä joihin vedota (ja jotka ovat toki todellisia).

Integraatio edellyttäneekin rohkeutta, mehän olemme loppujen lopuksi aika pelokkaita. On helppo tehdä sitä mitä aiemminkin ja on vaikea luottaa siihen, että muuttunut sisältö ja ne puuttuvat entiset eivät ole vahingoksi. Opettaja kokee ymmärrettävästi vastuuta siitä, että hän tulee siirtäneeksi edustamansa oppiaineen yleissivistyksen tuleville polville. Mutta mikä on yleissivistystä? Eihän opsit ole loppujen lopuksi kovinkaan pilkuntarkkoja. Miten löytää aika ja tila yhteiskehittelylle? Odotammeko aina ohjeita ylhäältä vai voisimmeko järjestää itse? Vaikka pienesti?

Toivottavasti reissustani jäi jollekin jotakin idistä. Olen kirjoittanut Konsteille oikein tekstinpätkän, niinkus artikkelin, integraatiosta ja laitan sen verkkoon pikimmiten, jos saisin siitä hypertekstin...Linkin pistän tietty tänne plokiinkin.

Kontekstien käsityö

2009-09-02T16:25:00.003+03:00

Sain eilen postissa Joanne Turneyn the Culture of Knitting -kirjan. Ei, en tosiaan ole vielä ehtinyt lukea sitä. Johdanto suoritettu ja ensimmäisessä luvussa mennään, mutta voi jo nyt sanoa, että kyllä tämäkin opus on erityisen mielenkiintoinen. Aika kiitollista olla käsityön tutkija juuri tässä ajassa, kun viime vuosina on ilmestynyt (ja aina vaan lisää tulossa) monia nimenomaan käsityöteoria -kirjoja (vai kumpaa tuossa nyt kannattaisi kursivoida). Onkohan tämä nyt alkusyksyn innostusta, mutta olen tästäkin teoksesta hitsin innostunut! (no emmä nyt pöhköjä kirjoja tilaisikaan...) Ja onko sen nyt väliä, jos vanhat merkit pitää paikkansa niitä suivaantuneita ja kriittisiä viestejä kyllä kehkeytyy.

No, Turneyn kirjan fokuksena on siis neulonnan kulttuuri laajasti aikavälillä 1970-tämä päivä. Laajasti tarkoittaa sitä, että neulontaa tarkastellaan erilaisten teoreettisten kehysten kautta: feminismi, postmodernismi, psykoanalyysi ja post-Marxismi (josta olin erityisen yllättynyt!). Kirja on temaattinen ja Turney käy läpi noita teorioita tyyliin yks/luku: neulonta sukupuolittuneena käytänteenä, neulonta perinteenä ja traditiona, postmodernismin vaikutukset neulontaan, neulonta psyykkisenä ja fyysisenä käytänteenä psykoanalyysin näkökulmasta, neulonta narratiivina/kertomuksena/tarinointina sekä neulonnan politiikkaa Marxismia ja post-Marxismia (!) hyödyntäen.

Melkomoinen lista ja odotan mielenkiinnolla miten Turney tarttuu teemoihin. Alku näyttää lupaavalta ja herätti paljon ajatuksia. Se on aina kaaaikkein kivointa, aina voi tietty olla eri mieltä.

Noh, junamatkalla Helsingistä Tampereelle sain aivan mielettömiä älypilkahduksia (huomaa itseironia) miten käsityön opettajankoulutuksen opsia, ja miksei perskoulun käsityöopsia voisi miettiä jotenkin uudestaan. Olemme joskus Jaana Kärnä-Behmin (älykäs nainen) pohtineet, miten käsityönopetuksessa voisi ottaa erilaiset kontekstit vakavasti. Konteksteilla tarkoitan esimerkiksi seuraavia: “taide”, “design”, “harrastus”, “amatööri”, “professionaali”, “kasvatus”, “koti (domestisuus)”. Ja niiiiiin edelleen. Usein mua sieppaa, että opetetaan vaan tekniikoita, mutta aika hintsusti niitä kontekstoidaan.

Tapaamme puhua “käsityöstä”, mutta harvoin erittelemme tarkemmin mikä käsityö, missä, kuka tekee, miksi. Keskitymme esimerkiksi ompeluun tekniikkana, mutta unohdamme kulttuurisen ulottuvuuden. Kun näin tehdään, riisutaan käsityön joksikin, johon ei voi tarttua eikä kiinnittyä. Lilliväksi moniliitiksi vaikka “käsityö” on oikeasti huitsin moninainen. Siitä onkin vissiin melkomoinen yksimielisyys. Kun ei kontekstoida seuraa helposti vaikeuksia, kun pitää keskustella siitä mikä nyt sitten on “arvokkaampaa” ja mikä ON käsityötä ja mikä ei. Ettei mennä liikaa “taiteen” tontille ja toisaalta ettei nyt ihan “pelkkää” teknikkaakaan...ollaan siis “käsityötä”.

Se on jotenkin pulmallista, miten nämä kontekstit sitten ottaisi huomioon opsissa ja ihan konkreetisti sitten opetuksen käytänteissä. Tekniikoita ei voi olla ilman konteksteja ja kontekstit rakentuvat näissä käytänteissä. Toista ei voi olla ilman toista. Aiemmin olen jotenkin ajatellut, että lähtökohdaksi pitäisi ottaa kontekstit. Että kurssien otsakkeet olisi jotakin tyyliin: “Käsityö huippumuodissa”, kuten Ritva Koskennurmi-Sivosen (älykäs nainen hänkin) tänäkin syksynä Helsingin käsityönopekoulutuksessa pitämä kurssi. Samaan tyyliin voisi olla “käsityö harrastuksena”, “käsityö taiteessa”, “käsityö muotoiluna”...jne.

Turneyta lukiessani tajusin, että voisihan se piru vie olla myös toisin päin tai vaikka sekä että. Jos lähtökohtana olisi tekniikka niin moninaisuuden osoittaminen ja kontekstien rakentelu olisi vapaata jo lähtökohtaisesta “käsityöstä”. Tarkoitan jotenkin sitä, että jos tuo “käsityö” on siinä jo alussa ja tavoitteena kontekstien hahmottelu niin siinähän jo lähtökohtaisesti otetaan yksi konteksti (käsityö) annettuna. Jos lähtisi tekniikoiden kautta kurssi olisi siis “neulonta” ja sitä tarkasteltaisiin taiteen, kasvatuksen, designin jne. konteksteissa. En tiedä mitä sitten kävisi “käsityölle”, olisiko tämä kertakaikkisen kehno idea. Mutta tällainen lähestymistapa mahdollistaisi myös kivammin integraation esim. muihin tt-aineisiin. Olisi aivan mahtavaa, jos käsityön opettajaksi opiskelevat pääsisivät esimerkiksi sellaiselle kurssille kuin “piirustus”, jota mietittäisiin taiteen, desiginin, käsityön jne. konteksteissa.

Jotenkin silti tökkii, että kurssin nimi olisi vaikka “neulonta”...Paljon tuossa tekniikka-lähestymisessä on ongelmia, mutta olin iloinen että löysin tuollaisen positiivisen näkökulman tekniikkaan. Pidän kummiskin tekniikkaa erittäin tärkeänä, mutta minusta nykyisen käsityönopetuksen tekniikkahegemonia on ongelmallinen.

Että semmosia. Onkohan nyt vähän turhan vinhaa. Tykkään vaan kehitellä kaikkea. Eihän niistä ikinä mitään sen ihmeempää konkreettia seuraa (tai ainakaan tähän mennessä näin ei ole käynyt), mutta pitää ainakin mieleni virkeänä. Parhaassa tapauksessa joku muukin saa vilskettä ajatuksiin, on ne vilskeet sitten samansuuntaisia tai ei.

Muuten, nyt voi kommentoida kirjoituksiani ilman että mun tarvitsee niitä hyväksyä. Tajusin napsaista sen plokkerin asetuksista pois....Kommentti olis kiva ylläri! Ymmärrän kyllä, että juuri tähän sekavaan sepustukseen voi olla vaikea ottaa kantaa...

Kaijan taidetta Rongassa

2009-08-31T18:14:00.000+03:00

Survokirjojanakin mainetta niittänyt Kaija Mäkelä on jälleen laittanut tekstiilitaidettaan näytille. Avara Taide ry:n Galleria Rongassa Tampereella on esillä Kaijan ja hänen kuvataiteilijasisarensa Sirkku Rautasen taidetta 10.9 asti.

Perjantaina hauskan, mutta uuuuuuvuttavan Helsingin työpäivän päätteeksi matkasin melko lailla suoraan avajaisiin. Tulin niin iloiseksi ja energiseksi. Jee! Kaijalla ja Sirkulla oli myös avajaisyleisöä osallistava performanssi gallerian ulkotiloissa.

Näyttely on mielenkiintoinen tekstiilitaiteen ja kuvataiteen vuoropuhelu. Tai voihan sitä varmaan ajatella myös käsityön ja kuvataiteen vuoropuheluna. Tai sisarusten välisenä dialogina. Näyttely ei tosin alleviivaa näitä teemoja, mutta minulle tuo käsityö-kuvis -teema nyt tulivat mieleen. (ei liene kovin yllättävää...) Sirkku Rautasen töissä on huumoria ja niitä katselee kauan. Kaijan työt ovat hienovireisiä väritutkielmia. Äärelle pysähtymistä.

Täytyy vielä mennä uudestaan. Rauhaisammin.

Kiitos Kaijalle kutsusta!

Koruja sanomalehdestä

2009-08-24T14:59:00.011+03:00

Viikonloppuna oli pakko testata Ihana-lehdessä ollutta kierrätyshelmi-ohjetta. Viehättävä on tämä tekniikka. Avot, mulla oli helmiä ja korvikset. Tosi helppoa: kääritään pitkiksi kolmioiksi leikattuja sanomalehti tms. paperisuiruja puikon ympärille, liimataan loppupätkällä kiinni ja lakataan (tää olis varmaan se työn dekupaash-osuus).

Aika kivan näköisiä niistä tuli. Uhrasin Japanista tuomaani sanomalehteä, mutta eihän noista erota vaikka olisi mikä maaseuduntulevaisuus kääräistynä. Mutta...aika pikkuruisia helmistäni tuli, 1-1,5 cm ja aika hoikkia. Olisin tahtonut pullukampia. Pitäisiköhän olla pidempiä suiruja? Paksumpaa, ehkä monikertaista paperia? Kokeilin yhden niin, että tein ensin pohjustuskerroksen tasalevyisestä suirusta ja vasta sitten rullasin sen kolmiopalasen. Ei se oikein pelittänyt.

Helmistä tein rannekorun, kai sitä voisi kaulassakin riiputtaa, mutta tykkään vähän ronskimmista kaulassa. Tein sanomalehdestä myös korvikset. Niistä tuli erikivat. Päällystin karvanaamajugurttipurkista leikatut palaset samaisella lehdellä. Karvanaaman kansi on jämäkkää ja ohutta - tuli ihan tyylikkäät. Tein testiversiot aaltopahvin päälle ja niistä tuli jokseenkin kököt.

Kivat viikonloppukässyt, vai oliko tää nyt sitten askartelua? Kaikenlaista tällä sanomalehti/aikakauslehtipäällystyksellä voisi tehdä. Eikä Ihanan ohje tietysti ole ensimmäinen maalimassa tästä tekniikasta. Sain amatsoonin miähiltä jälleen paketin. Jennifer Perkinsin Naughty Secretary Club -kirjan (aineistoa...köh) ja eikös sielläkin ollut sanomalehtipäällystystä. Hauska kirja, muuten. Monenlaisia koruja jätteistä ja muista kierrätysmatskusta. Ja se on ihan oikeesti aineistokirjaksi ostettu! Tekisiköhän ne amatsoonin miähet myös analyyseja?

No, tässä vielä pikkukuvat koruista ylläni. Kuvan paidankin saumursin samaan syssyyn. Kaavassa vielä hieman kehittelemistä, mutta viskoosirikoo on iiiihana päällä. Suunnittelen neulovani puseron neulurilla syksymmäksi ohuesta mustasta samalla kaavalla. Ostin kesätuliaisina Turun Piikkopirrasta ohuen ohutta Merino Noroa...kun mun Knittax vaan suostuisi sit neulomaan sitä...

Luentosarja Tekstiilitaiteesta

2009-08-20T10:12:00.002+03:00

Kaikenlaista kivaa tapahtuu alvariinsa. Nyt olisi esimerkiksi tällainen herkku Helsingin työviksessä:
ihan ilmainen yleisöluentosarja Näkökulmia suomalaiseen tekstiilitaiteeseen

9.9. FT Kirsti Salo-Mattila: Taiteen ja käsityön muuttuva suhde: Keisarinnan sermi 1885 sekä Eva Anttilan työ ja elämä 1952
16.9. FT Leena Svinhufvud: Käsitöiden ja käsiteollisuuden suunnittelijoita 1920-30 -luvuilla
23.9. prof. Päikki Priha: Tekstiilitaiteilija Dora Jung ja damastitaiteen kehitys
30.9. TaT Leena Lukkarinen: Kierrätysmateriaalin käyttö nykytekstiilitaiteessa
7.10. TaM Virpi Vesanen-Laukkanen kertoo kuvin omasta taiteellisesta työskentelystään

Luennot ovat keskiviikkoiltaisin 9.9.-7.10.2009 klo 17.00-18.30 Diakonia-ammattikorkeakoulun tiloissa Sturenkatu 2, auditorio 119. Luennot järjestää Helsingin kaupungin suomenkielinen työväenopisto.

Postimiehen tuomaa: Racz ja Ihana

2009-08-17T18:13:00.003+03:00

Oi syksy, syksy. Tuoksuukin jo. Hurjaa. Kesä meni ilman mitään järisyttäviä kässyhavaintoja. En tainnut käväistä kovin monessa näyttelyssäkään. Mihinhän se aika vierähti?

Mutta nyt syksyllä, ah, on taas niin oiva aika virittyä kässyille. Tilasin heti syksyn kunniaksi, vihdoin, sen Imogen Raczin Contemporary Crafts -kirjan. Olin niin iloinen, kun se tipahti luukusta vain viikon odotusajan jälkeen. Ja samassa syssyssä ilmestyi Ihana-lehteen tekemäni muovipussikässyjuttu.

Oi, tuo Racz on kyllä innostava! Aivan mahtia lukea tekstiä, joka koko ajan kontekstoi. Tällä opuksella on hyvä aloittaa käsityöteoreettisesti toivottavasti kiivas syksy. Kirja on myös kompakti, hieman alle parisataa sivuinen ja kauniskin vielä. Ihan ehdottomasti tämä olisi myös hyvä kurssikirja käsityönopekoulutuksiin. Kirjoitan kirjasta pikkuarvion seuraavaan Tekstiiliopettajaan. Katsotaan saisinko sen verkkoversioonkin kaikkien luettavaksi.

Ihanan ohjeissani on kauppakassi, kirjelaukku, parit korvikset ja rintarossi. Toivottavasti ohjeeni toimivat. Vaikka koulutukseltani olenkin kässämaikka en kovinkaan monia ohjeita ole tehnyt ja niistä harvoistakin on hieman aikaa...

Kantsun kaduilla on mahdollista bongata kauppakassini livenä - se meni äitiliinille syntskilahjaksi. Kässyuskovaisena en näet voi tehdä mitään, joka ei olisi hetihyödykäs. Ihanassa on myös Milka Lähteen kirjoittama mahtiohje kierrätyshelmiin, jotka tehdään aikakauslehdistä. Aion taatusti kokeilla - taas uusi jätekässyidea.

Käspaikan kautta bongasin uuden kiintoisan käsityöblogin: Katja Halosen Pistoksia -blogissa on käsityöohjeita. Esimerkiksi kontaktimuovista ommeltavaa uusiomateriaalia vaikutti mielenkiintoiselta.

pikkunyplääjä

2009-07-21T14:57:00.003+03:00

Lisää kesävieraita! Kuvassa kolmevuotias Lauri vetäisee kuuden parin uttia ennen karusellia. Opastusta antoi oikein ammattinypläri. Mun taidot ei ihan riittäisikään...

Ompelimme myös kaksi paitaa ja yhdet housut unilelupukille. Pukki osoittautui oikein diskohileeksi eikä olisi millään malttanut vaihtaa yöksi päiväasuun. En tullut ottaneeksi kuvia näistä raikkaista kesävaatteista...

Kirjelaukkutalkoot

2009-07-16T12:33:00.007+03:00

Kolme tyylikästä leidiä pääkaupungista, oikein sieltä niemeltä, poikkesi hakemassa kuumimmat trendivihjeet ihan mansesterista saakka. Vietimme kässyviikonloppua ja tuloksena kolme kaunista kirjelaukkua sekä korvikset. Ite valmistin laukun ja korvikset (kuvassa kaikkein oikeanpuoleisimmat) jo aiemmin, niiden ohjeet ja laadukkaammat kuvat löytynevät seuraavasta Ihana-lehdestä, joka ilmestyy 12.8. Helppo on valmistaa ja ihan on kuuminta hottia. Kuvassa oikealla, vaalean sininen on Liisan valmistama, ylinnä Vernan satiininauhasomisteinen laukku ja pyöreät korvikset, alimmaisena keltaisenvärikäs Kanervan laukku korviksineen. Kanerva ahkeroi korviksia kaksin kappalein.

Täsä muutama melko onnistunut otos leidien korviksista. Vasemmalla ja alhaalla Kanervan korut, Vernan korvikset oikealla. Korvikset on kyllä tosi hjuva prokkis. Voi käyttää kaikki ylijäämäsulatukset sun muut. Jään odottelemaan laadukasta otosta laukuista "in action". Pistin kuvat myös muovipussikässygalleriaani, linkki sinne on tuossa oikeassa reunassa.

Asuntomessukävijöille menovinkki

2009-07-10T11:56:00.002+03:00

Valkeakosken asuntomessujen yhteydessä on mahdollisuus tutustua pariin kiinnostavaan näyttelyyn:

Valkeakoski-opistolla on Opistomessut-niminen näyttely, jossa on nähtävillä taito- ja taideaineiden oppilastöitä
Asuntomessualueella voi tutustua Taikatilukset -näyttelyyn. Se on kuvataidekoulun ja käsityökoulun yhteinen prokkis

Ite en oo eläessäin ollut asuntomessuilla. En rakasta ruuhkia enkä ole oikein koskaan haaveillut tosissani omakotitalostakaan. Mutta jos nää sateet vielä kauan jatkuu, täytynee harkita ekaa messuvisiittiä. Varsinkin, jos tiedossa on myös taitavia kässyjä.

InSEA - käsityö taidekasvatuksessa, taide käsityökasvatuksessa

2009-07-07T19:03:00.013+03:00

InSEAn Rovaniemen kongressin sivut on avattu! Kongressin teema on laaja: "TRACES: Sustainable Art Education". Kansainvälinen taidekasvatusalan järjestö InSEA (International Society for Education Through Art) on yksi toisen maailmansodan jälkeen perustetuista UNESCOon konsultoivassa suhteessa oleva riippumaton kansainvälinen organisaatio, jonka tavoitteena on kansainvälisen yhteistyön avulla lisätä ymmärrystä erilaisista yhteiskunnista ja kulttuureista. IFHE (International Federation of Home Economics), jossa suomalaiset käsityöalan tutkijat ovat tavanneet olla aktiivisia, on YK:iin ja EU:iin konsultoivassa suhteessa oleva, hieman vastaavanlainen järjestö. En halua erottaa taitoa ja taidetta, minusta ne ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Siksi(kin) ajattelen, että käsityö kuuluu taidekasvatuksen piiriin omana erityisenä alueenaan. Onhan englannin arts education kuvataidetta laajempi käsite. Pitäisinkin InSEAa jopa IFHEtä antoisampana foorumina käsityönopettajan koulutuksille ja näkisin, että meillä olisi paitsi paljon saatavaa myös paljon annettavaa.

Vaikka InSEAssa ”taide” ymmärretään laajasti ja käsityökin komeilee järjestön kuvauksessa, on kuvataide vahvimmin esillä oleva taiteenala ja painotus on ollut visuaalisessa kulttuurissa. Käsityöalojen opettajankouluttajia ja tutkijoita olisikin hyvä saada mukaan toimintaan, jotta myös taitokasvatuksen osuus olisi enemmän esillä. Materiaalista kulttuuria, ruumiillisuutta...mitä nyt. Minusta molemmilla joukkueilla on paljon annettavaa toisille. Kuvataidekasvattajien kanssa keskustellessa olen aina tajunnut jotakin enemmän käsityöerityisyydestä. Sillanrakennusta, kuten Marjo Räsänenkin on peräänkuuluttanut. Rajapinnoilla on kivaa!

Olen järkkäämässä Rovaniemelle symposiumia, jossa tätä käsityön ja kuvataiteen yhteyttä taidekasvatuksen kontekstissa pohdittaisiin. Mukaan saadaan toivon mukaan erilaisia, eri näkökantoja edustavia, dialogiin antautuvia ihmisiä Euroopan maista pohtimaan käsityön ja kuvataiteen erityisyyksiä ja samuuksia, risteämiä, suhteita, suhteisuuksia, suhteellisuuksia, traditioita...mihin se symppa sitten käytännössä kehkeytyykään.

Innostan kaikkia näistä teemoista kiinnostuneita varautumaan jo näin hyvissä ajoin ilmaantumaan raikkaseen ja innostavaan seuraan Rovaniemelle juhannuksen alusviikolla 21.-24.6. Mulla on kaksi InSEAn kongressia plakkarissa ja molemmissa on ollut voimauttava tunnelma! Kiinnostavia sessiota varmasti riittää jokaiselle. Abstraktien deadline on 30.1.2010. Aikaa on mutta kalenterithan täyttyvät nopsasti... Lisää ajatuksiani tästä löytyy mm. InSEAn jäsentiedotteesta (tiedote 1-3_2008). Olen kirjoittanut aiheesta myös Tekstiiliopettajaan, mutta se on vain printtiversiona saatavissa. Saa sen multa tietty, jos joku on kiinnostunut. Pikku konferenssijuttu se on periaatteessa sekin...

Raappahousut

2009-06-29T13:19:00.007+03:00

Siis OMG! (vai mikä se oli) Pitkään suunnittelin ja pitkään välttelin, mutta lopulta sorruin. Tein mchammerit eli harempantsit eli raappahousut. Ihan näyttävät ginatricot-massatuotteelta, tiedetään, mutta ite tehty on kummiskin kivampi. Jotenkin tuntuu omammalta eikä oo riistotuotantoa. Sitä paitti tein tommosta taskua ja tommosta lettilenksua vähän niinku erottuakseni massasta (hymiö).

Ja nää on ihan huippuhyvät jalassa! Pystyy hyvin pyöräilemäänkin. Ja humoristiset, mikä ei ole yhtään huono juttu sekään. Ja helppo tehdä. (mitä mä vielä keksisin puolustuksekseni.) Sävelsin ite kaavan, nää on nyt tämmöstä kesämallia. Aattelin, että näyttäisi vähän hameelta.

Luulin, että näitä on jokatytöllä tänä kesänä, mutta ainakin mansessa muotia näyttävät olevan edelleen mustat sukkahousunnäköiset legginsit lyhyen farkkuhameen kanssa....On nää raappikset nyt sitä yhdistelmää komeemmat! Ehkä syksyksikin voisi tehdä yhet...ehkä villaiset, ihan kivat oisivat joidenkin hienojen kuviovillasukkien kanssa.

Teknologiakasvatuksen konferenssi Vancouverissa kesällä 2010

2009-06-26T13:03:00.002+03:00

Käsityö/design/teknologiakasvatuksesta kiinnostuneet: Kanadassa Vancouverissa järjestetään 17.-21.6 2010 konferenssi Tecnological learning and thinking eli nokkelasti TL&T. Järjestäjillä on kytköksiä esim. NordFO:n. Ite sain tiedon konferenssista juuri NordFO:n sähköpostilistalta. Jos en nyt väärin muista niin yksi pääorganisaattoreista, Ron Hansen, puhui tästä konferenssista jo 2006 Umeån Tradition in Transition konferenssissa...Uskoisin siis, että paikalla on runsaasti skandinaaveja slöjd-ihmisiä. Että ei tarvii suomalaisen ihan umpioudossa seurassa olla (hymiö).

Tiedotan tästä jo nyt, kun papereiden deadline on jo 15.10. Keynoteista ei näytä vielä olevan varmuutta. Kauhian mutkikkaat verkkosivut ovat tehneet...paljon peedeeäffiä, huoah. Mutta näin kesällähän kaikilla on aikaa surhvailla. Uskoisin, että teknisen käsityön ja teknologiakasvatuksen porukoissa tämä kiinnostaa, samoin tekstiilikäsityöpuolen design-orientoituneita tutkijoita. Ite aattelin ehkä passata, nääs samoihin aikoihin, 21.-24.6 Rovaniemellä on InSEAn konferenssi (josta myöhemmin enempi), joka toivottavasti houkuttelee käsityökasvattajiakin. Sinne on suunnitteilla käsityön ja kuvataiteen yhteyksiä pohtiva ryhmä. Vancouverissa käyneet ovat kyllä kehuneet paikkaa, mutta onhan Rovaniemi sentään jotain.

Kasvatustieteen päivät 2009 Tampereella

2009-06-22T17:19:00.004+03:00

Kasvatustieteen päivät järjestetään tänä vuonna Tampereella 26.-27.11. Tekisipä mieleni osallistua, sillä matka- ja majoituskuluja ei olisi ja teemakin on erittäin mielenkiintoinen: Kasvatus toisin silmin. Mutta kun pitäisi saada väikkäri joskus tehtyä eikä saisi millään ilmoittautua mihinkään ylimääräiseen ja kun nuo päivät ei mitenkään ole mun ei-kasvatustieteellisen väikkärin alueella....mutta jos menisin ilman paperia....ihan sillai vähin ääniin....jos joku riehakas innostuisi seurakseni niin voisin tarjota majoituksenkin jos ei löydy rahoittajaa...

Teemaryhmät julkistettiin pari päivää sitten. Olen aina täydellisen vaikeuksissa mihin ryhmään menisin, kun mitään "täsmäryhmää" ei löydy, mutta monia ainakin otsakkeen perusteella mielenkiintoisia löytyy sitäkin enempi. Tänä vuonna ainakin kriittinen pedagogiikka, ja kriittinen taidekasvatus vaikuttavat tosi mielenkiintoisilta.

Turkissa!

2009-06-20T09:18:00.013+03:00

Tavan takaa on viettänyt lomaa! Ihka oikeaa lepolomaa. Poikkesin katsomassa miltä Turkki näyttää kesäkuun alussa. Suurkaupungin tunnelmaa Istanbulissa ja maaseudun rauhaa Troyan liepeillä Canakkalen provinssissa. Ah, meri, tuuli, ruoka, juoma, lämpö ja loistojengi. Vilinä ja lenseys. Sesonki oli juuri alkanut, mutta ilmanala oli suomalaiselle sopiva. Turkki rokkaa. Suosittelen.

Kässymatkaajalle voisin suositella Istanbulin suuren basaarin huikeita bling-bling paljetti, helmi, kultanauha yms. valikoimia. Valikoimat ovat pyörryttävän laajoja eikä hinta huimaa päätä. Lisäksi osa liikkeistä on tukkuja. Näissä hinnat ovat todella halpoja, mutta pakkauskoot himpun isoja.

Osoitteen perusteella voi olla vaikea suunnistaa, mutta jos tämän Marpuççular Caddesilla sijaitsevan liikkeen löytää niin sen liepeillä ovat kaikki muutkin kaupat. Istanbulissa on kätevää shoppailla, sillä samaa artikkelia myyvät liikkeet löytyvät aina saman kadun varrelta.

Turkin maaseudulla matkaavalle kässyturistille ehdoton saalistettava ovat huivit, joissa on käsin virkattu pitsi, oya. Se on joko neulalla tai virkkuukoukulla tehty värikäs reunapitsi, usein erilaisia kukkia. Oikeastaan kaikilla maalaisnaisilla on päässään kyseinen huivi. Erilaisia huivipitsejä on ainakin naimattomille, naimisiin tahtoville, juuri naimisiin menneelle, naimisissa oleville kuin leskeytyneillekin. Eri alueillakin on tietysti omat mallinsa ja jokainen tekijä pyrkii soveltamaan malleja ja kehittelemään juuri omanlaisen pitsin. Ezinen viikottaisilla markkinoilla salakuvasin joitakin huiveja. Tässä tädit ovat vihannesostoksilla.

Näitä huiveja on haasteellista löytää ostettavakseen, sillä jokainen nainen on tehnyt itse oman huivinsa, joka on tietysti aina aivan erityinen. Huivia voi yrittää ostaa "suoraan päästä", esimerkiksi jostakin lankaliikkeestä voi käydä tiedustelemassa josko myyjällä olisi vihjettä miten huivin saisi omakseen...

Istanbulissa matkaava voi ostaa Istiklal caddesilta huivitradition uudistuksen, joka tuntui olevan suuri kesähitti. Niitä myytiin niin kaikissa merkkiliikkeissä kuin pikkubasaareissakin. Tuossa alla nautiskelen Agean merituulesta halpishuivi päässäni.

Tieteilijänä liitin ilmiön heti niiden lukuisten esimerkkien ketjuun, jossa uuden aallon käsityö innokkaasti uudistaa traditionaalisia käsitöitä. Ylpeästi ja kunnioittaen, asettuen osaksi jatkumoa. Tällainen on esimerkiksi ristipistoilla tehdyt huoneentaulut, jotka ovat olleet hitti jo joitakin vuosia.

Open source embroidery

2009-06-01T15:51:00.013+03:00

Jos Umeå olisi yhtään paremmin saavutettavissa....Umeån yliopiston Bild Museet´ssa on 6.6.-6.9 tosi mielenkiintoisen kuuloinen näyttely "Open source embroidery". Väikkärini liepeillä, jollei melkein ytimessä, liikutaan. Näyttelyssä on esillä yksittäisten tekijöiden sekä erilaisten kollektiivien tutkielmia käsityön ja koodin suhteesta, noin vapaasti suomennettuna. Mallien modausta, DIY hakkerikulttuuria, äänisämplejä, GPS ja mobiiliteknologiaa. Niin, ja onhan Umeån yliopistossa erittäin mielenkiintoinen ja estetiska ämnet -laitos, jonka mahtaviin tiloihin (ja myös tuohon kyseiseen museoon) tutustuin 2006 konferenssissa. Usein on ollut mielessä, että Umeån pitäisi joskus lähteä vaikka vaihtoon...NordFOllahan on sinne sopimus. Siellä on fiksua ja hauskaa porukkaa: Kajsa Borg, Åsa Jeansson, Karl-Gunnar Rehn ja Esko Mäkelä olivat Crafticulationissakin.

Vielä ehtii Tampereen Verkarannan Kässääksää -näyttelyyn. Se on 7.6 saakka. Tutustuin siihen eilen. Lukiodiplomityöt olivat mielenkiintoisia, erityisesti työt jossa saattoi yhdistää lukiodiplomin ja taiteen perusopetuksen päättötyön. Pidän enemmän sellaisesta ilmaisullisesta otteesta, jota taiteen perusopetuksessa harjoitetaan. Lukiodiplomissa voisi olla kehittelyn paikkaa. En nyt tarkoita niinkään töitä vaan sitä ohjeistusta. Vaikka nykydiplomissa sallitaankin "teos" eikä tarvitse tehdä "tuotetta", esimerkiksi portfolio-ohjeet on kuitenkin tehty ensisijaisesti funktionaalista tuotetta ajatellen: tekniikkakokeiluja ja materiaalinäytteitä, visuaalisen suunnittelun kuvaamista ja valmistusprosessin toteutumista. Ja arviointikriteerit...no, lukekaa itse. Toisin sanoen edellytetään tekemään ensin tuotesuunnitelma, joka on sellaisenaan toteutettavissa. Millaisia narratiiveja olisikaan mahdollista rakentaa toisenlaisin ohjein? Millaista syvällistä pohdintaa itsestä tekijänä, kriittistä katsetta käsityökulttuuriin...josko himpsun voisi tulla pois sieltä modernista?

Käymisen arvoinen on myös Päivi Fernströmin Annalan puutarhan näyttely "Kerroksia puutarhassa" Helsingissä. Päivi tekee väikkäriä Dora Jungista, erityisesti hänen muotoiluprosessistaan, mutta on siis myös tekstiilitaiteilija jonka töitä on ollut esillä mm. Fiskarsissa. Avajaisissa oli kesäinen ja tasokas tunnelma. En ollut aiemmin käynyt Annalassa, joka on mainio kesäkohde. Oikealla yksi Päivin tekstiilitöistä.

Crafticulationin julkaisu carhussa

2009-06-01T14:58:00.014+03:00

Anttilan semman julkaisu on nyt carhussakin saatavilla, tässä suora linkki . Hakusanalla “Pirkko Anttila” löysin sieltä sattumoisin myös just ilmestyneen Crafticulation -konferenssin julkaisun . Helsingin käsityöopekoulutus järjesti proffa Leena Kaukisen johdolla viime syksynä tämän kansainvälisen spektaakkelin, jossa oli monia kiintoisia puheenvuoroja. Ihmettelen miten julkaisu on nimetty niin oudosti "Proceedings of the Crafticulation and education conference". Olisiko sen voinut nimetä vielä jotenkin toisin...Articulating craft?? (mä säästän ton ittelleni, sehän olisi aika näpsäkkä kirjan nimi) Ulkoasulle ei paljon mahda, kun se on noita NordFO-sarjan standardeja. No, hieno julkaisuhan tuo on joka tapauksessa! Crafticulationissa oli hienoa, kun se kokosi niin laajasti erilaisia käsityötä teoretisoivia ympäri maaliman. Niin, crafticulation on näppärä uudissana articulation + craft...siinä niinkun kiteytyy se, miten käsityö on aina liikkeessä, miten käsityötä koko ajan uusinnetaan ja uudistetaan.

En ole vielä perehtynyt tuohonta 40 artikkelin pakettiin, mutta syksyn konferenssista mieleeni jäi erityisesti kanadalainen Sandra Alfoldyn kontekstualisuuteen kutsuva puheenvuoro. Sandra (joka sivumennen sanoen on Kanadan ensimmäinen “craft history” -otsakkeella toimiva ja varsin intohimoisesti työhönsä suhtautuva tulevaisuuden tekijä) toivoi että käsityössä päästäisiin eroon materiaalilokeroista. Siis siitä, että käsityötä tutkitaan ja käsitteellisestään materiaalin mukaisissa lokeroissa. Meillä tämän voisi ajatella teknisen ja tekstiilikäsityön jaotteluina. Käsityökasvatuksella on omat “teoriansa” ja käsityötieteellä omat. Sandra tosin viittasi angloamerikkalaisiin taideyliopistokonteksteihin, joissa “craft” (usein tosin “art”-otsikoituna) on järjestäytynyt esim. “sculpture”, “textile”, “ceramics”, “jewellery” -osastoihin, jotka eivät juurikaan seurustele keskenään. Sandran mukaan olisi järkevämpää käsitteellistää käsityötä “yleisesti”, tunnustaa ja tunnistaa yhteinen ja erityinen.

Aivan totisen vetinen. Sitähän myös tulkitsee omasta vinkkelistään eikä englantinikaan nyt vallan erinomainen ole. Itseäni hermostuttaa lueskella esimerkiksi näitä “craft theory” otsakkeilla tehtyjä uudehkoja julkaisuja (esim. Adamson (2007), Risatti (2007)), joissa pyritään johonkin yleiskuvaukseen eikä hirveästi oteta huomioon sitä kirjoittajan omaa, erityistä näkövinkkeliä...Usein nämä teoreetikot ovat sieltä taidekorkeakoulukontekstista, jolle vielä vähän aikaa sitten “craft” oli “dirty word”....ja jotka pyrkivät nyt legitimoimaan käsityön liittämällä sen taiteen kategoriaan. Tämä käsityöteoretisointi on siten useimmiten fine craftiä ja sulkee pois esimerkiksi harrastuskäsityön kokonaan. Ja tätähän ei tietystikään problematisoida mitenkään.

Oh. Yritän hillitä höyryä, sillä kiinnostavia ja merkityksellisiä nämä Adamsonin ja Risattin julkaisut joka tapauksessa ovat. Mutta on se törppöä, että ei ymmärrä omaa erityisyyttään. Tämä vaivaa myös käsityötiedettä. Tavallisen usein sorrumme määrittelemään, mitä käsityö. Sehän on täydellisen mahdoton tehtävä, sillä käsityö on AINA monta. Se on aina riippuvainen kontekstistaan: kuka tekee, mistä syystä, missä ajassa. On harrastuskäsityötä, DIY-käsityötä, taidekäsityötä, koulukäsityötä, tekstiilihistorian näkökulmaa, kulttuurintutkimuksen näkökulmaa, design-tutkimusta....jne. ja nämä kaikki menevät iloisesti sekaisin. Mutta, sekaisuudestaan ja moninaisuudestaan huolimatta käsityö on ehdottoman analysoitava ja tavoitettava (ja tietenkin myös tavoiteltava). Kysymys on silloin siitä, että on oltava tietoinen omasta näkövinkkelistään ja tarkasteltava sitä erityisetä käsityötä “mitä hittoa” -kysymysten kautta.

Buena buena a king kong

2009-05-26T10:17:00.002+03:00

Olen ymmärtänyt, että Tampere on flamencokaupunki...mutta en olisi koskaan uskonut että esiintyisin keväällä 2009 Hällä -näyttämöllä tanssien tangosta! Tänään klo 18.30 on näytös, hui. Onneksi ei tule kun yksi ihanuus katsomaan tulisieluista kompasteluani.

En ole mikään röyhelöiden rakastaja, mutta väsäsin itselleni tällaisen hamosen. Miten se olikin niin hankalaa...ja tylsää. Vähempikin poimutus olisi riittänyt. Ehkä sitten seuraavasta tulee se täydellinen luomus. Ajattelin näet jatkaa surrealistista tanssiharrastustani. On meinaan aika itsetuntoa kohottavaa katsella kalpeaa ja kankeaa itseään kopistamassa tullista flamencoa marraskuisessa mansen illassa...oikeasti se on tietenkin niin huvittavaa ja niin totaalisen erilaista mitä noin ylisummaan teen. On kivaa tehdä jotakin, jossa ei ole sen suurempia tavoitteita kun että olisi kivaa. Ja sitä on ollut!

Mitä varten koulutusta?

2009-05-24T12:01:00.001+03:00

No nyt vähän marinaa tähän kauniiseen kevääseen. Mainitsinkin jo OPH:n tuoreesta julkaisusta Taide ja taito – kiinni elämässä. Se liittyy OPH:n vuonna 2008 alkaneeseen TaiTai -hankkeeseen.

Hieno hanke. Paljon mahdollisuuksia. Paljon kehitettävää. Mutta hienoinen tuoksahdus neoliberaalia koulutuspolitiikkaa pölähtää esimerkiksi toimenpideohjelmaa lukiessa. "Laadunhallinnan ja seurannan toimintayksikkö" tulee muun muassa lähitulevaisuudessa selvittämään tt-aineiden oppimistulokset. Odotan mielenkiinnolla miten “oppimistulokset” aiotaan saada selville liikunnassa, kuviksessa, musiikissa, kässässä ja köksässä. Onhan Laadunhallinnan ja seurannan toimintayksikön tavoitteena koulutusjärjestelmän tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden kehittäminen.

On oikeasti hienoa, että OPH:ssa tt-aineet on valittu yhdeksi “kehittämisen painopisteeksi”. Mutta sana "tehokuus" vilisee pelottavan erilaisissa teksteissä. Miten tehokkuus ymmärretään? Onko tehokas synonyymi nopealle? Miksi nopeus on aina valttia? Kuka olisi niin rohkea, että uskaltaisi luottaa siihen, että paras tulos syntyy kyttäämättä ja sanelematta?

Integraatio, esimerkiksi, on mielettömän hieno idis, jos sitä ajatellaan temaattisena opetuksena jossa eri oppiaineiden näkökulmasta maailma avautuu moninaisempana ja erilaiset tietämisen tavat havainnollistuvat. Parhaimmillaan integraatiolla pääsisimme eroon nykyisistä oppiainejaoista, jotka kangistavat koko koulujärjestelmän. Mutta integraatiointoa voi lukea vainoharhaisesti myös niin, että tt-aineiden tuntimääriä ei tarvitsisi lisätä kun ne integroidaan yhdeksi kivaksi kimpuksi. Vai onko joku kuullut ns. lukuaineiden integraatiopyrinnöistä? No en haluaisi olla kovin vainoharhainen.

Tiesittekö muuten mitä varten koulutusta oph:ssa noin ylisummaan kehitetään? Viiden pisteen vihje: se ei liity ihmisenä kasvamiseen. Kolmen pisteen vihje: ei, se ei liity myöskään kansalaisena kasvamiseen. Yhden pisteen vihje: juu, kyllä siinä kasvusta on kysymys. Ja vastaus on, tadaa: Tulevaisuuden koulututusta ja elinikäistä oppimista kehitetään kansainvälisessä toimintaympäristössä tavoitteina Suomen menestystä edistävän osaamisen vahvistaminen kansainvälistyvässä toimintaympäristössä ja tulevaisuuden koulutuksen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden edistäminen saatujen arviointi- ja ennakointitietojen pohjalta. Lähde: OPH:n toiminta- ja taloussuunnitelma 2009-2012. Ai, eikö mennyt ekalukemalla jakeluun? Että simmottii. Toivottavasti reppujaan 45 minuutin luokkahuoneesta toiseen ravaavat yläkoululaisetkin ymmärtävät, kuinka tärkeää noissa huoneissa on vahvistaa omaa osaamistaan palvelemaan ikuista (talouden) kasvua.

OPH on iso rahoittaja ja siten monen mahdollistaja. Konsteja ei olisi ilman OPH:ta, Käspaikka a ei olisi ilman OPH:ta. Ja tietysti OPHssa on paljon viksuja ihmisiä. Mutta miten siellä syntyviä viisaita ideoita voisi tukea niin, että ne eivät lopulta jossakin politiikan rattaissa muotoutusi melkein päälaelleen? Että koulutuspolitiikkaa tehtäisiin ihmisiä ei rahaa varten? Voitaisiinko koulutuspolitiikan areenoilla entistä enemmän luottaa ruohonjuuritason joukkovoimaan? Teettehän, arvon päättäjät siitä vuorovaikutteisesta verkkosivustosta sellaisen, että siellä on monenlaisilla toimijoilla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin? Ja onhan siellä jokin määräraha tällaisen verkostoitumisen organisointiin ja moderointiin ettei käy niinkuin TaiTain wordpress-blogille...

Sukat ja farkkurotsi

2009-05-22T17:12:00.019+03:00

Jotakin kässyjäkin on valmistunut. Tein itselleni "replikan" kasikytluvun ihanasta micmacin kivipestystä farkkurotsistani. Koululaisena vaatehankintoihin ei ollut runsaasti rahaa. Kaksi kertaa vuodessa: syksyllä ja keväällä ostettiin jotakin päällepantavaa koulua ajatellen. Silloinkin oli tärkeää, että olisi levikset, clubat ja muut stubat eikä niihin kyllä ollut meirän perheessä varaa. Mutta onneksi oli micmacin varastomyynti, josta sain mallikappalerotsin edullisesti. Farkkurotsi ja purkkarit, asvaltti ja kevät. Ou jee, tätä halusin tavoitella.

Replikani on ohutta kesäfarkkua. Kloritella väripoistettu (yritin saada näin kivipestyä tunnelmaa) ja semitonella vihrulaiseksi värjätty. Takki on tosi lyhyt, pitkien paitojen kanssa käytettäväksi valmistettu. Micmaccini ulottui lantiolle ja oli väljempikin. Idis takissa on edessä oleva rypytys.

Farkkua on helppo ommella. Siitä tietää miten se käyttäytyy. Luulen, että tästä rotsista tulee paljon pidetty. Mutta mistä purkkarit? Taannoin olin varma, että talvilenkkarit tulevat muotiin. Semmoiset linttanat, muistatteko? No eivät ole tulleet tai ainakin multa on mennyt ohi. Mutta ehkä purkkarit? Vai ovatko kenties jo?

Sitten valmistin tässä jokunen viikko sitten itselleni sukat, koska olen täysin suivaantunut kauppojen tylsiin sukkavalikoimiin. En tajua miksen ollut keksinyt tätä sukkien itseompelua aiemmin. Saumuroin tällaiset 34 senttiset putkilot.

Luulen, että ompelukoneen kapea siksak tuotta melkoisen saman lopputuloksen (= toimivat sukat). Mun saumuri on sitä paitsi vähän kehno. Kuvassa toinen on oikein ja toinen nurin päin. Malli on sama kuin sairaalan sukissa. Very simple ja aivan ovat käyttökelpoiset. Nuo sukkani on jämien jämistä tehdyt, ei aivan riittänyt putkiloon niin jouduin tekemään ne parista palasta, mutta eipä tuo sauma edes näy raitakankaassa. Enkä ruvennut sukansuuhun mitään päärmettäkään väsäämään. Sehän on piilossa kummiskin.

Pikaohje: 1) Leikkaa suorakaiteen mallinen kappale (nilkanympärys x 2 + n. 34 cm), 2) Ompele pitkät sivut yhteen 3) pyöristä toisen pään kulmat ja ompele sauma (tai saumuroi suoraan sillä sehän leikkaa) 4) käännä ympäri

Pidetty on, pesty on muutamaan kertaan. Näitä pieniä trikoopalasia kertyy kaikille ompelua harrastaville. Vanhoja, kainaloista pinttyneitä tai muuten vaan "out" -trikoopaitoja voinee myös käyttää. Suosittelen!

Pirkko Anttilan synttärisemmassa

2009-05-19T20:16:00.009+03:00

Pirkko Anttila täyttää ylihuomenna 80-vuotta! Onnea, onnea, onnea! Pirkon juttuja lukiessa ja häntä kuunnellessa ei voi aina kuin ihmetellä, miten yksi ihminen on saanut niin paljon aikaan ja miten ihmeessä hän onkin ollut (ja on edelleen) niin hyvä strategikko. Avoin, laajakatseinen, suuria linjoja hahmottava, mahdollistaja, osallistaja, ihmettelijä...mitä vielä...niin, hauska!

Minulla oli mahdollisuus osallistua eilen Pirkon kunniaksi järjestettyyn syntymäpäiväseminaariin Helsingin yliopistolla. Ja melkomoiset juhlamenot olivatkin! Suuri kiitos järjestäjille. Näitä ei mainostettu isosti, sillä tavoitteena olivat “familiaariset” (osasinkohan sanan oikein...) kekkerit.

Tässä maakuntakirjeenvaihtajan raportti. Osallistujia taisi olla vajaat viisikymmentä, monilta käsityön areenoilta joissa Pirkko on ollut vaikuttajana. Päiväseminaarissa kuulimme kuusitoista mielenkiintoista puheenvuoroa, joiden lyhyehköt tekstiversiot ovat kenen tahansa luettavissa Helsingin yliopisto julkaisuarkistossa Carhussa. Ajankohtaista oupenäksessiä, nääs. Synttärisankari kertoi lopuksi käsityötieteen syntyhetkistä, odotuksista ja tähän asti saavutetusta.

Pidin itsekin minipuheenvuoron. Kyllä oli jännät paikat. Niin tiukkoja ohjeita tuli sähköpostitse, että näin edellisenä yönä painajaista, että unohdin kirjoittamani puheenvuoron autooni, enkä edes omista autoa ja tietenkin eksyin jossakin portaikoissa enkä löytänyt parkkihalliin. (niin ja tietysti olin unessa myös aivan liian rennosti pukeutunut) Mutta kylläpä aikataulut oikeassa elämässä sitten pitivät! En tainnut olla ainoa varman päälle vetäjä, sillä puheenvuorojen väliin jäi reilusti aikaa kommenteille ja keskustelulle. No oikeasti jännitti tietty, miten sisältö otetaan vastaan. Kritiikin esittäminen on aina vähän niin ja näin, huteraa maaperrää. Mutta on täsä yritettävä. Käännellä ja väännellä suuntia, katsoa tapojen taakse. Pistää itsensä alttiiksi. Mutta en kuitenkaan haluaisi kauheasti provosoidakaan...oh. ei o helppoo.

Täytyy sanoa, että olin positiivisen yllättynyt kuinka mielenkiintoisia näkökohtia tilaisuudessa esiteltiin! En nyt tarkoita, että lähtökohtaisesti en pitänyt sitä mahdollisena, mutta joskus tuollaiset seminaaripuheenvuorot, varsinkin synttäsemmoissa, tuppaavat olemaan melko kuvailevia ja konservatiivisia. No tietysti kyse on myös siitä, että synttärisankaria pidetään avarakatseisena ja uudistushaluisena.

Olen tässäkin blogissa väittänyt haistavani muutoksen tuulia, ihan lähellä, kohta tapahtuvaa, tai jo meneillään olevaa. Ja kyllä, myös käsityötä teoretisoivat kutsuvat tarkastelemaan toisin! Tiedediskurssissa muutospuhe on varovaista ja ulkopuolinen ei ehkä kaikkia muutosehdotuksia osaa rivien välistä lukeakaan. Voi tietysti olla, että oikein etsiskelen tällaisia katkelmia.

Esimerkiksi Pirita Seitamaa-Hakkarainen sanoi, että “yhteinen käsityö on lähtökohdiltaan perusteltu”. Carhun lisäksi Pirita on kirjoittanut yhteisestä käsityöstä ja käsityönopetuksen tulevaisuudesta erittäin mielenkiintoisen artikkelin viime perjantaina ilmestyneeseen OPH:n TaiTai -projektin julkaisuun Taido ja taito - kiinni elämässä. Eikä tavata rivien väleistä. Jes, Pirita!

Myös Sinikka Pölläsen ehdottama re-kontekstualisoiva käsityönopetus kuulosti mielenkiintoiselta. Haluaisin tietää enemmän! Idea on kai jokseenkin niin, että käsityönopetuksen tulisi olla tulkitsevaa ja tutkivaa. Konteksteja uudelleen rakentaavaa. Keskustelussa Pöllänen esitti oivan huomion: käsityötieteilijän ei kannattaisi pelätä tarttua aiheisiin, jossa ei välttämättä ole niin “suuri” asiantuntija. Kommentti liittyi siihen, että usein käsityötieteilijät korostavat omaa tekijyyttään merkityksellisenä tutkijan tulkinnoille. Että täytyisi niinkun olla kultaseppä että voi tutkia kultaseppiä.

Huipputrendikkäisiin ja -tyylikkäisiin McHammereihin pukeutunut Seija Kojonkoski-Rännäli puhui ekologisesta herkkyydestä ja ekofeminismistä sekä kutsui ajattelemaan käsityönopettajia myös poliittisia vaikuttajina. Seijan mukaan myös kansanedustajistoon olisi hyvä saada käsityönopettajia, joilla on kyky puhua “hyvin tekemisen kokemuksella”.

Anna-Mari Raunion rajojen, rajattomuuden ja rajallisuuden pohdinta oli myös erittäin mielenkiintoista. Anna-Mari osaa myös laittaa sanoja niin kauniisti järjestykseen. Käsityössäkin on rajoja, jossa joku otetaan sisäpuolelle ja joku jätetään ulkopuolelle. Esimerkiksi Anna-Marin esiinottama sukupolvien raja on sellainen, josta tarttisi tutkimusta tehdä. Itse pohdin, miksi jokin kuuluu “käsityössä” sisäpuolelle ja jokin ulkopuolelle? Entä onko jokin sisäpuolinen jossakin toisessa kontekstissa ulkopuolinen? Miksi? Kenen etuja se palvelee, että jokin on sisäpuolinen ja jotakin ei lasketa joukkoon?

Illanvietto Kaisaniemen puutarhan Violassa kokosi reilut parikymmentä Pirkko-fania. Kohtalaisen kovaääninen puheen”sorina” viesti, että ihmisillä oli kivaa. Minä kiirehdin Mansen junaan, kun jälkiruoka asettui otettavaksi. Ihanaa oli nähdä kaikkia kivoja kaukaisilla mailla asuvia käsityövaikuttajia! Hyvä te, hyvä me!

(Ihan itseä huvittaa tämä käsityöhehkutus, jota tässä blogissa harrastan. Eihän tän näin pitänyt mennä! Mähän olen marmattaja. Joh. “Elämme mielenkiintoisia aikoja”.)

Anna-Mari muuten ehdotti vuosittaista käsityötieteilijöiden tutkijatapaamista. Kannatan lämpimästi ja olen valmis tarvittaessa jeesaamaan järjestelyissä.

Vapaus valita toisin

2009-05-17T19:18:00.002+03:00

Nuorten työttömyys, lomautukset, saneeraus, yt-neuvottelut, laatumittarit, valtion tuottavuusohjelma, Paras-hanke, terveydenhuollon yksityistäminen, kilpailuttaminen, luokkakokojen kasvu, tuloerojen kasvu, solidium, senaattikiinteistöt, ansiotuloveron kevennys, henkilöstömäärien sopeuttaminen, muutosjohtaminen, tuloksellisuus, työajan seuranta, valtionyhtiöiden optiot, kilpailukyvyn vahvistaminen, vapaus valita toisin

Muutosten tuulia

2009-05-11T20:53:00.002+03:00

Uusi Tekstiiliopettaja on ilmestynyt! Tsiigatkaa verkkolehteä. On aika jautaa kamaa koko uusin lehti! (nosti hän pikkuisen omaa häntäänsä vaikka oikeasti tarkoittaa hehkuttaa hienojen ihmisten hienoja, hienoja juttuja)

Lehteä lukiessani tuli mieleeni että siinä on aineksia hegemoniseksi aloitteeksi. Lehti kokonaisuudessaan haastaa rakentamaan jotakin uutta, toimimaan, yhdessä. Nyt tuntuu tosiaan siltä, että aineksia muutokseen on. Hyvä Minna, Sirpa, Pirkko, Henna, Marjut!

Tunnen kuinka ilmassa henkäilee muutosten tuulet. Ihan totta! Tiedän hyvin, että kun johonkin kiinnittää katseensa sitä näkee yhtäkkiä joka paikassa, mutta olen jo melkoisen monta vuotta minäkin haistellut ja odotellut. Sen hitusen historiaankin perehtynyt ja vanhemman kaartin juttuja kuunnellut, että tiedän miten hidasta ja näkymätöntä muutos on ja miten ne samat teemat ovat keskusteluttaneet käsityössä niin kauan kuin käsityötä on opetettu. Mutta nyt on niin monta erillistä juttua ja signaalia ilmassa, että sanoisinpa että aineksia johonkin pikkuisen isompaan on ilmassa. Ja innokkaita ihmisiä liikkeellä.

Suattaisinpa sanoa, että moderni käsitys käsityöstä on konfliktissa (post-modernissa?) nykykulttuurissamme. Kriisi on ollut aistittavissa jo joitakin vuosia. 2000-luvun käsityön uusi aalto ja nyt kapitalismin kriisi sekä vasemmiston mahdollinen uusi nousu avaavat tilaa uudistuksille, rajojen rikkomiselle, käsityön radikaalille muutokselle, politiikalle, hegemonisille aloitteille. Ilmassa on toivoa! Modernin käsityökäsityksen re-artikulaatiolle on nyt todellinen mahdollisuus, mutta se edellyttää että revimme itsemme irti laakereilta ja ryhdymme työhön. Kysymys on hegemoniakamppailusta irti modernista. Nyt tarvitaan kykyä löytää käsitteellisiä kiinnekohtia, joiden ympärille voi rakentaa uudenlaisia merkitysketjuja.

Käsityökasvatuksen paradigmanmuutoksen kautta syntyy paikka pohtia myös tt-aineita uusiksi ja rakentaa yhteistä agendaa. En usko, että yhteistä agendaa voi synnyttää nykyisillä spekseillä. Jokaisen aineen on kriittisesti tarkasteleva nykyistä paradigmaansa. Ehkä yhteistä ja erityistä rakentaa rinnakkain?

Minna Matinlauri ja Sirpa Tammisuo ovat avanneet käsityönopettajille blogin, jossa käsityönopetusta voi kehitellä. Voihan sinne osallistua vaikka on "tieteilijä" eikä opettaja? Se on nyt ainakin yksi mahdollinen tapa vaikuttaa ja osallistua.

Taidon ja taiteen voimaa!

2009-05-08T20:50:00.005+03:00

Taidon ja taiteen voimaa ylitti kyllä odotukseni. Tutustuin uusiin ihmisiin ja syntyi tunne jostakin yhteisestä, paljon potentiaalia, viksuja ihmisiä, innostusta, ajattelemisen aihioita, vanhan kertausta. Suurin osa osallistujista oli peruskoulun opettajia (joille koulutus oli suunnattukin) ja valtaosa tekstiilityön edustajia. Olin oikein iloinen, kun pääsin tutustumaan “kentän” ihmisiin ja kuulin heidän ajatuksiaan. (no kyä mää ny jotain kentän ihmisiä tunnen entuudestaankin) Jes kaikille osallistujille! Paljon rohkeita ajattelijoita. Ja vanhoissa möyrimistäkin tiätty. Niistä onkin vaikea päästä uusille urille ihan tosta vain, parissa tunnissa. Uudistukset ja uuden miettiminen kun ovat pitkiä prosesseja.

Torstain jälkeen oli kyllä melkomoisen uupunut olo. Järjestäjät Minna Matinlauri, Pirita Seitamaa-Hakkarainen ja Erja Syrjäläinen olivat valmistelleet meille tukevan koulutuspaketin. Emme tosiaan päässeet helpolla: täyttelimme post-it -lappuja ja pohdimme unelmia ja niiden vastakohtia, noudatimme etukäteen järjestettyä ohjeistusta ajattelussamme, kirjasimme ajatukset power-pointteihin, joita esittelimme perjantai-aamuna. Muodostimme viisi ajatusateljeeta (?), jossa johdatusten perusteella kokosimme rakennusaineksia taide- ja taitoaineiden mahdollista ohjelmajulistusta varten. huh, huh...

Täytyy sanoa, että suhtaudun post-it -tarrapedagogiikkaan varsin ennakkoluuloisesti. En muista ainuttakaan koulutusta, jossa kyseinen metodi olisi tuottanut jotakin tulosta. Minusta post-it-touhu etukäteen mietittyjen lähtökohtien mukaan usein vain rajaa ajatusta, varsinkin kun pitäisi kehitellä jotakin aivan uutta. Ja jotain tosi kasaria, (vai ysäriä?) semmoista jäännekonstruktivismia siihen sitoutuu...Mietin paljon sitä, miten nyt valmiiksi valitut käsitteet (luovuus, asiantuntijuus, tekeminen, harjoittelu, yhteisöllisyys) rajoittivat ajatteluamme.

Saatan olla kyllä hieman kärsimätön tässä post-it -pedagogiikassa. Ehkä pohdiskeluistamme todella rakentuu jotakin yhteistä? En tiedä. Todennäköisesti. Toivon niin. Post-it -juttu ainakin esti meitä juuttumasta johonkin esimerkiksi liian konkreettiseen luokkahuoneproblematiikkaan, pieniiin yksityiskohtiin ja resurssipulan harmitteluun. Ja kyllä post-it -metodi vissiin synnytti jotakin yhteisyyttä ja samassa veneessä olon tunnetta. Meillähän on tavoitteena rakentaa yhteinen tt-aineiden ohjelmajulistus. Sen tavoitteleminen kyllä motivoi!

Kävimme monia hyviä keskusteluja ryhmässäni “punaiset leppäkertut” (luit oikein). Oli tosi kiva kuulla, että “kentän” opettajat eivät jää tulevaisuusajattelussa jumiin tuntimääriin ja pitävät erilaisia integraatioajatuksia oikein kannatettavina. Taide- ja taitoaineiden voima syntyy enimmäkseen muusta kuin tuntimäärien tuijottamisesta. Vaikka toki tuntimääräkin on tärkeä. TT-aineille pitää ehdottomasti saada lisää tunteja eikä vaan niitä valinnaisia!

Opetushallituksen vieraat Heljä Järnefelt ja Eija Kauppinen osallistuivat paneeliin, jossa purettiin kahden päivän antia. Tämän päivän viimeisen esiintyjän Jaana Venkulan vauhdikkaa ja viihteellinen puheenvuoro oli itselleni hieman ohutta yläpilveä...Vaikka olihan siinä paljon oikein kannatettavia ajatuksia. Esimerkiksi nyt kysymisen merkitys ja eettinen tekeminen. Mutta kaipasin kontekstointia ja (valta)rakenteiden huomioon ottamista (sitä on kyllä melkomoisen harvoin tarjolla noin ylisummaan). Tai sitten en vain ole tottunut “konsulttipuheenomaiseen” tapaan jäsentää ja esittää maailmaa.

Parhaan puheenvuoron piti kuitenkin Juha Varto, joka tykitti torstaiaamuna aivan erinomaisen puheen! Siis aivan tykki! Ilman tykkiä, joka oli erittäin virkistävää. Miksi aina pitäisi käyttää powerpointtia? (nimimerkillä “käytän aina powerpointtia”) Vallankumousta suunnittelevalle laiskamadolle jäi erityisesti mieleen “sosiaalidemokraattinen hygienia”, jolla Varto ei viittaa puolueeseen vaan nykyiseen, yleiseen tapaan olla maailmassa. Laakereillaan lepääminen. Koska kenellekään ei saisi sattua mitään ikävää, emme halua ottaa riskejä. Näin meistä tulee uusintajia. Seuraa tila, jossa uudistuksille ei edes haluta antaa mahdollisuutta. Toimintamme on pelkkää puuhastelua, keskustelumme kuvailevaa ei pohdiskelevaa. Saatamme käyttää nykymaailma mutkikkuutta selittämään sitä, että emme tosiaan tee enempää: “koska kaikki on nykyään niin vaativaa, meiltä ei voi vaatia mitään”. Varto ymmärtää meitä laiskamatoja: maailma ei tosiaan tule valmiiksi vaikka kuinka ponnistelisi.

Oi, Varto! Miten muuttuisin laakereilla lepääjästä rohkeaksi puurtajaksi?

Varton ajatuksia voi lukea mm. taidekasvatuksen osaston Synnyt -lehdestä sekä tutustua taideyliopistojen tuoreeseen taiteiden pedagogiseen tutkimuskeskukseen Hollo-instituuttiin

Ihan pikku kuriositeettina: Varto kutsuu Juha Suorannan blogitekstissä opettajankoulutuslaitoksia 1800-luvun jäänteiksi Cygnaeuksen ajoilta ja pitää niitä (meitä) yhtenä suurena tulppana koulujärjestelmän kehittämisessä....osui ja upposi. Olen taipuvainen olemaan samaa mieltä...valitettavasti.

Kiitoksen järjestäjille. Erityisterkku Sinervoille Turkuun. Odotan syksyn seuraavaa koulutusta ja voima-blogissa tapahtuvaa kehittelyä!

Saaristen pitsit verhoiksi

2009-05-05T19:40:00.015+03:00

Sain syksyllä entiseltä opettajaltani ja työkaveriltani Merja Saariselta muovikassillisen ihania virkattuja pitsejä, jotka ovat hänen itsensä, äitinsä sekä miehensä Martin suvun naisten tekemiä. Arvokas lahja, jonka uskalsin pistää nyt osittain käyttöön. Verhot keittiöön!

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut tekeväni pitseistä keittiönverhot mutta odotin oikean kankaan kävelemistä vastaan. 19.4 Keskustorilla järjestetyltä peräkonttikirppikseltä löysin vihdoin hameen, jonka kangas oli sellaista kun olin etsinyt. En halunnut tehdä ihan valkoisia, nääs. Enkä toisaalta ostaa mitään uutta. Kiitos vaan Hämeenkyröön vihjeestä, en olisi tiennyt tästä aivan mahtavasta tapahtumasta muuten mitään! Reissulta tarttui mukaan myös viikonlopuiksi Aamulehti. Nyt saanee paremmin selville tapahtuuko tässä kaupungissa jotakin...

Rantahame päätyi siis kahteen verhoon (tuo sininen osuus kuvassa). Käytin pitsien lisäksi vanhaa lakanaa, jota ei ihan riittänyt ja jouduin turvautumaan tilkkulaatikossa maanneeseen puuvillapätkään (ylin pätkä kuvassa). Ja meinasin melkein unohtaa, että toinen ylhäältä oleva verkkomainen pätkä on vuosia sitten ostamastani ikean verhosta pätkä. Vanha lakanakangas on tietenkin ihan omaa luokkaansa...Otan lahjoituksia vastaan.

Merja kirjoitti mukaani laput kuka minkäkin pitsin on virkannut. Laput ovat hyvässä tallessa ja järjestyksessä, mutta en aivan mene takuuseen muistanko sukulaissuhteet oikein...Hienot pitsit ovat kyllä esittelemisen arvoisia ja siksi yritän...
edit 11.5. Merja ystävällisesti hieman korjaili. Nyt pitäisi olla suht oikeat tiedot ja mukana on nyt vähän enemmän taustatietojakin. Kiitos, Merja!
Aloitetaan alhaalta ylös: molempien verhojen alareunassa on ostopitsiä, joka on Maija-Liisa Saarisen (s. 1912) ompelemista tyynyliinoista. Maija-Liisa on Merjan anoppi, Martin äiti. Sitten seuraavaksi molemmissa verhoissa on pitsiä Maija-Liisan liinavaatekaapin kätköistä, todennäköisesti hänen äitinsä Karin Ignatiuksen virkkaamaa (kuva alla). Merja kertoo, että Maija-Liisan kaikki pitsit paloivat, kun heidän ensimmäinen kotinsa Munkkiniemessä paloi 1940-1941 uudenvuoden yönä.

No sitten on Merjan itsensä virkkaamaa (kuva alla). Merja muisteli, että hän pyrki valitsemaan malliksi jonkun "tasavahvan", sillä samalla saattoi tutkia millaiset pitsit olivat repeilleet, millaisista kohdista lakanassa ja mistä syystä. (Karin Ignatiuksen virkkaama oli muuten revennyt muutamasta kohden) Vanhemmat ihmiset tykkäsivät tuolloin, että Merjan pitsi olisi ihan jees tyynyliinapitsiä, kun se oli niin kapea. Merja sen sijaan piti pitsiään juuri 60-luvun yksinkertaiseen henkeen sopivana. Kiinnittämätöntä pitsiä on kuulemma vielä jäljellä.

Vasemman puoleisessa verhossa toinen ylhäältä oleva pitsi on mitä todennäisimmin Merjan äidin Signe Lehtovirran virkkaamaa, alla lähikuva siitä.

Ylinnä on molemmissa verhoissa myöskin ostopitsiä.

Ihan kivat tuli verhoista, olen tyytyväinen. Vaikka missasinkin ompelu-urakan takia Tamun pelin, pihkurainen...Suunnittelin maalaavani joku viikonloppu keittiön pöydän samansävyisellä sinisellä. On sitten kiva syödä aamiaista ja ajatella Merjaa ja muita Saarisia. Kiitos vielä Merja!!

Vinkkaan tässä vielä kurkkaamaan Merjan tekemään hienoa kapio-oppimateriaalia. Tosi arvokkaan työn Merja teki vielä ennen eläkkeellen lähtemistään - ja kaikki tämä on vapaasti kenen tahansa luettavissa ja muokattavissa (creative commons-lisensoitu) eikä missään salapiilopaikassa harvoille ja valituille. Merjan oppimateriaali on osa Helsingin Käsityönopettajakoulutuksen museoaineistoa, joka on esillä yliopistomuseo Arppeanumissa.

Uusia käsityön teoriakirjoja (tulossa)

2009-04-28T15:00:00.015+03:00

Klikkailin tänään itselleni Amazonista lisää luettavaa. Ja aineistokirjoja, joita mun on pitänyt tilata jo kauan. Esimerkiksi Faythe Levinen Handmade Nationin. Saman nimisestä blogista selviää aika paljon mistä tutkimusaiheessani on kysymys.

No, olin jo painellut tilaukseni kun vielä etsiskelin jotakin craft theory -osastoa. Berg Publishers on ihan tietämättäni julkaissut Imogen Raczin teoksen "Contemporary Crafts" helmikuussa! Sitä kuvataan esimerkiksi näin: The book ranges across both urban and rural crafts and analyses how the country/city dichotomy creates differing approaches, practices and objects. Analysed in the context of their environment and its localised history, crafted objects are shown to embody or critique particular urban/rural myths and traditions.

En ole aiemmin kuullut kirjoittajasta. Hän opettaa "kontekstuaalista tutkimusta" (kuulostaa lupaavalta) Coventryn yliopistossa "accross the applied and fine art". Pistin tuon vielä wish listiini. Ihanaa, kun joku ottaa tämän urbaani - kountry -jaon tarkasteluun!

Mutta ei tuossa vielä kaikki vaan Bergiltä tulee syksymmällä (tai ainakin pitäisi tulla) kaksi tosi mielenkiintoista käsityön teoriakirjaa:

Glenn Adamson on koonnut Craft Readerin "The first comprehensive anthology of writings on modern craft." Kirjassa luvataan "ihan keskeisiä" artikkeleita arts ja crafts -liikkeestä DIY-liikkeeseen. Kirjoittajia on Adornosta Marxiin ja Debbie Stolleriin, lennokasta. Adamsonin kirjasta ei ole vielä kunnollista esittelyä Bergin sivuilla. Tulevien katalogista löytyy tietoa.

Joanne Turneyn Culture of Knitting pitäisi tulla jo kesäkuussa. Tässä luvataan mennä fine craftin ulkopuolelle ja harrastajatkin saavat äänen. Turney rakentaa kontekstia neulonnan kulttuurista mm. haastatteluiden, neuleohjeiden ja erilaisten paikallishistorioiden kautta. Very interesting, indeed! Turney on historian ja designin lehtorina Bathin yliopistossa. Hänkin on minulle uusi tuttavuus.

Berg on muutenkin kunnostautunut käsityöteoretisoijana, heillä on mm. tietämäni ainoa craft -otsakkeinen referee journaali Modern Craft (jonka nimi on kyllä vähintäänkin epäonnistunut). Ja onhan se sitä fine craftia, mutta onpahan kummiskin.